Apple valmistelee kosketusnäytöllistä minikannettavaa

Applen iPhone tunnetaan kosketusnäytöstään.
10.3.2009 09:42 Apple aikoo julkaista kosketusnäytöllisen minikannettavan kuluvan vuoden toisella puoliskolla, kaksi asiaa läheltä seuraavaa henkilöä kertoi Dow Jones Newswiresille.
Uutisen mukaan pikkukannettavien näytöt olisivat kooltaan 9,7-10 tuumaa, mutta muut ominaisuudet ovat tiettävästi vielä auki. Applen valmistuskumppaneiksi mainitaan Wintek ja Quanta Computer.
Applen edustaja ei kommentoinut asiaa.
Tarvitseeko Apple
minikannettavaa?
Kosketusnäytöllisiä kannettavia on ilmaantunut jo kilpailijoilta. Esimerkiksi HP myy TouchSmart tx2 Notebook PC:tä, jossa on monikosketusta tukeva näyttö. Kyseessä ei ole kuitenkaan halpakannettava. Pikkufirma Always Innovating esitteli puolestaan Yhdysvalloissa äskettäin alle 400 dollarin Touch Book -minikannettavan.
Applelta on puuttunut valikoimistaan alemman hintaluokan matkamikro, vaikka sellaista on yhtiöltä odotettukin. Viime syksynä yhtiö julkisti toistaiseksi halvimman kannettavansa, alle tuhannen dollarin MacBookin.
Dow Jones huomauttaa, että Applen pääjohtaja Steve Jobs on suhtautunut nuivasti edullisiin minikannettaviin todeten, että "emme osaa tehdä sellaista 500 dollarin tietokonetta, joka ei olisi romua".
Minikannettavien voisi olettaa houkuttavan Applea, sillä niistä on muodostunut uusi pc-markkinoiden hittituoteryhmä. Toisaalta Applen viimeisimmät neljännesluvut eivät jättäneet paljoa toivomisen varaa yhtiön rikkoessa ennätyksiä keskellä talouskriisiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonera uudistaa valokuitulaajakaistan hintoja
28.05.2007 Teleoperaattori Telia Sonera Finland vauhdittaa valokuituyhteyksien kauppaa tuomalla uuden hinnoittelumallin kuluttajille.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- » Taloussanomat.fi










Kommentit (31)
Kuka sanoo, että minikannettavan pitäisi olla samanlainen kuin aikaisemman muiden tekeleet ;)
Odotan mielenkiinnolla tulevaa...
Kyllä tuon hinnaksi pitää tulla 899,- tai 999,-.
Ei Applella ole mitään syytä myydä halvemmalla.
Kyllä tuon hinnaksi pitää tulla 899,- tai 999,-.
Ei Applella ole mitään syytä myydä halvemmalla.
Jep, "Aplukka":han on useille käyttäjilleen statussymboli...
Minikanettava ei saisi kilpailla iphonen kanssa, vaan sen pitäisi tuoda jotain lisäarvoa paremman näppäimistön ja näytön lisäksi. Taskuun se ei kuitenkaan sovi.
Ei ole vaan työkalu. Toisille riittää Black&Decker, toiset ostavat kerralla Hiltin.
Ei ole vaan työkalu. Toisille riittää Black&Decker, toiset ostavat kerralla Hiltin.
Kerrankin erinomainen vertaus :)
Satsaan mieluummin MacBook Prohon ja iPhoneen, kuin johonkin siinä välillä.