Nokia teki akun vaihtamisesta vaikeaa

Kuva: Rick Maiman/Bloomberg News
27.4.2010 18:09 Matkapuhelinjätti Nokian uutuuspuhelin tuo kilpailijoiden puhelimista tuttuja muotoiluvalintoja suomalaisyhtiön perinteiseen linjaan. Muutokset näkyvät myös akussa, jota ei voi vaihtaa perinteiseen tapaan.
Toisin kuin Nokian aiemmissa puhelimissa, N8:sta löytyvän 1200 milliampeeritunnin akun vaihtaminen itsenäisesti ei onnistu. Nokian viestinnästä vahvistetaan, ettei tänään julkaistun huippumallin akkua voi vaihtaa itse perinteiseen tapaan.
– Akun voi vaihtaa ilmaiseksi takuuaikana Nokia palvelupisteissä. Takuuajan jälkeen vaihdon hinta vaihtelee maan, palvelutarjoajan ja paikallisen verotuksen mukaan, viestintäpäällikkö Tapani Kaskinen Nokiasta kommentoi.
Nokia ei ole ensimmäinen matkapuhelinten valmistaja, jonka tuotteista ei löydy vaihdettavaa akkua. Esimerkiksi yhdysvaltalaisen Applen iPhone-puhelimet ovat käyttäneet akkuja, joiden vaihtaminen ei ole mahdollista.
Yhdysvalloissa kuluttajien etujärjestö Foundation for Taxpayer and Consumer Rights on valittanut kuluista, joita Applen puhelinten omistajille koituu, mikäli he haluavat vaihtaa puhelimensa akun takuuajan umpeuduttua.
Kuluttajaviraston lakimies Miina Ojajärvi muistuttaa, että periaatteessa poikkeavista ominaisuuksista tulisi kertoa asiakkaalle esimerkiksi tilanteissa, joissa kännykkä ostetaan asioidessa liikkeessä.
– Kuluttajalle ei ole mitään hyötyä siitä, että asiasta lukee vasta jälkikäteen ohjekirjasta, Ojajärvi sanoo.
Toisaalta useat suomalaiset vaihtavat matkapuhelintaan sen verran tiheään tahtiin, ettei akun vaihtamiselle tule välttämättä tarvetta. Ojajärvi kertoo, ettei esimerkiksi Applen iPhonen akku ole tuonut valitusryöppyä virastolle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä
28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (77)
Ei lisättävää.
Tämä taitaakin tuoda uuden vivahteen Nuukia - iLuuri -väittelyihin mitä täälläkin saa suu naurussa päivittäin lukea.
Tämä muutos tosin varmasti toteutetaan 'Nokia vivahteella' jossa jumiin mennyttä luuria ei voikaan resetoida käyttäjä itse kuten iLuurissa, vaan kapula pitää viedä huoltopisteeseen jonkun käivärän resetoitavaksi jolloin samassa prosessissa häviää kaikki kontaktit ja viestit vaikka olisi toisin pyytänyt.
Windows-puhelimissa joskus aikoinaan kaikki data oli RAM-muistissa ja se katosi virran katkettua. Kaikki muut puhelimet ovat käytännössä aivan alusta lähtien käyttäneen flash-muistia tietovarastona ja data säilyy siellä ilman virtaakin.

Veikkaisin että kirjoittaja viittasi siihen, että huolto pyytämättä ja kiellosta HUOLIMATTA menee nollaamaan laitteen ja laittaa siihen firmwaren uudelleen vaikka siinä jo uusin olisikin...
Olen vaihtanut kaikkiin puhelimiini joita olen omistanut, akun tasan NOLLA KERTAA!
Miksi sitä akkua pitäisi koko ajan vaihtaa???
Ohjekirjassa tosin ei ole etusivulle painettuba tekstiä:
Kun puhelimesi akku tyhjenee, laita puhelin laturiin! ... ; ) ÄLÄ VAIDA AKKUA JOS PUHELIN SAMMUU!!
Varmaan kohta on... hmm*
Veikkaisin että se Applen huoltomies pystyy aivan samoin halutessaan nollaamaan iPhonen?
Miksi sitä akkua pitäisi koko ajan vaihtaa???
tehokäyttäjä pitää AINA vara-akkua mukana. aina ei pysty lataamaan akkua kun se kuolee kesken päivän - vara-akku vaan sisään, ja taas mennään.