Virtuaaliapuri Clippy inspiroi USA:n armeijaa

Microsoftin Office-ohjelmista tuttu Clippy ei voittanut käyttäjien suosiota puolelleen. Yhtiö luopui apurin käytöstä Office 2007 -paketin myötä.
Kuva: Ruutukaappaus
30.7.2009 11:29 Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio DARPA on saamassa päätökseen 150 miljoonaa dollaria maksaneen tekoälyhankkeen, aikakauslehti NewScientist kertoo.
NewScientistin mukaan vuonna 2003 käynnistynyt ja yli 60 yliopistoa kattanut CALO-tekoälyhanke valmistuu perjantaina.
Hankkeen tuloksena syntyi virtuaaliapuri, joka osaa luokitella, priorisoida ja rakentaa yhteenvetoja sähköpostiviesteistä. Lisäksi virtuaaliapuri osaa tehdä automaattisesti varauksia kalenteriin ja koostaa alustusmuistioita.
Asevoimien byrokratian vähentämiseksi suunniteltu sovellus on tarkoitus saada myös kuluttajien ulottuville myöhemmin tänä vuonna.
NewScientistin mukaan virtuaaliapureilla on ollut huono maine viime vuosina.
Ohjelmistoyhtiö Microsoft kokeili Clippy-nimistä animoitua virtuaaliapuria Office-toimisto-ohjelmistopaketissaan vuosituhanteen vaihteessa. Clippy ei kuitenkaan saavuttanut käyttäjien suosiota, ja Microsoft luopui apurista Office 2007 -paketin myötä.
Kalifornialaisen tutkimusorganisaatio SRI Internationalin Raymond Perraultin mukaan CALO:n etuna on kuitenkin se, että sovellus pystyy "oppimaan luonnollisesti".
CALO osaa muun muassa yhdistellä eri tehtävistä opittuja läksyjä keskenään. Esimerkiksi jos sovelluksen käyttäjä merkkaa pomoltaan saamansa sähköpostit tärkeiksi, hänen voi odottaa arvottavan myös kokoukset pomon kanssa tärkeiksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi
28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.
Kolme vuotta sitten
"Nyt ei ehdi, katson futista"
28.05.2009 Tuollaisen kommentin saattaa saada aviopuolisolta, kun toinen pyytää apua keittiössä. Mutta myös monella it-ammattilaisella on kyselyn mukaan pokkaa sanoa juuri näin silloin, kun yrityksen tietojärjestelmiä on kohdannut jokin onnettomuus.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
Onhan se itsetunnolle kova kolaus kun joutuu myöntään että Clippy osaa wordin paremmin kuin käyttäjä.
siis sovellus ujutetaan näin koneellesi se skannaa postisi, tekee koosteen ja lähettää sen riskianalyysin jälkeen yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatiolle, helpottaen tutkijoiden työtä
Calo jouttuu armeijan (tai merijalkaväen) alokasleirille ensimmäiseksi. Kyllä se siellä kersanttien paimennuksessa oppii...