Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Apple lopetti hehkutuksen tv-laitteesta

Steve Jobs
Kuva: Lehtikuva

3.2.2010 17:08 Oman televisiovastaanottimen kehittäminen on jäänyt Applella puuhastelun asteelle.

Applen toimitusjohtajan Steve Jobsin esiintyminen työntekijöiden tapaamisessa antoi viitettä siihen, että oman tv-laitteen kehittäminen on yhtiölle pelkkä harrastus, kertoo verkkolehti Ars Technica. Jobs kertoi tapaamisessa, että tv-vastaanotin on edelleen kokeiluasteella.

Apple esitteli kolmisen vuotta sitten oman Apple TV:n. Tuolloin Jobs kertoi, että yhtiö toivoi Apple tv:stä tulevan samanlainen menestystarina kuin Macista, iPodista ja iPhonesta. Jobs kuitekin korosti, että Apple kehittää tv-laitetta kokeilumielessä.

Apple TV on digitaalisen median tai iPodin seuraamiseen tarkoitettu päätelaite.

Yhtiön tapaamisessa Applen työntekijä kysyi Arsin tietojen mukaan Jobsilta television kohtalosta. Jobs vastasi, että televisio on edelleen kokeiluvaiheessa.

Ars arvelee, että uusi iPad-laite voi muuttaa Applen suunnitelmia. Uusi taulutietokone on suunnattu muun muassa median käyttäjille.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (27)

Huono 0
Seuraavaksi lienee vuorossa sitten am radio ja sen jälkeen luonnollisesti lankapuhelin.
Niistä ei taida joutua maksamaankaan mitään royalteja toisille kun ovat niin vanhoja keksintöjä - eipä se tosin ole applea tähänkään asti paljoa hidastanut.
mato
Ei voi kuin ihmetellä "toimittajan" ammattitaitoa:

"Jobs kertoi tapaamisessa, että tv-vastaanotin on edelleen kokeiluasteella."

Mikä TV-vastaanotin tuo Apple TV on?

"Apple TV on digitaalisen median tai iPodin seuraamiseen tarkoitettu päätelaite."

Miten sillä seurataan iPodia?
Apple fanboy
Aivan järkyttävää tuubaa koko tarina. Mitä tarkoittaa, että Apple TV on iPodin seuraamiseen tarkoitettu päätelaite?

Miten voi olla mahdollista, että tällaista julkaistaan? Suorastaan hävettää toimittajan puolesta hänen täydellinen ymmärtämättömyys.
Xx
Siis käsiteltiinkö tässä artikkelissa apple-tv:tä?
TO-mafia
Ne varmaan hoksas että iTV on oikeasti olemassa oleva Brittiläinen televisiokanava!
Kannattanee lukea tuo alkuperäinen juttu, sillä ilmeisesti tämä "toimittaja" ei osaa sanaakaan englantia (saati sitten, että ymmärtäisi eron television ja AppleTV:n välillä). Lähdekritiikkikin olisi suotavaa....
Mikä ihmeen televisio?
En väitä, että toimittajien pitäisi olla kritiikin ulkopuolella, mutta välillä ihmetyttää joidenkin tarve päteä ja kritisoida puoliväkisin juttujen sisältöjä. Tämä palvelu on ilmainen. Jos ei kiinnosta tai juttujen taso ei miellytä, kuka pakottaa lukemaan?
Mikko
Apple TV:n tulee koko ajan lisää softaa ja sitä tuetaan päin vastoin kuin Nokian vastaavia joiden valmistus loppui ammattitaidon puutteeseen.
Apple TV voi hyvin
Applen kannattaisi keskittyä kehittämään jotain uutta ja mullistavaa. Jotain mitä kaikki haluaa ja jota ei oltaisi pöllitty kilpailijoilta.
iPad on sellainen. Jos et ymmärrä miksi niin voin kertoa sen sinulle? "Keep-it-simple-stupid" -laite jossa tiedostohallinta mutta vihdoin käytössä ilman Explorer/Finder -tyylistä hakemistorakennetta. Yksinkertaista ja nerokasta ja tulee ulos juuri sopivaan aikaan. Idea on vanha mutta nyt on sen aika ja se tapa millä se on toteutettu tulee räjäyttämään pankin. Älä mieti läppärinkorvaajana vaan tietokoneen lisänä, tyyliin iPod:it.
Tulette yllättymään myyntiluvuista
Ei sen väliä -Ostan - Kunhan on apple!
Kakolassa
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin

28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.

.