Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Löytyikö baarin lattialta iPhone 4G?

Kuva: Kuvakaappaus

19.4.2010 11:39 Verkkolehdet ovat julkaisseet kuvia baarin lattialta löytyneestä puhelimesta, jonka epäillään olevan Applen tulevan iPhone 4G:n prototyyppi.

Internetissä alkoi viikonloppuna levitä kuvia salaperäisestä puhelinmallista, joka oli löytynyt Kalifornian San Josessa sijaitsevan baarin lattialta. Verkkolehti Engadget kertoi, että puhelin oli tavallisen iPhone 3G -puhelimen kotelon sisällä.

Verkkolehti arveli, että kyseessä on Applen älypuhelimen seuraavan version mallikappale tai prototyyppi. Puhelin on muotoilunsa puolesta vastustamaton, kehui Engadget.

Mallipuhelimessa mainittiin olevan kamera, 80 gigan muisti ja uusi käyttöjärjestelmä.

Engadget kertoi laitteesta myöhemmin lisää tietoja. Verkkokeskusteluissa kuvan laitetta arveltiin myös japanilaiseksi kopioksi, mutta Engadgetin tietolähteiden mukaan laite on todellakin iPhone 4G.

Engadget on saanut muista lähteistä vihiä, että Applen päätelaitteessa on korkean resoluution näyttö ja nykyistä pienempi MicroSIM-kortti.

Markkinahuhujen mukaan Apple tuo seuraavan sukupolven iPhonen markkinoille kesäkuussa. Lisää vettä myllyyn antaa netissä liikkuva tieto, jonka mukaan telekonserni AT&T on kieltänyt työntekijöitä pitämästä vuosilomia kesäkuussa. AT&T:llä on Yhdysvalloissa yksinoikeus Applen iPhonen myyntiin.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (44)

Huono 0
"Puhelin on muotoilunsa puolesta vastustamaton, kehui Engadget."
Hahahaha... voi että nuo osaa olla tyhmiä. Eli nyt kun se tuleva 4G ei olekkaan samanlainen, niin se on huonompi kuin tuo piraattiversio :)
test
Huono 8
siis jos luettais uutiset loppuun, eli ei mikään Japanilainen kopio, vaan Iphone HD.
ville
Sivuprofiililtaan lähes identtinen Nokian E52/E55:n kanssa.
"http://dailymobile.se/2009/05/12/pictures-nokia-e52/nokia-e52-03/"

Jospa Nokiakin saisi aikaan tuon kokoisen(tietysti leveämpänä) kosketusnäyttö luuriin.
jee
Eiks tää oo ny vähä väärin tää uutinen, kun nyt taas engadget uskoo, että tuo on aito iphone
ville
ei taida nyt kyllä toimittaja olla ajan tasalla... tuollahan engadgetissa on lisää todisteita että kyseessä hyvinkin on oikeasti iphonen 4g mallin prototyyppi/testiversio.
sepase
Toimittaja ei edelleenkään tajua, että kyse ei ole 4G-puhelimesta vaan neljännestä iPhone mallista.
Anders
Huono 3
Toimittaja ei edelleenkään tajua, että kyse ei ole 4G-puhelimesta vaan neljännestä iPhone mallista.

Missä kohtaa artikkelia puhutaan 4G-puhelimesta?
seve
Huono 6
Virheellistä uutisointia. Faktat kuntoon! Laitettahan nimen omaan pidetään aitona.
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Asuntoesittelyt muuttavat kännykkään

07.02.2007 Kiinteistövälitysketju Kiinteistömaailma aloittaa myynnissä olevien asuntojen esittelyn kännykässä. Kiinteistömaailman Kotikoodi-palvelussa käyttäjä ottaa kännykällään kuvan asuntomyymälän ikkunassa, kadulla olevassa esittelykyltistä tai lehti-ilmoituksesta olevasta koodista.


Kolme vuotta sitten

Paras Nehalem-Xeon maksaa 1 700 dollaria

07.02.2009 Intelin odotetaan julkistavan ensimmäiset kahden prosessorin työasemiin ja palvelimiin tarkoitetut uuden sukupolven Xeon-suorittimet aivan lähiaikoina.

.