Navigaattorikartta tarkentuu sitkeällä pipertämisellä

Kuva: Aleksi Moisio
18.6.2009 09:48 Matkapuhelimissa ja gps-navigaattoreissa käytettävien digikarttojen parantelu on tarkkaa ja vaativaa työtä. Loppukäyttäjä näkee kartan tietojen tarkentumisen toisinaan vasta kuukausien päästä.
Digitaalisten karttojen tuottaminen on pikkutarkkaa puuhaa.
Tältä vaikuttaa, kun tekee lyhyen kierroksen Helsingissä matkapuhelinjätti Nokian omistaman karttayhtiö Navteqin kuvausauton kyydissä.
Samaan aikaan, kun 270 asteen säteeltä kuvaavalla kameralla ja gps-paikantimella varustettu auto taittaa matkaa, pelkääjän paikalla istuva työntekijä lisää digitaalisella kynällä merkkejä karttatietokantaan.
Risteys, liikennemerkki, kaista, tien luokitus ja niin edelleen. Merkattavaa on paljon, ja erityisesti kaupunkien keskustoissa tulee usein kiire.
Pelkästään hirvistä ja poroista varoittavia merkkejä on Suomessa indeksoitu 2 000 kappaletta. Kaikkiaan varoitusmerkkejä on Suomen tietokannassa 4 500.
Suomen yksikkö
keskittyy karttoihin
Noin neljän tuhatta henkeä työllistävällä Navteqilla on Suomessa pröystäilemätön kahdeksan hengen toimisto Helsingin Länsi-Pasilassa ja kahden hengen toimisto Vaasassa. Asiakkaita yhtiöllä on Suomessa 15.
Valtaosa työntekijöistä on saanut maantieteilijän koulutuksen ja työskentelee parantaakseen yhtiön myymiä karttoja.
Navteqin projektijohtaja Mira Mäki-Mantila kertoo työn jakautuvan käytännössä kahtia. Karttatietokantaan lisätään uutta sisältöä; vanhoja tietoja päivitetään.
Navteqin asiakkaat, kuten yhtiön omistava Nokia ja navigaattorivalmistaja Garmin, haluavat karttoihin koko ajan lisää laitteiden käyttämistä helpottavia tietoja.
Jäljelle jäävä aika kuluu karttojen vanhojen tietojen päivittämiseen ja tarkentamiseen.
Ei valituksia
kuvausautosta
Suomessa Navteq pyrkii hoitamaan päivitykset pitkälti toimistolta käsin käyttäen hyväkseen esimerkiksi kuntien ja Maanmittauslaitoksen tuottamia tietoja.
Silti myös Suomessa turvaudutaan usein kuvausautoon. Liikennemerkkejä ja muita tietoja lisätään ajon aikana, sekä jälkikäteen kuvausauton videon avulla.
– Noin 20–30 prosenttia työajasta kuluu kentällä, Mäki-Mantila sanoo. Mäki-Mantilan mukaan tien päällä vietettävän ajan tarkka arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, sillä se vaihtelee huomattavasti kuukaudesta toiseen.
Toisin kuin hakukoneyhtiö Googlen Maps-karttapalvelussa, Navteqin myymät kartat eivät sisällä katunäkymiä, ainakaan toistaiseksi.
Googlen karttapalvelu on myös huolestuttanut osaa ihmisistä, jotka ovat arvelleet katutason kuvanäkymien vaarantavan kansalaisten yksityisyyden.
Suomen Navteq ei ole törmännyt yhtä vahvoihin pelkoihin, Mäki-Mantila viestittää.
– Toki ne laitteet, joilla keräämme tietoa, kuvaavat koko ajan. Emme kuitenkaan kuvaa laittaaksemme katunäkymiä karttoihin, vaan ainoastaan siksi, että ne helpottavan tietojen implementoimista karttatietokantaamme, Mäki-Mantila sanoo.
Navteq päivittää karttansa neljästi vuodessa. Navigaattoreiden tai matkapuhelinten loppukäyttäjät näkevät karttoihin tehdyt parannukset kuitenkin toisinaan vasta kuukausien kuluttua.
Viivästys johtuu siitä, etteivät Navteqin asiakkaat välttämättä päivitä karttojaan kuin kerran vuodessa.
Jalankulkijan
merkitys kasvanut
Mäki-Mantilan mukaan pääasiassa jalankulkijoita varten kerättävät tiedot ovat työllistäneet yhä enemmän viime vuosina. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi jalankulkuväylät, julkisen liikenteen pysäkit, nähtävyydet ja kolmiulotteiset mallit kaupungeista.
– Navteq oli tosi pitkään autonavigaatioon suuntautunut firma, Mäki-Mantila sanoo.
– Jalankulkijoille suunnattujen tietojen yhdistyminen julkiseen liikenteeseen on ollut mielestäni isoin muutos Navteqin ajatteluun viimeisen viiden vuoden aikana.
Tällä hetkellä Navteqin Suomea koskevien karttojen julkisen liikenteen tiedot kattavat esimerkiksi metro- ja raitiovaunupysäkit Helsingissä.
Mäki-Mantilan mukaan kattavuutta on tarkoitus laajentaa muihin kaupunkeihin ja liikennevälineisiin, mutta aikatauluista on vaikeaa sanoa mitään varmaa.
Jalankulkijat ovat tärkeitä erityisesti matkapuhelinten valmistajille, joiden tuotteita kannetaan tauotta mukana.
Harva tosin vielä ymmärtää jalankulkijoiden päälle. Mäki-Mantilan mukaan Navteqin sadoista asiakkaista vain kolmella on markkinoilla tuotteita, jotka käyttävät jalankulkijoille suunnattua Discover cities -navigaatiodataa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Siri opiskelee kiinaa ja venäjää 16:21
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Applen televisio voi saada liikeohjauksen 17:30
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland 12:34
- Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa 09:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
USA:n ilmailulaitoksen palvelin murrettiin
11.02.2009 Yhdysvaltain ilmailulaitos Federal Aviation Administration kertoo, että sen tietojärjestelmiin murtauduttiin viime viikolla. Seurauksena 45 000:n hengen tietoturva on vaarantunut.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (8)
Voisin kuvitella, että mahdollisuuksia järkevään bisnekseen on, jos navigaattoreihin/kännykarrtoihin osattaisiin tunkea riittävästi mainoksia, jotka eivät ärsyttäisi ihan tuhottomasti.
Eikös se ole Destian homma?
Varsinkin Helsinki on jo avoimissa kartoissa todella upeasti... kävelytiet, ravintolat, postilaatikot...
http://www.openstreetmap.org/
Ja pienten korjausten teko on todella helppoa:
http://bergie.iki.fi/blog/openstreetmap-s_user-generated_data_wins_when_there_are_changes/
Tampereella kauppakeskus veskan liikkenneympyrää ei oo vieläkään kartoissa (city europe 2008, päivitys keväältä 2009)
Veit jalat suusta.