Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suuret kännykkävalmistajat päättivät

Kännyköissä yksi laturi vuoteen 2012 mennessä

Uudet laturit käyttävät micro-usb -liitäntää.
Kuva: Matias Mäki

17.2.2009 15:42 Matkapuhelinvalmistajat ja operaattorit ovat sopineet, että ne alkavat käyttää yhtä standardoitua laturimallia. Mobiilialan järjestön GSMA:n mukaan teleala haluaa olla entistä ekologisempi.

Yhteisessä laturimallissa on micro-usb -liitäntä, jota käytetään myös tiedonsiirtoon matkapuhelimen ja tietokoneen välillä. Tavoitteena on, että suurin osa uusista matkapuhelimista käyttäisi uutta UCS-laturia vuoden 2012 alkuun mennessä.

– Tämä ohjelma on tärkeä askel, joka voi johtaa suuriin resurssien säästöihin puhumattakaan suurempaan mukavuuteen käyttäjille, sanoi Rob Conway, matkapuhelinvalmistajia ja operaattoreita edustavan GSMA -järjestön johtaja.

Yhteinen laturi tekee käyttäjien elämän hieman yksinkertaisemmaksi, kun uutta kännykkää ostettaessa ei taas tarvitse uutta erilaista laturia.

GSMA sanoo myös käyttöön tulevan universaalin UCS-laturinmallien olevan hyvin energiatehokkaita. Lisäksi GSMA olettaa, että latureita valmistetaan vain puolet nykyisestä määrästä, joten myös teollisuuden päästöt vähenevät.

Päätöksen takana ovat muun muassa suurimmat matkapuhelinvalmistajat Nokia, Samsung, LG,  Motorola ja Sony Ericsson, sekä useat operaattorit kuten Orange, Samsung, Telefonica, T-Mobile, Vodafone ja AT&T.

MWC 2009

Digitoday, It-viikko ja Taloussanomat kertovat, mitä messuilla tapahtuu paikan päällä.

Lue kaikki Mobile World Congress -messuilta ilmestyneet jutut ja tilaa messu-uutisten RSS-syöte.

Matkapuhelinvalmistajien Open Mobile Terminal Platform eli OMTP-yhteenliittymä julkaisi suosituksen siirtymisestä micro-usb:n kautta toimiviin latureihin jo vuoden 2007 syksyllä.

Yksi syy hitaaseen muutokseen on ollut, että usb-standardin täyttävien lisälaitteiden rakentaminen on kalliimpaa kuin perinteisten latureiden. Lisäksi markkinoilla on paljon laitteita, jotka eivät tue uutta laturistandardia.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (33)

Huono 0
Miten hyvin meinaa tarvittavat latausvirrat mahtua tuon micro-USB kääpiöliittimen läpi?
digiyesterday
Kait sitä kännykkää ladataan viikko ja käytetään puolitoista päivää.
Miksei vain ota micro-usb:stä virrat, miksi toteuttaa stanari kok.?
kai se onnistuu jos apple sen jo tekee..
Loimaalainen hanuristi
Esim. Smartphone kakkosessa oli tuollainen jo ajat sitten. Ihmettelinkin, että miksi muut valmistajat eivät käytä samaa. Puhelimen sai ladattua missä vain mini-USBin avulla.
Jo oli aikakin
Yksi syy hitaaseen muutokseen on ollut, että usb-standardin täyttävien lisälaitteiden rakentaminen on kalliimpaa kuin perinteisten latureiden.

Kumma selitys, kun USB-väylästä voi ottaa virtaa vaikka taskulamppu tai kahvikupinlämmitin. Ei kytketä liittimeen muuta kuin 5 V jännitteen karvat ja jätetään ne datakaapelit kytkemättä.

Simple as that, mitä puhtaaseen virtaliitinkäyttöön tulee. Tiedonsiirto onkin sitten asia erikseen.
kuma
Nimimerkki Digiyesterday
Miten hyvin meinaa tarvittavat latausvirrat mahtua tuon micro-USB kääpiöliittimen läpi?

Kaikki USB-liittimet puskevat tuota 5 V jännitettä koosta riippumatta - USB-standardin mukaan.
kuma
Jo sitä olikin odotettu.
Suunta parempaan
Huono 9
saadaankohan tuohon palomuuri väliin. haksoroitu laturi väliin ja samalla imastaan puhelimen tiedot. tietoturvayhtiö kiittää.
putkari
Huono 7
Usbista saa kuitenkin maksimissaan vain 500 mA virtaa, noin puolet siitä mitä nyisestä laturistani. Ja siihen tarvitaan sitä elektroniikkaa, usb laitteen tarvitsee kysyä lupa, ennen kuin saa edes tuota virtaa. "Tyhmä" usbilaturi antaa korkeintaan 100 mA.
Tomppa
Huono 2
Tomppa, kiitos päivityksestä, tuossa oli asiaa :-)

Tässä vielä lainaus eilisestä DT-uutisesta aiheeseen liittyen:
Ne ovat väittäneet, että standardilaite ei olisi mahdollinen. Yhtenäisille laturistandardeille olisi Euroopan it-alan liiton EICTA:n Tony Grazianon mukaan oikeudellisia ja teknisiä esteitä.

:-)
kuma
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja

28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.


Kolme vuotta sitten

Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta

28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.

.