Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liiketunnistukseen perustuva ohjain

Microsoft hakee patenttia taikasauvalle

Microsoft saattaa esitellä pian uudenlaisen peliohjaimen. Tähän viittaa julki tullut patenttihakemus.

18.5.2009 16:38 Microsoft hakee patenttia Magic Wand -nimiselle laitteelle, joka kuvauksen perusteella sisältää ainakin liikeohjaimia sekä biometrisiä tunnistimia käyttäjän tunnistamiseen.

Ohjelmistoyhtiö Microsoftin patenttihakemuksen mukaan Magic Wand -laite sisältää sensoreita, joiden avulla voidaan tunnistaa sen asento ja liike.

Laite voi olla kokonaan tai osittain sauvan tai samankaltaisen esineen kaltainen, ja sen avulla voidaan interaktiivisesti hallita jonkinlaista järjestelmää tai käyttäjää edustavaa avatar-hahmoa esimerkiksi virtuaaliympäristössä. Taikasauvassa on lähetin ja vastaanotin tiedon välittämiseen eri laitteiden välillä. Hakemuksessa mainitaan myös kamera.

Taikasauvaan on ilmeisesti tulossa myös biometrinen tunnistin, esimerkiksi sormenjälkiskanneri. Biometrisen tunnistimen avulla laite voisi tunnistaa käyttäjän ja myös mitata tämän tunnetilaa, esimerkiksi kiihtymystä tai jännitystä.

Taikasauva muistuttaa ominaisuuksiensa perusteella melko paljon Nintendo Wii -ohjainta. Patenttihakemus on tullut julki viime viikolla, mutta se on jätetty marraskuussa 2007, vuosi Nintendo Wiin julkistuksen jälkeen.

Microsoftin on huhuttu esittelevän oman Wii-ohjainta muistuttavan ohjaimensa ensi kuussa E3-pelimessuilla.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (13)

Huono 0
Tuleekohan tähän adapteri Hitachi Magic Wand -laitteelle? Siinä olis ainakin kunnolliset force feedbackit ja hyvät mahdollisuudet uudenlaisiin peleihin.
Paulin Taikakaulin
Ai, nyt MS varastaa nintendonkin ideat? Järki käteen, eikö se linuxien ja Mäkkien kopiointi riitä?
Huoh?
Huono 6
Tuleekohan tähän adapteri Hitachi Magic Wand -laitteelle? Siinä olis ainakin kunnolliset force feedbackit ja hyvät mahdollisuudet uudenlaisiin peleihin.

QFT! :D
Seiska
Ai, nyt MS varastaa nintendonkin ideat? Järki käteen, eikö se linuxien ja Mäkkien kopiointi riitä?

Ei riitä ei. Kaikki kelpaa. Hakenu patenttia tälle vielä.
Innovaatio
Ai, nyt MS varastaa nintendonkin ideat? Järki käteen, eikö se linuxien ja Mäkkien kopiointi riitä?

Linux, tuo innovaation Iijoki, keksintöjen Keravanjoki.
Pelle, peloton
Harmi kun jenkeissä ei tunneta asiaa "liian lähellä oleva patentti". Euroopassa patentti voidaan kieltää jos se on liian lähellä jotakin vanhempaa patenttia. Toivottavasti tällä MS:n laitteella on jo jossain Austraaliassa patentti niin MS saa taas maksaa maltaita! Tai paremmassa tapauksessa: Toivottavasti MS joutuu maksamaan maltaita Nintendolle! Jollei kerran MS voi keksiä omia juttujaan niin saisi edes maksaa muille niistä ja sakkoja päälle.
MS on kuin Japanilaiset ennen
MICROSOFT ALAS!! EI TÄLLAISTA MIELIKUVITUKSETONTA MONOPOLIASEMAN KÄYTTÖÄ VOI SALLIA!!
.
Patentoin laitteen jolla voi ohjata joko jotain fyysistä tai virtuaalista ihmistä, eläintä tai hahmoa joko langallisella tai langattomalla ohjaimella tai jollain muulla tavalla. Laitteen käyttö aiheuttaa ihmisissä tunnetiloja tai vastaavia kehon reagointeja ulkoisiin tai sisäisiin ärsykkeisiin.

-Jesus näitä patentteja...
Julle_
Linux, tuo innovaation Iijoki, keksintöjen Keravanjoki.

No ei se Windowskaan mikään TonaWa ole.
Kanssakeskustelija
Ai, nyt MS varastaa nintendonkin ideat? Järki käteen, eikö se linuxien ja Mäkkien kopiointi riitä?

Ei riitä ei. Kaikki kelpaa. Hakenu patenttia tälle vielä.

En tiennytkään että Wiimotessa on kamera?

En muuten tiennyt että siinä on biometrinen tunnistikin? Ei minun motessa ainakaan ole.

En muuten tiennyt sitäkään että Wiimote ei tarvitsekaan tunnistinmokkulaa, luulin että se on välttämätön?

Eli kenties siinä onkin jotain uutta mitä Wiimotessa ei ole ja se on siksi patentoitu?
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sims muuttaa valkokankaalle

28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.


Kolme vuotta sitten

Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana

28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.

.