Panasonic paljasti 3d-plasman

VT20
16.2.2010 09:09 Japanilaisen Panasonicin ensimmäinen 3d-televisio on plasmateknologiaa käyttävä Viera VT20.
Panasonic tuo markkinoille ensimmäisen 3d-televisionsa Viera VT20:n. Siitä nähdään 65- ja 50-tuumaiset mallit. Yhtiön mukaan plasma mukautuu lcd:tä paremmin ja silmäystävällisemmin 3d-kuvamuotoon, eikä silmien väsymistä pitäisi esiintyä.
Täysteräväpiirtoinen 3d-järjestelmä näyttää molemmille silmille oman kuvansa vuorottelumenetelmän avulla. Katselua varten tarvittavien 3d-lasien lcd-ruudut avautuvat ja sulkeutuvat sen mukaan, onko televisiossa vasemman vai oikean silmän kuva.
Panasonic sanoo olevansa sitoutunut 3d-tekniikkaan. Sama sitoumus on kuultu toiselta japanilaisjätiltä Sonylta. Kummatkin ovat tuomassa televisioiden ohella myyntiin myös 3d-blu-ray-soittimia. 3d-sisältö on kuitenkin vielä kiven ja kannon alla.
Suomenkielinen tiedote jätti avoimeksi myynnin aikataulun, hinnoittelun sekä sen, tulevatko 3d-lasit television mukana. Brittiläinen TechRadar UK kertoo, että laseja tulisi television kanssa kaksin kappalein.
3d-malli VT20 on yksi useammasta plasmatelevisiosta, jotka Panasonic on tuomassa markkinoille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa
28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (6)
Samaa mieltä kanssasi.
Se on tietysti helpoin ja halvin tapa tehdä 3D efekti.
Naurettavaa tuossa vain on se että tämä sama teknologia on ollut olemassa jo 80-luvun lopulta elokuvissa ja 90-luvun alulla silloisissa pelikonsoleissa.
Olen kokeillut Panasonicin 3D laseja viime CES messuilla ja ne ovat todella epämukavia käyttää, en voisi kuvitellakaan istuvani perheen kanssa kaikilla nuo lasit päässä elokuvan ajan.
Nykyaikaa ja todellista innovaatiota 3D teknologiassa on 3D ILMAN laseja, joita mm.CES messuillakin oli kahdella valmistajalla.
Ja tämä tekniikka pudottaa resoluution puoleen ja kirkkauden yms.
Säästäkää rahanne, kohta tulee double rate fullhd tai muu vastaava ja kaikki menee taas uusiksi
Samaa mieltä kanssasi.