Kettujahti Googlen tapaan: Firefox teki tilaa Chromelle

15.12.2008 11:31 Hakukonejätti jakelee nyt mieluummin omaa selaintaan kuin Firefoxia.
Hakukonejätti Google on korvannut avoimen lähdekoodin Mozilla Firefox -selaimen Google Pack -ohjelmistopaketissaan omalla Chrome-selaimellaan.
Google Pack on Windows Vista- ja XP-käyttöjärjestelmille tarkoitettu kokoelma sovelluksia.
Tähän asti Google on tarjonnut pakettinsa oletusvaihtoehtona Firefox-selainta. Nyt Firefox on kuitenkin tehnyt tilaa Chromelle paketin englanninkielisessä versiossa.
Googlen syksyllä julkistama Chrome-selain yleni hiljattain valmiiksi tuotteeksi beta-vaiheesta. Sen markkinaosuus on Net Applicationsin tietojen mukaan 0,83 prosenttia.
Google
hakee etäisyyttä
Hakukonejätin ja Mozilla-projektia tukevan Mozilla-säätiön välit ovat olleet tiiviit ennen Chrome-selainta.
Suurin osa säätiön liikevaihdosta on tullut vuosien ajan Googlen kanssa tehdystä sopimuksesta. Google maksaa säätiölle siitä, että yhtiön hakukone komeilee Firefox-selaimen oletushakukoneena.
Marraskuussa myös Yhdysvaltain veroviranomaiset kiinnostuivat Googlen ja säätiön suhteista.
Vielä Chromen julkistamisen yhteydessä Mozilla-säätiön toimitusjohtaja John Lilly arvioi, ettei Googlen selain vaikuta organisaatioiden välisiin suhteisiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä
28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (18)
Chrome (myös IE ja Safari) edustaa juurikin tavalliselle käyttäjälle suunnattua selainta, ei normi windowskäyttäjää kiinnosta säätäminen ja lisäosilla värkkääminen.
Chrome tulee nopeasti saamaan suuremman jalansijan, kuin FF ollut koskaan, FF jää kummittelemaan Operan kanssa muutamilla prosenteilla (vaikka hyviä selaimia molemmat) näin ne markkinavoimat vain menee.
Google vaan sahaa omaa oksaansa niin kauan kuin Chrome toimii vain MS:n alustalla, ainakin jos se onnistuu houkutteleen käyttäjiä.
Ja Linux puolelta löytyy kyllä tällä hetkellä vähintään yhtä monta "oikeaa" vaihtoehtoa kuin Windowsillekin.
Opera on aina ollut parempi.
Lisää työtä siis edessä ja paljon kirosanoja ja elinikä puolittuu ja ja ja..
Jaa. Näinks meinaat.
Ei meidän korporaatiossa taida olla yhdessäkään IE oletuksena. On kromia oopperaa ja tulikettua, viimeeksmainittua vissiin 95 prosenttia.
Jokuset tarvii IE:tä vähentyvien IE-only sivujen takia ja toiset tykkää ihan oikeesti siitä. Makuasia sano kissa. IE-7 ominaisuudet vaan oli jo viis vuotta sitten muissa selaimissa ja se varmaan on vaikuttanu tohon alenevaan suosioon. Itte pidän pahimpana mokana sitä IE:n alustaan pulttausta. Kun IE menee nurin on koko systeemi jumissa ja välillä ei auta q paineskella resettiä.
Google maksaa Mozillalle Googlen laittamisesta oletushakukoneeksi ja oletuskotisivuksi Firefoxissa.