N900-kännykän tilaajat käyvät kuumina

20.11.2009 16:07 Hartaasti odotetun Linux-puhelimen suomalaiset tilaajat ovat suivaantuneet siitä, että Nokia käynnisti mallin toimitukset ulkomailla ennen Suomea.
Matkapuhelinfoorumin keskustelijat ovat purkaneet viime päivinä tuntojaan siitä, miten Nokia petti lupauksensa Nokian N900-mallin toimituksissa. Nokian verkkokauppa lupasi, että yhtiön ensimmäinen Linux-puhelin tulee Suomen markkinoille ennen muita.
Puhelimen ennakkotilaajia on jurppinut se, että puhelimen toimitukset ovat olleet koko ajan myöhässä. Uusimpien tietojen mukaan puhelin on suomalaisilla ennakkotilaajilla marraskuun lopulla.
Tunteita kuumentaa se, että malli tuli lehtitietojen mukaan myyntiin tällä viikolla Yhdysvaltain markkinoille.
Onhan se pieni pettymys näin asiakkaan kannalta, joka on ennakkotilannut tuotteen pari kuukautta sitten siinä toivossa, että on ensimmäisten joukossa, joka luurin saa, kirjoittaa nimimerkki Speedy.
Toinen kirjoittaja sovittelee, että suomalaiset saavat puhelimet yleensä ensimmäisten joukossa. N900-malli ei ole myynnissä Ruotsin eikä Aasian markkinoilla yhtä nopeasti kuin Suomessa. Hän näkee kuitenkin, ettei Suomi enää saa ensimmäisenä puhelinuutuutta.
Viimeinen puhelin, joka oli Suomessa oikeasti kaikkia muita aikaisemmin, taisi olla E90. Johtuen varmaan siitä, että 15 prosenttia E90-markkinoista oli Suomessa ja kaikki E90:t tehtiin Suomessa verrattuna N900:aan, joka tehdään Koreassa, tilittää nimimerkki Tissot1.
Nokia Online kauppa oikoo keskustelijoita. Kaupan pitäjä muistuttaa, ettei Linux-puhelin ole vielä tullut Yhdysvaltain vähittäiskauppaan.
Täällä käydään nyt keskustelua ilman oikeita faktoja. Esimerkiksi USA:ssa Nokia kauppa edelleen ottaa ennakkotilauksia vastaan.
Oma keskusteluaiheensa on siinä, ehtiikö N900-malli suomalaisen ennakkotilaajan kotiovelle marraskuun loppuun mennessä. Keskustelijoita huolestuttaa, että kuriirilähetyksiin voi tuhraantua useita päiviä.
Nokian verkkokauppa kertoo, että se alkaa ottaa ennakkotilauksia järjestelmästä tästä päivästä lukien. Tilaustenkäsittely kestää maanantaihin asti. Puhelintoimitukset alkavat käsittelyn jälkeen.
Nokia käyttää UPS:n kuljetuspalveluita. Pikakuljetukset suurissa kaupungeissa hoituvat alle 24 tunnissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
NetApp siivoaa turhia duplikaatteja tallennuksesta
28.05.2007 Tallennusratkaisuihin keskittynyt NetApp on julkistanut uuden duplikaattien, eli samanlaisten kopioiden poistoratkaisun tallennusjärjestelmilleen.
Kolme vuotta sitten
Lama ei koskekaan ohjelmistoalaa
28.05.2009 Ohjelmistoalalla menee odotettua paremmin tänä keväänä. Toimialan suhdannearvion mukaan tilauksia riittää, eivätkä suomalaiset atk-firmat ole joutuneet liiemmin karsimaan edes työntekijöitään.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (106)
Mutta onneksi kyseessä on Pyhä NOKIA, joten mitään ongelmaa ei ole. Myös MMS on turha ominaisuus.
---
Hieman vakavammin. Moni suomalainen edelleen luuleen Nokian olevan kiinnostuneen Suomen markkinoista. Miksi olisi? Miksi Nokian tulisi välittää 5 miljoonan asukkaan markkina-alueesta, jossa Nokialla on jo vankkumaton maine? Yhdysvaltain 250 miljoonan asukkaan markkinoilla Nokia on haastajan asemassa ja on tietenkin selvää, että uutuuden alkuerät rahdataan sinne ja yritetään saada vallattua edes pieni siivu kosketusnäyttöisten puhelinten markkinoista täällä. Ostareiden käytävillä seilatessa vastaan tulevien ihmisten kädessä on lähinnä Applen ja Samsungin kosketusnäyttöisiä puhelimia tai RIMin Blackberryjä. Nokiaa saa täällä lähinnä halvimpina peruspuhelimina ja niissäkin se hukkuu kilpailijoiden tulvaan.
Toivottavasti N900 kuitenkin lunastaa lupaukset ja onnistuu saamaan edes pienen siivun kosketusnäyttöisten markkinoista myös täällä rapakon takana.
..ei vissiin kauppa käy kun Amazon jo droppasi hinnan $649 -> $480
..ei vissiin kauppa käy kun Amazon jo droppasi hinnan $649 -> $480
www.amazon.com/gp/product/rebates/B002OB49SW/ref=dp_rebates_1?ie=UTF8&m=ATVPDKIKX0DER&s=wireless
No, suomalainen Nokia-fanaatikko maksaa tietysti molemmista tuhdin tukun euroja.
MMS:llä paljon muitakin käyttömahdollisuuksia kuin huonolaatuisen kuvan lähettäminen..
Itselle riittää nettiominaisuudet. Paljon halvempaa ostaa kiinteähintainen dataliittymä ja lähettää kuvat spostina.Ääntäkään ei kannata siirtää puheluina vaan skypellä. Samoin tekstarit on kalliimpia kuin e-mailit jos sulla on kiinteähintainen data.
Itse olen ajatellut ostaa N900 sitten vähän myöhemmin, itseä lähinnä kiinnostaa internet ominaisuudet.
"I preordered it on amazon and they currently state it'll arrive after 12/25. "
Eli ei ehdi jouluksi edes jenkeissä; mahtaa olla synkkä joulu kotimaisella noksupäällä... tähystää savupiippuun ja muuta ei tuu kun nokea naamalle... oivoi.