Sonera odottaa Applen kuittausta

Kuva: Ruutukaappaus
8.7.2010 11:56 Teleoperaattori Sonera on täydessä valmiudessa aloittamaan iPhone 4 -älypuhelinten ennakkomyynnin. Sonera sanoo odottavansa Applelta kuittausta muutamasta yksityiskohdasta.
Sonera voisi käynnistää iPhone 4 –älypuhelinten ennakkomyynnin vaikka välittömästi. Teleoperaattori joutuu nyt odottamaan Applelta tietoa laitteen hinnasta ja lopullisista toimitusajoista.
Myyntijohtaja Juha Koivuniemi sanoo, että Sonera on täydessä valmiustilassa myynnin aloitukseen.
– Myynti ei ole meistä kiinni. Pieniä detaljeja pitää selvittää. Sitten voidaan käynnistää ennakkomyynti.
Soneran edustajat eivät osaa tarkemmin arvioida, milloin ennakkomyynti Suomessa käynnistyy. Teleoperaattori lähtee siitä, että Apple toimittaa laitteet ilmoituksensa mukaisesti ennen heinäkuun loppua.
Hinnan määrittelyssä Sonera joutuu odottamaan Applen ohjeistusta. Laitteen myyntihinta Soneralla määräytyy Euroopan hintatason perusteella. Apple ei ole vielä kertonut iPhone 4 –älypuhelimen Euroopan hintaa.
Soneran valmiustilaan kuuluu se, että entisistä vahingoista viisastuneena teleoperaattori on rakentanut iPhone 4:n tilaajille yhden odotusjonon. Jonoon joutuvat eri jakelukanavista tulevat tilaukset niin, että tilaajat saavat älypuhelimen aikajärjestyksessä.
Vuosi sitten uuden iPhone 3GS:n ennakkomyynnin yhteydessä Soneran eri jakelukanavilla oli omat odotuslistansa. Pisimpään odottanut ei aina saanut puhelinta ensimmäisenä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia lisää tutkimusyhteistyötä Kiinassa
28.05.2007 Nokia aloittaa tutkimusyhteistyön Tsinghuan yliopiston kanssa Kiinassa.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (52)
sonera myisi iPhonea, myös ilman kytkyä.
Mä saan jo neljännen mallin itelle, jes.
iPhone on iPhone ja muut surkeita hilavitkuttimia.
sonera myisi iPhonea, myös ilman kytkyä.
sonera myisi iPhonea, myös ilman kytkyä.
Onhan noita aikaisempiakin iPhoneja saanut Soneralta ilman kytkyä. Miksi nelosta ei saisi?
turhaa kikkailua,ja kun ostat puhelimen soneralta se ei ole lukoton (jotuu purkamaan kytkyn) helpompaa olisi jos suomen apple storeen tulisi suoraan lukoton versio (niinkuin aika useissa muissa maissa)
Niin esimerkiksi siitä, että voiko sillä soittaa;-)