Applelta odotetaan Tablet-julkistusta
28.12.2009 11:18 Laitevalmistaja Applen arvioidaan pitävän tammikuun lopulla tilaisuuden, jossa yhtiön arvellaan julkaisevan pieniä pelkällä kosketusnäytöllä käytettäviä tablet-kannettavia. Apple neuvottelee useiden mediayhtiöiden kanssa tv-ohjelmien välittämisestä uuteen laitteeseen.
Huhut Applen tablet-laitteesta ovat kiertäneet internetin fanisivustoilla jo pitkään. Huhut ovat kiihtyneet Applen vuosittaisen julkistustilaisuuden alla.
Verkkolehti Guardianin mukaan Apple julkistanee 26. tammikuuta kaksi tablet-mallin laitetta, joista toisessa on seitsemän ja toisessa kymmenen tuuman kosketusnäyttö. Laitteissa ei ole lainkaan näppäimistöä. Ne on tarkoitettu pääasiassa nettiselaamiseen ja olohuoneen viihdekäyttöön.
Apple on myös yrittänyt neuvotella yhdysvaltalaisten televisiokanavien CBS:n ja Disneyn sekä useiden kirjakustantamojen kanssa sisällönjakosopimuksista.
Sanomalehti Wall Street Journalin mukaan Applen tarkoituksena on saada tablet-laitteelle sisältöä, joka toimisi laitteen varsinaisena houkuttimena.
Apple aikoo tarjota iTunes-palvelunsa kautta televisiosarjoja kuukausilaskutuksella. Apple on tarjonnut mediayhtiöille 1–4 dollaria jokaisesta kuukausitilauksesta. Wall Street Journalin mukaan Apple TV -tarjous saattaa muuttua neuvottelujen edetessä. Alkuperäisessä tarjouksessa Apple markkinoi tilaajille 30 dollarin hintaan antenni- ja kaapelikanavilta koottua ohjelmaa ilman mainoksia.
MacRumors.com -verkkosivusto on löytänyt todisteita siitä, että Apple olisi varannut iSlate.com -verkko-osoitteen. Tämä voi viitata myös tulevan tablet-laitteen nimeen. Tällä hetkellä iSlate.com -osoite ei ole käytössä.
Apple tai mediayhtiöt eivät ole kommentoineet huhuja. Investointipankki Piper Jaffrayn analyytikko Gene Munster arvioi, että 75 prosentin todennäköisyydellä Apple pitää julkistustilaisuuden tammikuun lopussa, ja julkistaa tablet-laitteen 50 prosentin todennäköisyydellä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä
27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (78)
Tabletin käyttö rajoittuu kuitenkin hyvin pitkälti juuri sinne omaan asuntoon ja siksi se on enemmänkin miniläppäri tyylinen leikkikalu mistä ihmiset eivät ole valmiita maksamaan älyttömyyksiä. Jokaiselta löytyy kuitenkin lähes poikkeuksetta kotoa tietokone jota tabletti ei pysty korvaamaan.
Ihmisillä tuntuu kuitenkin löytyvän olevan vieläkin löysää rahaa joten ei tätä voi täysin teilata. Ja näitä laitteita tullaan aivan varmasti tulevaisuudessa näkemään kasvavissa määrin. Ei Apple tässä kuitenkaan mitään uutta ole keksimässä tälläkään kertaa.
Ennakkoasenteesi on vahvasti kaikkea kehitystä vastustava. Tulet lukemaan paperihesaristasi miten Apple taas muutti maailmaa.
Jospa nyt katsottaisiin ensin, mitä on tulossa. ;)