Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
PS3:n hinta ennallaan

Sony pudotti PS2:n hintaa

1.4.2009 14:09 Sony alensi vanhan PlayStation 2 -pelikonsolinsa hintaa 23 prosenttia, eikä koskenut ollenkaan tuoreemman PlayStation 3:n hintaan. Kyseessä ei ole aprillipila.

Uutispalvelu IDG kertoo hinnanlaskun koskevan sekä Pohjois-Amerikkaa että Eurooppaa. Muutoksen jälkeen PS2 maksaa Suomessa arviolta noin sata euroa.

Moni voi ihmetellä, mitä järkeä on laskea jo vuonna 2000 julkaistun PS2:n hintaa, mutta päätös liittyy Sonyn uskomukseen, jonka mukaan konsolille on mahdollista saavuttaa kymmenen vuoden elinkaari.

IDG:n mukaan Sony uskoo myyneensä juuri päättyneellä tilivuodellaan kahdeksan miljoonaa PS2:sta, mikä ei ole kaukana oletetusta kymmenen miljoonan PS3:n myynnistä.

PS3 on uusien konsolien kisassa viimeisenä Nintendon Wiin ja Microsoftin Xbox 360:n perässä. Mutta Sony ei ainakaan vielä katsonut olevan tarvetta uusille konsolin hinnanpudotuksille.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (8)

Huono 0
Odotankin reipasta pudotusta myös PS3:N
Suomen hinnat ei kestä vertailua Englannin vastaaviin.
Odotan pudotusta
Huono 4
Hyvä, PS2 on edelleen hieno pelikonsoli ja pelejä löytyy paljon edullisesti ym. PS3:een vaihdan vasta kun sen hinta lähenee 200 euroa.
FairGame
Huono 4
Yhdyn edelliseen puhujaan. Konsolien suhteen kannattaa hankinnat tehdä hieman jälkijunassa - rahalle saa ihan eri tavalla vastinetta.
Valveutunut
PS2:sen 8 miljoonaa vs. PS3:sen 10 miljoonaa kappaletta. Ei taida löytyä korkeammalle hinnalle katetta itse laitteesta, vaikka onhan PS3 edelleen paras tapa hankkia Bluray-soitin.
Salakka
Huono 4
Olen ääneen ihmetellyt miksi jotkut ostavat 10-12 vuotialle lapsilleen jotain Xbox 360 tapaisia laitteita. Ymmärtäisin sen jos vanhemmat itse pelaisivat true-HD:lla, mutta kun ei, se on vain alakouluikäisten kersojen käytössä kytkettynä pieneen analogi-televisioon.

Joku PS2 olisi paljon parempi vaihtoehto. Paljon enemmän suomennettuja lastenpelejä, uusien hinnat alle puolet siitä mitä 360:lle ja lähes rajattomasti käytettyjä pelejä saatavilla.
Ei neuvoa kysytty.
Huono 4
Kyllä iPhonellakin voi pelata. Esim. pelasin sillä juuri peliä 'bulimia farrow', jossa iPhone laitetaan kondomiin ja nielaistaan. Sen jälkeen sormet kurkkuun. Tämän pidemmälle en oo päässy eikä homma etene. Haen huomenna kaupasta uuden kurkun ja yritän sillä, muuten luuri voi jäädä sisälle pidemmäksikin aikaa.
epätietoinen mutta iPhone on tallessa
Huono 0
vaikka onhan PS3 edelleen paras tapa hankkia Bluray-soitin.

ps3 ON KALLIS TAPA HANKKIA BLURAY SOITIN.
BD soitin alle 200e
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Docomon kännyllä voi maksaa 7 000 liikkeessä

28.05.2007 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo sijoittaa 55 miljoonaa euroa FamilyMart -kauppaketjuun, joka asentaa kioski- ja erikoiskauppoihinsa vilautusmaksulukijat.


Kolme vuotta sitten

Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa

28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.

.