Applen iPad ja muut vimpaimet hämäävät tullia
4.5.2010 15:33 Tullit ympäri maailman miettivät suhtautumistaan, kun elektroniikkavalmistajat tuovat uudentyyppisiä laitteita kuluttajien ulottuville. Tällä hetkellä harmaita hiuksia aiheuttavat esimerkiksi tablet-tietokoneet ja erilaiset henkilökohtaiset nettilaitteet.
Tulli ei tiedä, miten sen tulisi suhtautua kaikkiin Euroopan unionin ulkopuolelta tilattuihin vimpaimiin.
Esimerkiksi verkkokauppa Amazon.comin Kindlen kaltaiset e-kirjojen lukulaitteet ja it-yhtiö Applen iPod touch -mediasoittimet ovat tuttuja. Tullin mukaan niiden tullaamisesta on olemassa "suuntaa antavia" viitteitä.
Esimerkiksi iPod touchista peritään 14 prosentin tulli. E-kirjojen lukulaitteista tullia peritään puolestaan 3,7 prosenttia ja navigaattorilaitteista 2,6 prosenttia.
Sen sijaan esimerkiksi Applen tablet-mallinen iPad-tietokone ja elektroniikkajätti Sonyn henkilökohtainen nettilaite Dash aiheuttavat päänvaivaa.
– iPad- ja Dash-tyyppiset tablet-laitteet eivät ole meillä vielä olleet käsittelyssä, joten en pysty antamaan niistä tarkempaa tietoa tällä aikataululla, tulliylitarkastaja Bo Andersson Tullihallituksesta kertoo Digitodaylle.
Tullin pohjalla
tullitariffi
Suomessa tulleista huolehtii valtiovarainministeriön alainen Tullilaitos, joka toteuttaa Euroopan unionin yhteistä tullipolitiikkaa.
Tullauksen osalta Suomessa on noudatettu jo vuodesta 1995 lähtien Euroopan yhteisön yhteistä tullitariffia.
Tullitariffinimikkeistö on kaiken kauppatavaran sisältävä tavaranluokitusjärjestelmä, jossa tuotteet on jaettu ryhmiin ja nimikkeisiin.
Yleensä, kun yksityishenkilö tilaa EU:n ulkopuolelta tavaran, sille löytyy oma nimike. Anderssonin mukaan tullitariffi ei ole kuitenkaan kovin yksiselitteinen elektronisten laitteiden osalta.
– Se jättää tulkinnanvaraa erityisesti uusimpien kulutuselektroniikkalaitteiden osalta, Andersson sanoo.
Viimeinen sana
voi viipyä
Se, kuinka paljon iPadin ja Dashin kaltaisesta vimpaimesta lopulta joutuu pulittamaan, jää nähtäväksi.
Esimerkiksi EU-tasolla luokitteluun otetaan yleensä selkeämmin kantaa vasta, kun laitteet ovat virallisen maahantuojan edustamia.
Tullihallituksen tiedotuspäällikkö Sallamaari Repo sanookin, että uutuusvimpaimen EU:n ulkopuolelta tilaava henkilö joutuu varautumaan tulkintoihin.
– Kuluttajan pitäisi varautua siihen, että ainakin jokin tulli ja arvonlisäverot laitteesta tulevat Suomeen, Repo sanoo.
Repo muistuttaa, että tilanne on sama lähes kaikissa tulleissa ympäri maailman aina, kun markkinoille tulee uusia, tavallista oudompia laitteita.
Muun muassa Ruotsissa tullin on raportoitu tulkitsevan iPadit tilanteesta riippuen tietokoneiksi, mediasoittimiksi tai videosoittimiksi.
– Viime kädessä luokitteluongelma saattaa ratketa vasta yhteisön tuomioistuimessa, ja se on prosessi, jossa saattaa kestää kauankin, sanoo puolestaan tulliylitarkastaja Pekka Rintamäki.
Esimerkistä käy Sonyn PlayStation-pelikone. Viimeiset kärhämät PlayStation 2:sta ratkesivat, kun PlayStation 3 oli kauppojen hyllyillä.
- VerkossaTullin opas nettiostamiseen
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä
28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.
Kolme vuotta sitten
Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin
28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (64)
Eli kannat kuitit kameroista, läppäreistä ja kännyköistä mukanasi kun menet ulkomaille? Eiköhän tässä todistustaakka ole tullilla eikä turistilla.
Tulevat asiakkaille kalliiksi. Sitten on taas vara ostaa uusia.
Tuollainen on erittäin ärsyttävää.
Huonosta Apple-sanan upottamisesta kertoo: "iPad- ja Dash-tyyppiset tablet-laitteet eivät ole meillä vielä olleet käsittelyssä, joten en pysty antamaan niistä tarkempaa tietoa tällä aikataululla, tulliylitarkastaja Bo Andersson Tullihallituksesta kertoo Digitodaylle."