Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Elehaku tulee myös vanhoihin Google-luureihin

Acer Liquidissa on Android 1.6 -versio.
Kuva: Acer

17.3.2010 14:15 Hakukoneyhtiö Google tuo kuluttajien vaatimuksesta eleillä toimivan haun myös Android-käyttöjärjestelmän vanhempiin versioihin.

Google kertoi pari viikkoa sitten tuovansa markkinoille eleillä toimivan hakutavan. Hakuominaisuuden yhtiö kertoi tuovansa Android-älypuhelimiin, joissa on käyttöjärjestelmän 2.0- tai sitä uudempi versio.

Kuluttajilta tulleen palautteen johdosta Google tuo elehaun myös vanhempiin puhelinmalleihin. Google kertoo virallisessa blogissaan, että hakuominaisuus tulee Android 1.6 –versioon.

Hakuominaisuuden voi ladata Android Market -palvelusta. Kuluttajat ihmettelivät, miksi palvelua ei saa muualla kuin Yhdysvalloissa. Google kertoo nyt blogissa, että elehakua voi ladata kaikissa maissa, joissa on saatavilla Android Market. Tosin haku ymmärtää vain englanninkielisiä aakkosia.

Googlen uudessa elehaussa voi etsiä ihmisten nimiä pelkän kirjaimen avulla. Android-puhelimen näytölle voi kirjoittaa esimerkiksi sukunimen alkukirjaimen. Puhelin näyttää käyttäjän eniten tarvitsemia nimiä.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Elehaku? Ei auta vaikka kuinka elehdit kännykälle. Sormella piirrettyjä kuvioita laitteet sentään ovat ymmärtäneet jo 90-luvun alusta. Englannin sana gesture ei merkitse samaa kuin ele.
Huono 0
Ja jälleen kerran Android-jutussa käytetään kuvituskuvana Windows Mobile-puhelinta...

Thumbs up!
Huono 0
Kiva kun tulee.

Ja kyllä kuvassa on mielestäni Android-puhelin.

Nettipoliisit itkemässä aina merkityksettömistä pikkuvirheistä, vaikkei tietäisikää asiasta mitään.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi

28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.


Kolme vuotta sitten

Mobiilikääntäjä voitti seitsemännen Octopus-kisan

28.05.2009 Seitsemättä kertaa järjestetty mobiilisovelluskilpailu Octopus palkitsi mobiilikääntäjän parhaana tuotoksena.

.