Ennakkotilaukset tukkivat Nokian verkkokaupan

Kuva: Nokia
12.5.2009 11:31 Nokian uudesta huippumallista tuli niin paljon ennakkotilauksia suomalaiseen verkkokauppaan, että N97-mallin tilausjärjestelmä meni tukkoon.
.
Nokian suomalaisen verkkokaupan tilausjärjestelmä on tökkinyt eilisestä lähtien niin, ettei tilauksen teko ole onnistunut N97-sivustolla.
Eilen Nokia kertoi, että N97-mallia saa Suomessa ensimmäiseksi tekemällä ennakkotilauksen yhtiön verkkokaupassa.
Ennakkotilausten määrä yllätti Nokian verkkokaupan. Nokian verkkokauppaan on ilmestynyt tiedote, jonka mukaan tuotteen tilausprosessissa on tilapäinen häiriö.
”On line kaupan Nokia N97-sivustolla on tänään ollut todella paljon tuotteesta kiinnostuneita kävijöitä, joten tämä on vaikuttanut tilausprosessin kulkuun”, kertoo tiedote.
Nokia uskoo häiriön korjaantuvan aamupäivän aikana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sims muuttaa valkokankaalle
28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.
Kolme vuotta sitten
Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana
28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- » Taloussanomat.fi










Kommentit (28)
Ei ihmekään että meni tukkoon noi tilaussivustot kiinnostuneista, tuo puhelin on jo Tietokone!
Todellakaan kyse mistään isosta määrästä tilaajia vaan Nokia bugisesta tilausjärjestelmästä. Onhan se toki "hyvää mainosta" kun on NIIN PALJON tilaajia että järjestelmätkin hajoo!!!