Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hankala konsepti

Testi: Maxivisionin IPTV-boksi ei vakuuta

7.4.2009 10:14 Maxivisionin digiboksilla saa kaapelikanavat näkymään antennitalouksissa, mutta muuhun käyttöön sitä ei voi suositella.

Maxivisionin iptv-digiboksi on fyysisesti samanlainen kuin TV-kaistan digiboksi ja ne toimivatkin varsin samalla tavalla. Molemmissa on antenniverkon digi-tv-viritin sekä verkkokiintolevy. Koneessa ei siis itsessään ole kiintolevyä, vaan ohjelmat tallennetaan palveluntarjoajan palvelimelle ja välitetään sieltä netin kautta tarvittaessa kotikatsomoon. Tieto siirtyy ethernet-liittymän kautta, wlan-tukea ei ole.

Myyntivalttina Maxivisionilla on se, että sen avulla näkee kaapeli-tv-verkon kanavia myös kaapeliverkon ulkopuolella. Iptv-kuva siirtyy olohuoneeseen internetin kautta. Kanavapaketteja löytyy Canal+:aa myöten (29 euron kuukausimaksu). Kuva on pakattu varsin pieneen tilaan, joten 2 Mbps laajakaistayhteys riittää.

Huono
konsepti

Toisessa vaakakupissa onkin sitten melkoinen pino ongelmia. Niistä suurin on boksin toiminta tallentimena: toisin kuin TV-kaistalla, Maxivisionilla kaikki ohjelmat on ajastettava etukäteen.

Itse asiassa kyseessä on jopa perinteistä tyyliä kömpelömpi järjestelmä, sillä teknisten rajoitteiden takia jo alkanutta ohjelmaa ei voi tallentaa. Jos siis sattuu television ääreen siinä vaiheessa, kun elokuvasta on kulunut ohjelmaoppaan mukaan minuutti, menevät seuraavat kaksi tuntia täysin hukkaan.

Ongelmaa pahentaa se, että kaapelikanavien ohjelmaopastiedot ovat mitä ovat, eli välillä näkyvissä voi olla vaikkapa vain kaksi seuraavaa ohjelmaa. Plussapuolena ohjelmien ajastaminen onnistuu myös selaimella Maxivisionin sivujen kautta.

Teknisiä
ongelmia

Minulla oli varsin paljon ongelmia tallenteiden katsomisen kanssa. Useat eri ohjelmat pikselöityivät, pätkivät ja tekstitys hävisi. Häiriöt eivät olleet johdonmukaisia, vaan niitä ilmeni eri kanavilla ja eri ohjelmien aikaan.

Ongelmaa selviteltiin asiakaspalvelun kanssa, mutta selvää ratkaisua ei löytynyt. Olisin taipuvainen uskomaan, että vika löytyy minun päästäni – kaikilla ei voi olla samanlaisia pulmia, sillä muuten asiakkaita ei olisi yhtään. Vertailun vuoksi kuitenkin mainittakoon, että TV-kaistan 8 megabitin stream toimii katkoitta sekä TV-kaistan digiboksilla että PS3:n kautta katsottuna.

Kuva välitetään 2 Mbps:n virtana ja sen huomaa – laatu ei ole priimaa. Maxivisionin iptv-kuva on pikselöitynyttä ja epäselvää. Ero kaapelilähetykseen on selvä. Liiketoimintajohtaja Hannu Impolan mukaan esimerkiksi Canal+-asiakkaat tulevat saamaan kanavasta vaihtoehtona myös 4 Mbps -version, jossa on mukana AC-3-äänet. Kaikki lähetykset muunnetaan 16:9-muotoon, eli kuvasuhde pitää vaihtaa käsin oikeaksi televisiosta.

Yhteenveto

Maxivisionin digiboksi tuntui harmilliselta väliinputoajalta. Jos kaapelikanavat näkyvät, tavalliset boksit toimivat paremmin. Jos haluaa hiljaisen laitteen ja paljon tallennustilaa verkkolevyltä, TV-kaistan toiminnallisuus on ylivertainen. Kaapeliverkon ulkopuolelle jäävät voinevat harkita Maxivisionin ratkaisua.

Motorola VIP1920 -iptv-digiboksin tiedot pähkinänkuoressa:

  • toimii antenniverkon digisovittimena ja iptv-päätteenä
  • HD-valmius löytyy niin digivirittimestä kuin iptv-puoleltakin
  • Monikanavaäänet saa ulos sekä optisen että spdif-liitännän kautta
  • HDMI-liitäntä tukee 720p- ja 1080i-kuvatarkkuuksia
  • Löytyy myös scart-liitäntä

Lue myösTarkat tekniset tiedot
Lue myösTesti: TVkaistan digiboksi on keskeneräinen tuote
Lue myösMaxivision tuo kahdeksan Canal+-kanavaa antennitalouksiin
Jutun kirjoitti: Olli Sulopuisto

Olli Sulopuisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
Itse näin maxivisionia kaverilla ja kuvanlaatu oli lähinnä vitsi. Esim. urheilun katsominen ei onnistu ollenkaan
kuvanlaatu
Huono 5
Saunavisioon kun olis saanut kaapelikanavat, niin olisi ollut hienoa...
Muita ei ole tullut kokeiltua
Huono 3
Itsekkin vajaan viikon nyt katsellut maxivisionia ja kuvanlaatu on surkea ja pätkii. Taidan yrittää purkaa kaupat.
sontaa
Huono 3
Saunavisioonhan tuli kaapelikanavat nyt, kun Elisa myy samaa tuotetta eri nimellä, valitettavasti vanhan Saunalahden asiakkaan pitää myös siirtää asiakkuus Elisa viihteeseen. Itse kaipaan eniten kakkosboksi ominaisuutta, jolloin voisi katsoa samat tallenteet kahdessa paikassa.
Nappe
Huono 3
Monella finnet-yhtiöllä on toimiva laakaistaTV toimivana jakelussa; verkkotallennus ja maksukanavat. Toimii kuin juna vessa tuolla samalla päätelaitteella. Mokkulan kanssa ei toimi.
Sakari Y
Huono 2
Tuskin vika pelkästään sinun päässäsi on, toki toimittajakin ehkä huomaa vian ja korjaa tuotteen pois, koska kuulemani mukaan tuote kuormittaa asiakaspalvelua
tuula
Huono 2
Olisin taipuvainen uskomaan, että vika löytyy minun päästäni - kaikilla ei voi olla samanlaisia pulmia, sillä muuten asiakkaita ei olisi yhtään.
Valitettavasti näyttää siltä, että kyseessä on nimenomaan lähetyspään ongelma. Itse käytin palvelua vajaan kaksi viikkoa ja minulla oli jatkuvia ongelmia. Tekninen tuki tutki asiaa ja lopulta päädyimme purkamaan kaupat. Harmi, sillä ajatuksena tuote oli houkutteleva.
ex. maxivision asiakas
Huono 0
Itekki on tehny vahvasti mieli tätä pakettia kun saunalahdella on joku turha saunavisio mutta ei ollenkaan maksukanavia.
Kalliin boksin ja teräväpiirtokuvan puutteen takia ei ole huvittanu hankkia. Tosin jos striimikään on pätkivä ja huono niin saavat kyllä maxivision insinöörit parantaa palvelua.
Toivottavasti seuraatte tilannetta.
rasse
Huono 0
Huijauksen huippu! Maxinetti vaihdettiin pakolla Maxivisioniin. Menetimme paremman kuvan, muutaman tv-kanavan ja toimivan nettiselaimen tv ruudulta. Saimme paskan kuvan, paskemmat kanavat, paskaa palvelua, hintojen korotukset ja kaiken lisäksi jo maksetut maksukanavat eivät näkyneet edes maksettuun ajankohtaan asti (10pv). Jouduimme luopumaan 300h tallennettuja ohjelmia ja elokuvia, koska jo tallennettuja ei pystynyt siirtäämään uuteen verkkokovalevyyn. Eli emme saaneet yhtään palvelua vaan menetimme paljon ja toki hinnoissa sitten näkyy ne korotukset viimeistään vuoden kuluttua. Kuva toki pätkinyt aina niin livenä kuin tallenteissä eli musiikkivideoita on mielenkiintoista katsoa kuten urheiluakin. EMME SUOSITTELE.
Hinta alas tai ulos.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

SVT välittää Pirate Bay -käräjät suorana verkossa

11.02.2009 Ruotsin televisio SVT lähettää Pirate Bay -oikeudenkäynnin suorana nettilähetyksenä – tosin vain audiona.

.