Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekninen toteutus arvoitus

Google Earth sai kolmiulotteisen Helsingin

Useat Helsingin rakennukset löytyvät kolmiulotteisina Googlen virtuaalisesta karttasovelluksesta.
Kuva: Ruutukaappaus

19.8.2009 10:39 Hakukonejätti Googlen karttasovellus Google Earth on päivittynyt suomalaisittain kiinnostavalla tavalla: Helsinkiä ja sen rakennuskantaa pääsee nyt ihmettelemään kolmiulotteisena.

Useiden suurkaupunkien, kuten New Yorkin ja Hong Kongin, rakennuskantaa on voinut katsella sovelluksesta kolmiulotteisena jo aiemmin. 

Google Earth on hakukoneyhtiön virtuaalinen karttasovellus, joka yhdistää kuva-, satelliitti- ja paikkatietoja. Sovellus on saatavilla Windows-, Linux- ja Mac OS X -ympäristöihin.

Google ei ole kertonut teknisiä yksityiskohtia siitä, miten yhtiö on toteuttanut eri kaupunkien rakennusten kolmiulotteiset mallit. 

Eräänä mahdollisuutena on pidetty sitä, että rakennusten muodot on laskettu valokuvista, joita yhtiön kamera-autot ovat ottaneet karttoja varten.

Lisäksi on arveltu, että mallien toteuttamisessa on saatettu hyödyntää kaupunkien ilmakuvia tai lidar-kaukokartoitusta.

Palvelun käyttäjät ovat pystyneet lisäämään myös itse rakentamiaan malleja. Näin on ilmeisesti käynyt Helsingin tapauksessa.

– Monien rakentamat 3d-mallit kertovat Google Earthin suosiosta ja monista käyttötavoista Suomessa, Googlen maajohtaja Petri Kokko kertoo aikakauslehti Tietokoneen verkkosivuilla

Kokon mukaan Helsingin kolmiulotteinen rakennuskanta ei ole Google tekemä, eikä yritys ole teettänyt sitä. 

Kolmiulotteisen Helsingin saa näkymään Google Earthissa kytkemällä päälle tason "3D-rakennukset". 

(Päivitys: Lisätty Kokon kommentti rakennusten alkuperästä.) 

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (39)

Huono 0
Eipä näy Pasilasta pohjoiseen päin Helsingissä 3D:tä kyllä lainkaan...
Nimimerkki
Eipä näy Pasilasta pohjoiseen päin Helsingissä 3D:tä kyllä lainkaan...

Mut kato ei se haittaa ku sanomalato näkyy.
Pitkäsilta
Onpa mahtavan näköinen kun testasin!!! Uskomatonta työtä ovat Googlella tehneet!!! Upea kolmiulotteinen Helsinki!!!
Tämä on innovointia!!!
reaalimaailmassa doomia. google on taitava. mutta miksi rautatieasema leijailee tietystä kulmasta ilmassa?
sju
Tähän kun yhdistää Street Viewin ja Google Latituden, niin tulevaisuudessa näet missä kaverisi kävelevät tuolla Helsingin kaduilla!
on hieno!
ketä kiinnostaa google earth puhumattakaan helsingistä
stock
Pasilan yläpuolella on vain susimaata - ei tarvetta 3D:lle :)
stadi rules
Kohdistumisvirheitä on useitakin, esimerkiksi edellä mainitussa Pasilassa, vesitornien ja lähirakennusten sijainnissa. Myös kadunpätkiä on nimetty väärin.

Erittäin hyvät ilmakuvat löytyy ilman Googlea Eniron kartoista kun laittaa päälle kopterinäkymät joista voi valita haluamansa katselusuunnan.

Jos taas haluaa tietoa paikoista, suosittelisin Helsingin kaupungin paikkatietopalvelua ja palvelukarttaa.
Koolmirror
Saisivat päivitellä tuoreemmat sateliittikuvatkin pikkuhiljaa koko Suomeen. Lapin tunturimaastoja, matkailureittejä, kalapaikkoja yms. olisi mukava katsella ja suunnitella GE:n avulla, mutta eihän siitä pixelimössöstä saa mitään selvää.
Tomppa
Erittäin hyvät ilmakuvat löytyy ilman Googlea Eniron kartoista kun laittaa päälle kopterinäkymät joista voi valita haluamansa katselusuunnan.

Et taida ymmärtää mistä tässä on kysymys. Tässä on hieman isommista asioista kysymys kuin jostain Eniron staattisista ilmakuvista!

Tässä silmiemme edessä rakentuu parhaillaan mobiilimaailman tulevaisuus, uusi innovaatio joka jalostuu koko ajan enemmän ja enemmän! Tämä, yhdistettynä esimerkiksi Google Androidin Latitude palveluun tulee mahdollistamaan ennennäkemättömiä mobiilisovelluksia!!!
Mobiilimaailman tulevaisuus on tässä
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.