Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Google Earth ilmestyi Android-kännykkään

Helsinki näyttää Google Earth -sovelluksessa tältä.
Kuva: Ruutukaappaus

23.2.2010 11:22 Hakukoneyhtiö Google sai vihdoin markkinoille karttapalvelunsa Android-version. Sovellus toimii käytännössä vain Nexus One -puhelimessa, Motorolan Droid-kännykän käyttäjät jäävät edelleen ilman palvelua.

Google Earth-palvelusta on valmistunut mobiiliversio yhtiön omaan Android-sovellusalustaan. Uusi karttasovellus toimii käytännössä vain Googlen Nexus One –älypuhelimessa. Sovellus vaatii Android 2.1. -version.

Sovelluksen avulla Android-puhelimen käyttäjät saavat puhelimensa näytölle samanlaiset karttanäkymät kuin he saavat pc-laitteelle. Uusia ominaisuuksia ovat äänitunniste ja monipuolisemmat navigointimahdollisuudet.

Kännyköissä Google Earth on tähän asti näkynyt vain Applen iPhonessa. 

Markkinoilla Google Earth -palvelun Android-versiota on odotettu jo jonkin aikaa. Googlen sovelluksen piti alun perin toimia Motorolan Droid-kännykässä. Droidin hankkijat jäävät edelleen ilman Earth-sovellusta. Puhelimessa pitäisi olla Android 2.1 tai sitä uudempi versio.

Mobiilisovelluksen voi ladata Android Marketin sivuilta.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (8)

Huono 0
Eiköhän uutisessa mainittu ne kaksi tulevaisuuden alustaa, jolle kaikki uusi ja innovatiivinen tulee: Android ja iPhone OS. Loput kärvistelevät insinörttien ja pukumiesten leluina.
Mistä on uudet kännykät tehty
Heidi: "Hakukoneyhtiö Google sai vihdoin markkinoille karttapalvelunsa Android-version."

Tuota, Googlen karttapalvelu Google maps on ollut saatavilla Androidin 1.0 versiosta lähtien, eli vuodesta 2008 kaikille Android-alustaisille puhelimille.

Heidi: "Uusi karttasovellus toimii käytännössä vain Googlen Nexus One -älypuhelimessa."

Tuota, Google Earthin Android versio toimii kaikissa Android-puhelimissa joissa on Android 2.1. Käytännössä tämä tarkoittaa Nexus Onen lisäksi 30-40 muutakin Android laitetta jotka juuri julkaistiin Mobile World Congress tapahtumassa. 2.1 päivitys on tulossa tällä kvartaalilla myös Droidiin ja vanhempiin malleihin.
korjauksia nollajournalistin juttuun
Ja Symbian-alustallahan se yhteensopivuus on ollut täydellinen eri versioiden välillä LOL! Oikea painajainen. Pakkohan sitä käyttistä on pystyä kehittämään. Jopa Windowsissa (Mobile) tulee uusia apeja ja vaikka vanhat applikaatiot toimivat (kuten Androidissa, mutta ei S60:ssä), niin uusia apeja käyttävät eivät voi toimia. Sille nyt vaan ei voi mitään.
TS
Ja Symbian-alustallahan se yhteensopivuus on ollut täydellinen eri versioiden välillä LOL!

Kieltämättä tilanne symbian-puolella on kohtuullisen lähellä nolon surkeaa, kun mikään ei ole oikein minkään kanssa mitenkään yhteensopiva. Toivottavasti QT poikineen tuo edes jotain apua tilanteeseen.
Toivossa on hyvä elää
Yhteensopivuudesta kannattaa muistaa, että tilanne ei ole mitenkään kaoottinen eri Android-laitteiden välillä, vaan kyse on yhteensopivuudesta ylöspäin Android-käyttöjärjestelmäversioiden välillä.

Ei siis voi sanoa, etteivätkö Android-versiot olisi keskenään yhteensopivia. Kaikki 1.5 versiolle kirjoitetut sovellukset toimivat kaikissa mahdollisissa Android-laitteissa. 2.1:lle kirjoitetut taas toimivat vain 2.1:ssä ja sitä uudemmissa versioissa.
Pekka
Huono 1
Neitsyt Maria ilmestyi Reino-tohveliin.
Ois parempi otsikko
iPhonessahan Google Earth on toiminut alusta asti. Ja sisältää innovatiivisia toiminnallisuuksia.
Huono 1
Sovelluksia kuten Google Earth ei voi ladata Android Marketin sivuilta vaan Android-puhelimissa olevan Android Market -sovelluksen kautta.

Marketin web-sivuilla on vain esiteltynä valikoituja sovelluksia.

Mistä näitä toimittajia oikein tulee?
No Sanomilta tietenkin
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi

28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.