Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vihreälle pilvelle seitsemän seuraajaa

Energiankulutuksesta väännetään taas taidetta

Dunckerin ehdotuksessa ylimääräisten katulamppujen valo voitaisiin käyttää esimerkiksi iskulauseen sisältävän kyltin heiluttamiseen.
Kuva: Pikseliähky

9.10.2009 09:04 Helsinkiläisten energiankulutusta pyritään tekemään taas näkyväksi taiteen voimin. Elektronisen kulttuurin Pikseliähky-festivaalin ja Helsingin Energian projekti poiki seitsemän ehdotusta nykytaiteilijoilta.

Taiteilijoiden ehdotuksissa energiankulutusta tehdään näkyväksi muun muassa flash mob -tempauksilla, näytönsäästäjillä sekä vilkuttamalla eri rakennusten valoja.

Nyt Pikseliähky ja Helsingin Energia pohtivat, kuinka moni taiteilijoiden ideoista voidaan toteuttaa. Tarkoituksena on, että ainakin yksi ideoista toteutetaan jo ensi vuonna.

Pikseliähkyn puuhamiehen Juha Huuskosen mukaan ehdotukset taideteoksista jakautuvat kahteen leiriin: enemmän ja vähemmän valmiisiin.

Huuskonen arvelee, että vähimmillä vaivalla toteutettavissa ovat Andy Bestin kineettiset veistokset, jotka muuttavat muotoaan energiankulutuksen tahdissa.

Myös Maria Dunckerin "valoloinen" olisi helppo toteuttaa. Dunckerin ehdotuksessa valokenno nappaa talteen energiaa esimerkiksi turhista katuvaloista ja käyttää sen mielenosoitusta pitävän robotin pyörittämiseen. 

– Mikään ehdotus ei kuitenkaan ole vielä lopullisessa muodossaan. Kommentteja otetaan vastaan, Huuskonen sanoo.

Ehdotukset ovat nähtävissä ja kommentoitavissa Pikseliähkyn nettisivuilla.

Edellisen kerran helsinkiläisten energiankulutusta tehtiin näkyväksi taivaalle heijastettujen värikkäiden pilvien avulla viime vuoden helmikuussa.

Vihreä pilvi -taideteoksessa englantilainen Helen Evans ja saksalainen Heiko Hansen värittivät Salmisaaren voimalan savukaasuja vihreällä laservalolla.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Eiköhän ensin pitäisi selvittää mitä "säästämisellä" tarkoitetaan? Energiakysymyksissä lienee monta vaihtoehtoa: (kilo)watteja vai euroja vai aivan muuta? Ja eurojen säästössä on kaksi vaihtoehtoa: 1) investoinnin yhteydessä 2) kulutuksen yhteydessä. Vai pitäisikö miettiä: kulutettujen työtuntien säästöä tai sitten pelkästään hermojen säästämistä valitsemalla jokin "helppo ratkaisu joka ei tuota mietintä vaivaa"? Hyvät "energiansäästäjät" ja "viherpiipertäjät" päättäkää ensin mitä oikein tahdotaan säästää? Ehkäpä se "kokonaissäästö" onkin vaikeampi pala ymmärtää.
mitä se "säästäminen" on?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
.