Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Markkinoille vielä tänä vuonna

Hearst-lehtikonserni kehittää elektronista lehdenlukijaa

Hearstin lukija muistuttaa Amazonin Kindleä.

3.3.2009 06:32 Yhdysvaltalainen suurkustantaja Hearst aikoo esitellä langattoman, elektronisen lehdenlukijan vielä tänä vuonna.

Hearst aikoo sallia myös muiden kustantajien julkaista lehtiään lehdnlukijassa. Lukija on samantyyppinen kuin Amazonin Kindle-kirjanlukija.

- Emme voi vielä paljastaa yksityiskohtia lukijasta, mutta suhtaudumme siihen suurella innostuksella, Hearstin Interactive-osaston päällikkö Kenneth Bronfin totesi AFP:lle.

Hearstin lukijassa on kuitenkin suuri näyttö, joka ”soveltuu sanomalehtien ja aikakauslehtien lukemiseen sekä mainostajien vaatimuksiin”.

Laite on noin ”tavallisen paperiarkin kokoinen". Kindlen näyttö on puolestaan läpimitaltaan 15 senttimetriä.

Laite on tulee aluksi markkinoille mustavalkoisena. Myöhemmin siitä on tarkoitus kehittää väri- ja videoversiot.

Hearst omistaa lehtien ohella radio- ja tv-asemia. Konsernin Seatte Post-Intelligenceriä uhkaa sulkeminen tai julkaiseminen pelkästään verkossa, jollei ostajaa löydy. San Francisco Chronicle on myös vaikeuksissa.

Wall Street Journalin mukaan Hearst laittaa osan verkkosisällöstään maksulliseksi.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Vimpaimissa löytyy. Eikä minkään valtakunnan standardia, jotta samalla laitteella voisi lukea kaikkea saatavissa olevaa aineistoa.
Johan on markkinat
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin

11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.

.