Kuluttajalehti iPhonen antenniviasta: Totta on

Kuva: Ruutukaappaus
13.7.2010 01:04 Yhdysvaltalainen kuluttajalehti Consumer Reports testasi iPhone 4:n ja totesi antenniongelman olevan totta.
Jo vuonna 1936 perustettu Consumer Reports ei voi suositella Applen iPhone 4 -älypuhelinta kuluttajille. Syynä on lehden mukaan suunnitteluvika, joka huonontaa puhelimen kuuluvuutta.
– Kun sormi tai käsi koskettaa kohtaa puhelimen vasemmassa alalaidassa – tapahtuu helposti etenkin vasenkätisillä – signaali voi heiketä merkittävästi niin, että yhteyden voi menettää kokonaan jos on heikon kuuluvuuden alueella. Tämän ongelman vuoksi emme voi suositella iPhone 4:ää, lehden toimittaja Mike Gikas kirjoittaa.
IPhone 4:n antenniviasta on keskustelu viikkokaupalla ja nostettu kanteita yhdysvaltalaisilla käräjillä. Apple ei ole myöntänyt vikaa, vaan on tiettävästi yrittänyt enemmänkin vähätellä sitä.
Aluksi yhtiö antoi ohjeen pidellä kännykkää tietyllä tavalla kuuluvuuden parantamiseksi. Yhtiön mukaan signaali heikentyy kaikissa matkapuhelimissa jonkin verran, kun niihin tartutaan.
Sittemmin yhtiö kertoi korjaavansa kaikista iPhoneista ohjelmisto-ongelman, minkä vuoksi puhelimet ovat liioitelleet kuuluvuutta näyttäen liikaa palkkeja ruudulla. Consumer Reportsin testi kuitenkin kyseenalaistaa oletuksen, että kuuluvuusongelma olisi vain optinen illuusio.
Jeesusteippi
pelastaa
Kuluttajalehden testi on hyvä uutinen iPhonea Yhdysvalloissa tarjoavalle teleoperaattorille AT&T:lle, jonka verkkoa on vuosikaudet arvosteltu huonoksi etenkin suurissa kaupungeissa. Consumer Reports epäilee, ettei AT&T:tä voi syyttää uuden puhelimen kuuluvuusongelmista.
Lehti kehuu iPhone 4:ää muilta osin. Esimerkiksi näyttö ja akkukesto tekivät vaikutuksen. Lisäksi kuuluvuusvikaan on helppo ratkaisu: pala ilmastointiteippiä tai jotain muuta johtamatonta materiaalia ongelmakohtaan.
Puhelimen ulkonäöstä huolestuneet saanevat vastaavan avun lisäkuorista, joita lehti ei tosin ole vielä kokeillut.
- Lue lisääConsumer Reportsin artikkeli
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (224)
Kiitos tästäkin tiedosta.
Lisäksi olen kuullut huhuja, että E51 sisältää samanlaisen ominaisuuden.
Joten voisin väittää, että Apple ei ole ainoa jolla on tämän tyylinen ongelma. Nokialla on vain niin laaja tuoteportfolio, että ongelmat hukkuvat purkkakasaan.
Tottahan tuo täysin. Siinä ihan tietoinen riski: kun tekee vain sen yhden luurin, on sen sitten oltava vioista vapaa. Etenkin kun kyse on tälläisestä hypetys tuotteesta.