Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

IPadia ei Suomeen ennen syksyä

7.5.2010 17:15 Apple iPadin ennakkotilaukset alkavat useissa Euroopan maissa ensi maanantaina. Suomeen laitetta tuskin saadaan ennen syksyä.

Apple iPadin myynti Euroopassa alkaa toukokuun lopussa

Apple iPadin myynti alkaa Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Sveitsissä, Britanniassa, Australiassa, Kanadassa ja Japanissa perjantaina 28. toukokuuta.

Ennakkotilauksien vastaanotto näistä maista alkaa maanantaina 10. toukokuuta Applen verkkokaupassa. Tuolloin yhtiö kertoo myös ensimmäistä kertaa iPad-laitteen hinnat eri maissa.

Lisäksi yhtiö aikoo heinäkuussa aloittaa iPad-toimitukset Itävaltaan, Belgiaan, Irlantiin, Luxemburgiin, Hollantiin, Meksikoon, Hong Kongiin, Uuteen Seelantiin sekä Singaporeen. Suomea ei Applen tiedotteessa mainita.

Tähän mennessä Apple on myynyt iPadia vain Yhdysvalloissa. Ensimmäiset langattomalla wlan-yhteydellä varustetut iPadit tulivat myyntiin huhtikuun alussa.

Perjantaina 30. huhtikuuta Apple alkoi toimittaa kauppoihin uusia myös iPad-versioita, joissa oli sekä wlan- että 3G-yhteys. Samana päivänä yhtiö tiedotti, että yhtiö oli myynyt miljoonannen iPad-laitteensa.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (55)

Huono 0
Nokian kannattaisi alkaa valmistamaan iPadia lisenssillä.
Analyytikko
Syksyllä, hmm eli siis tämä tarkoittaa sitä, että kaikki jotka on porannu moniajon puutteesta niin saavat sen ipadiin sitten kun laite suomeen tulee

Vaikka tosin ei ne poraajat sitä siltinkään osta, kunhan vaan valittavat laitteesta mitä ei koskaan tule käyttämään :)
ville
Huono 4
siis mitä? Miksi tuo julkaistaan oikeastaan kaikkiin muihin euroopan maihin tässä ja ensi kuussa, mutta suoemen joskus?

En saa kiinni logiikasta
siis mitä? Miksi tuo julkaistaan oikeastaan kaikkiin muihin euroopan maihin tässä ja ensi kuussa, mutta suoemen joskus?

Sen takia että Applelta puuttuu Suomesta uskottava partneri. TeliaSoneralla on liian kiire maaseudun puhelinlinjojen rullaamisessa kasaan.
rmac
Ja mitä sanoo Missile viivästyksestä, Applenhan piti laittaa tuotteet tiskiin kun ne julkistetaan, myöhästyy koko ajan. Onko komponenttipula kenties, ei luulisi kun Apple ostaa käteisellä?
"Sen takia että Applelta puuttuu Suomesta uskottava partneri. TeliaSoneralla on liian kiire maaseudun puhelinlinjojen rullaamisessa kasaan."

Niin... verkot rullalle maajusseilta ja kuparit Nepaliin tuottamaan rahaa, se on sitä osakkeenomistajien haluamaa vastinetta rahoilleen, ei siinä vaiheessa katsella markkinaosuuksia..BURN..=)
Funky Santa Clause
Ja mitä sanoo Missile viivästyksestä, Applenhan piti laittaa tuotteet tiskiin kun ne julkistetaan, myöhästyy koko ajan. Onko komponenttipula kenties, ei luulisi kun Apple ostaa käteisellä?
Paljonko tuo olikaan nyt myöhässä? Voinet täsmentää, kun kerran tietoa näyttää olevan.

Jos vaikka kerrot ensin, koska sen piti tulla, ja sitten nämä myöhästymiset nätisti siihen perään.
Ennustin tuon oikein jo iPadin julkistuksen aikana, silti sain yli 150 miinuspeukutusta. Nyt joudutte pureskelemaan, ööh iPhonienne kulmia.
Ennustaja
Apple miettii vielä sitä Suomi hintaa jolla saadaan hölmöiltä rahat pois.
Mikä näissä maksaa Suomessa?
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sonya syytetään tahallisesta blu-ray-rikkeestä

28.05.2007 Kalifornialainen Target Technology katsoo tuoreessa kanteessaan, että Sony on blu-ray-teknologiallaan tahallaan rikkonut patenttia, joka liittyy optisten levyjen heijastavien kerrosten materiaaleihin.


Kolme vuotta sitten

Elisa kaupallistaa Nokia Messaging -sähköpostin

28.05.2009 Elisa alkaa ensimmäisenä operaattorina Suomessa tarjota Nokia Messaging -sähköpostisovellusta maksullisena. Tähän asti Nokia on tarjonnut Messaging-sovellustaan kokeiltavaksi ilmaiseksi.

.