Pakkanen karkotti ostajat kodintekniikkakaupoista

Kuva: Lehtikuva
11.1.2010 14:42 Kauppa lässähti kivijalkamyymälöissä, ja joulumyynti kärsi kylmällä säällä. Piikkimatto toi lisämyyntiä kodintekniikkakauppoihin.
Pakkanen ja lumen tulo alkoivat näkyä Musta Pörssi –ketjun kivijalkakaupoissa joulukuun puolivälissä. Pirteästi lähtenyt joulukauppa hiljeni heti pakkasten tultua.
– Kuluttajista on tullut lyhytjänteisiä. Kun pakkanen tuli, kuluttajat siirtyivät vaatekauppaan ja urheilukauppoihin, Mustan Pörssin toimitusjohtaja Jussi Mikkola havainnoi.
Mikkola toimii Kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi Kotekin puheenjohtajana. Kotekin viralliset tilastot joulukuun kaupasta valmistuvat tammi–helmikuussa. Mikkola sanoo Mustan Pörssin myynnistä, että euromääräinen kauppa ei joulukuussa ollut ainakaan kovassa kasvussa.
Kasvua hidasti osaltaan myös keskihintojen lasku. Kuluttajat hankkivat innokkaasti esimerkiksi uusia televisioita. Keskihintojen lasku vaikutti siihen, ettei euromääräinen liikevaihto juuri kasvanut.
Televisioiden lisäksi joulukuussa kävivät kaupaksi tietotekniikkalaitteet, kamerat, navigaattorit, kännykät ja pienkoneet. Varsinaista hittituotetta ei tänä vuonna ollut.
– Meillä ei ollut niin sanottuja leipäkoneodotuksia, Mikkola kuvaa tunnelmia.
Iloisesta yllätyksestä pitivät huolen uudet tuotteet, joilla ei ollut varsinaista tekemistä kodin elektroniikan kanssa. Valikoimiin ilmestyivät loppuvuonna esimerkiksi piikkimatot.
– Piikkimattojen toimittaja tuo maahan hyvinvointituotteita, kuten verenpainemittareita. Piikkimattoja onkin näkynyt monenlaisissa liikkeissä, Mikkola selvittää toimitusketjua.
Jos kivijalkamyymälöissä joulukuu jäi hiljaiseksi, nettikaupoissa ei lässähtämisestä ollut merkkiä. Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä kertoo, että verkkokaupan myynti kasvoi 15 prosenttia joulukuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Siri opiskelee kiinaa ja venäjää 16:21
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Applen televisio voi saada liikeohjauksen 17:30
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland 12:34
- Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa 09:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (19)
Konetta myyvä kauppa lupaa toimittaa koneen kotiini silloin, kun sitä sattuu huvittamaan. Ostan koneen vasta sitten, kun se toimitetaan kotiin silloin, kun pystyn ottamaan sen kotonani vastaan.
Ei kai kukaan tervejärkinen oleta, että tässä taloudellisessa tilanteessa kodinkonekauppa kasvaisi joka puolella 15 %. Vai kuinka. Ei ainakaan tammikuussa.