Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
China Mobile hankkii operaattoripuhelimen

Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet

HTC Magic tuli markkinoille helmikuussa.

26.5.2009 10:15 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.

HTC tuo Kiinan markkinoille kesäkuussa OPhone-nimisen älypuhelimen, kertoo talouslehti Wall Street Journal.

HTC:n toimitusjohtaja Peter Chou sanoo lehden haastattelussa, että yhtiö aikoo tänä vuonna tuplata laitemyyntinsä Kiinan markkinoilla. Viime vuonna yhtiö myi Kiinassa 800 000 puhelinta.

Älypuhelin käyttää hakukoneyhtiö Googlen kehittämää Android-käyttöjärjestelmää. Kiinalaisille tarkoitettu OPhone-puhelin muistuttaa helmikuussa markkinoille tullutta HTC Magic -mallia.

Android-puhelin on tehty kiinalaisen China Mobilen operaattoripuhelimeksi. Puhelin maksaa Wall Street Journalin arvion mukaan noin 730 dollaria.

Android-puhelimia on tänä keväänä alkanut tulla Aasian markkinoille. HTC Magic -malli tuli tässä kuussa myyntiin Singaporessa. Kesäkuun loppuun mennessä puhelin on saatavilla Hongkongissa, Malesiassa, Thaimaassa, Indonesiassa, Filippiineillä ja Vietnamissa.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
China Mobile on Kiinan suurin matkapuhelinoperaattori ja China Mobile on kimpassa Androidia tukevassa Open Handset Alliancessa.
Nyt alkaa rynnistys!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sims muuttaa valkokankaalle

28.05.2007 News Corpin omistama 20th Century Fox on viihdealan lehti Varietyn mukaan ostanut elokuvaoikeudet The Sims -nukkekotipeliin.


Kolme vuotta sitten

Maailman vanhin bloggari kuoli 97-vuotiaana

28.05.2009 Maailman vanhimmaksi bloggariksi sanottu Maria Amelia Lopez kuoli Espanjassa 97-vuotiaana. Lopez sai blogin 95-vuotislahjaksi.

.