Testi: Taskukokoinen Pacemaker riittää koti-dj:lle

Kuva: Tonium
16.6.2009 14:26 Musiikkitiedostojen miksaamiseen tarkoitettu Pacemaker riittää hyvin kotitarve-dj:lle ja miksei vähän ammattimaisempaankin käyttöön, vaikka ihan vinyylilevysoittimen tunnelmaan ei vimpaimella pääse.
Ruotsalaisen Toniumin Pacemaker on taskukokoinen musiikkitiedostojen miksauslaite. Miksauksia voi tehdä musiikkia soittaessaan suoraan laitteesta, tai esimerkiksi tallentaa tuotoksen ja vaikka siirtää sen tietokoneelle.
Pacemakerissa on 60 gigatavun kovalevy, ja laite tukee mp3-, wav-, flac-, aac- ja ogg-tiedostomuotoja. Kahta kappaletta voi soittaa samanaikaisesti, ja seuraavan kappaleen biittiä voi sovittaa esimerkiksi automaattisesti. Muitakin keinoja muuttaa rytmiä ja vaihetta löytyy. Kappaleiden vaihto onnistuu saumattomasti. Laitteesta löytyy myös ekvalisaattori.
Kosketuslevyn avulla musiikkitiedostoja pyöritellä ja pysäyttää kuin vinyylilevysoittimella. Kappaleisiin voi merkitä alkukohdan ja tehdä esimerkiksi toistavia looppeja.
Kappaleiden miksaaminen keskenään on laitteella helppoa, ja sillä on kiva leikkiä. Perustoiminnot on suhteellisen helppo muistaa ja etenkin ekvalisaattorin käyttö on loogista. Käytettävyydessä on laitteen pienen koon takia omat haasteensa, sillä kosketuslevyyn tai väärään painikkeeseen voi osua vahingossa, ja miksaus menee pieleen.
Ammattilaiselle pienellä laitteella nykertäminen ei varmasti luo samanlaista tunnelmaa kuin vinyylisoittimien ja mikserin tai esimerkiksi isomman kokoluokan kontrollerien kanssa soittaminen. Eikä pieni taskuun mahtuva laite edes näytä niin vaikuttavalta kuin iso dj-pöytä tanssilattian nurkassa.
Toisaalta, joku voi olla valmis tinkimään aidosta dj-fiiliksestä, jos säästyy parhaimmillaan kymmenien kilojen laitteiden ja levyvaraston raahaamiselta. Ainakin kotibileisiin voi laitteella luoda vaikuttavan soittolistan. Pacemakerin hinta vain on kotitarve-dj:lle melko korkea 450 euroa.
Ammattimaisenkin dj:n kannattaa joka tapauksessa harjoitella Pacemakerien ekvalisaattorien, efektien ja muun hallinnan sormiliikkeet kotona ennen kuin lähtee yleisön eteen.
- VerkossaPacemaker-laitteen verkkosivut
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Siri opiskelee kiinaa ja venäjää 16:21
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Applen televisio voi saada liikeohjauksen 17:30
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland 12:34
- Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa 09:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)
DJ-A 1 - 300 uraa 176,18 € / Kalenterivuosi
DJ-B 301 - 600 uraa 217,28 € / Kalenterivuosi
DJ-C 601 - 800 uraa 252,52 € / Kalenterivuosi
DJ-D 801 - 3000 uraa 399,33 € / Kalenterivuosi
Jokainen varmaankin tajuaa, että tuollainen D-lisenssi esimerkiksi kaventaa kukkaroa sen verran selkeästi, ettei hommassa ole mitään järkeä normaaleilla keikkapalkkioilla. Tämän lisäksi D-lisenssin lunastajan pitää luetteloida jokainen käyttämänsä kappale erikseen tarkoilla tiedoilla, voitte vain miettiä minkälainen homma tuo on vaikkapa tuolle maksimi 3000:lle kappaleelle.
Täytyy myös muistaa, että tuo lisämaksu tulee digitaalista musiikkia soittaville DJ:lle kaikkien normaalien levynhankkimis yms. kulujen päälle, eli digitaalista musiikkia soittava DJ joutuu maksamaan kaikesta samasta kuin levyjä käyttävä DJ ja tämän lisäksi maksamaan vielä useita satasia vuodessa tätä lisenssimaksua ylimääräisten laite- ja softahankintojen päälle.
Näköjään Gramex on sentään hiukan viimeisen tarkastuskerran jälkeen järkeistänyt nettisivun tekstejään suhteessa musiikin nettikauppoihin, eli nykyään jo verkkokaupoista ostettua musiikkia saa käyttää julkiseen esittämiseen fyysisten kopioiden tapaan, jos ko. kaupan lisenssiehdot sen sallivat (en tiedä, monenko kaupan ehdot tuon sitten sallivat), aiemmin tämä ei Gramexin mukaan ollut mahdollista. Tuolloin siis ainoa tapa digitaalista musiikkia käyttävälle DJ:lle oli hankkia levyt fyysisinä tallenteina, muuntaa ne digitaaliseen muotoon ja päälle vielä maksaa maksut, joka oli luonnollisesti aivan älytöntä. Nyt digitaalista musiikkia käyttävä DJ saattaa sentään päästä nauttimaan hieman halvemmista hinnoista musiikin osalta, olettaen, että nyt joku musiikkikauppa tuon julkisen esittämisen ehdoissaan sallii.
Joka tapauksessa, hankalaksi on digitaalinen DJ-toiminta kyllä vielä nykyisellään tehty. Softat ja laitteet ovat helppokäyttöisiä ja mukavia, mutta lisenssiointi on tehty kohtuuttomaksi ja nykyisellään suurelle osalle DJ:stä digitaalisen musiikin käyttö on edelleen taloudellisesti järjetöntä.
Onneksi luen täältä vain suomea koskevat uutiset "uutena tietona". Huoh :D