Panasonic etsii virtaa autoihin tietokoneiden akuista
1.10.2009 15:59 Japanilainen elektroniikkavalmistaja Panasonic kertoi torstaina kehittäneensä tekniikan sähköautoja varten. Uusi tekniikka liittää yhteen kannettavien tietokoneiden litiumioniakut, joita voidaan käyttää autoissa.
Panasonic arvioi, että se voi valmistaa sähköautoihin sopivia akkuja tietokoneiden litiumioniakuista puolet halvemmalla kuin varta vasten autoihin suunniteltuja akkuja.
Yhtiö uskoo hyötyvänsä nykyisistä akkutehtaistaan ja tuotanto-osaamisestaan.
Uusia akkuja voidaan myös käyttää kotona säilömään sähköä, joka on kerätty aurinkopaneeleilla tai polttokennoilla, Panasonic visioi.
Toisen japanilaisen jättiyrityksen, Mitsubishi Motors Corpin, valmistamaa i-MiEV-autoa myydään 4,6 miljoonan jenin eli noin 35 000 euron hintaan.
Kyseessä on maailman ensimmäinen massatuotettava sähköauto. Litiumioniakkujen korkeat kustannukset ovat vetäneet auton hintaa ylöspäin.
Sony Corpin kanssa maailman suurimman elektroniikkavalmistajan tittelistä kamppaileva Panasonic aikoo tuoda akun markkinoille viiden vuoden sisään. Yhtiö ei kuitenkaan toistaiseksi kommentoi akulle asetettuja myyntitavoitteita.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Kolme vuotta sitten
Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa
28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (16)
Taisivat olla työkaluakkuja, pieniä kennoja kuitenkin. Pakon edessä tehty ratkaisu, kun kerran muuta sopivaa akkua ei saatu.
No, katsotaan, Suomeen on tulossa isohko akkutehdas, sähköautotehdas meillä jo on.
Ajattelin jo, että kannattaako siis ottaa varmuuden vuoksi läppäri mukaan talviaamuisin, jos ei muuten lähde pösö käyntiin.
Olet jaljilla.mulla on auton tupakansytytin pistokkeeseen liitettava tietokoneen latauslaite.Jos auton akku on tyhja se kylla ottaa virrat tietokoneestakin jos laite kytketty kaynnistyksen aikana.
Ne on muistaakseni jotain 15 000 EURO johonkin VW Golf kokoluokan autoon.??