Kotivideot saavat kolmannen ulottuvuuden

Panasonic ei vielä ilmoittanut videokameran hintaa. Kamera tulee myyntiin lokakuussa.
Kuva: Panasonic
28.7.2010 13:26 Panasonic julkistaa kuluttajille suunnatun 3d-videokameran, joka yltää täyden teräväpiirron tarkkuuteen.
3d tunki ensin elokuviin, sitten televisioihin, blu-ray-soittimiin ja pelikonsoleihin. Nyt on kotien videokameroiden vuoro. Panasonicin mainostama uutuus HDC-SDT750 kuvaa perinteisen 2d:n lisäksi kolmiulotteisesti, kun siihen kiinnitetään mukana toimitettava linssi.
Full hd -tarkkuudella kuvaava kamera tallentaa samanaikaisesti sekä vasemman että oikean silmän näkymän. Kameraa käytetään kolmen tuuman kosketusnäytön avulla.
Kolmiulotteisina tallennettujen elokuvien katselu vaatii 3d-television ja -lasit. Television ei tarvitse olla Panasonicin valmistama.
3d-kamera voi tuoda nopean, mutta kenties kalliinpuoleisen ratkaisun toistaiseksi kuumottavaan ongelmaan; mitä katsella tuliterästä 3d-televisiosta lähetysten vielä uupuessa.
Eri asia on, ovatko ystäville esitettävät ja huojuvin käsin kuvatut lomavideot entistäkin ärsyttävämpää katseltavaa, kun kuva tunkee naamalle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia lisää tutkimusyhteistyötä Kiinassa
28.05.2007 Nokia aloittaa tutkimusyhteistyön Tsinghuan yliopiston kanssa Kiinassa.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa verovapaan kaupan Ahvenanmaalta
28.05.2009 Verkkokauppa.com aikoo perustaa Ahvenanmaalle postimyyntikaupan, jonka kautta elektroniikkakauppias voi myydä tarvikkeita ilman arvonlisäveroa.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (7)
Buumi menee ohi ja siitä tulee jokapäiväinen asia.
No niin, vihdoinkin syy päivittää tv uuteen. Ei tarvitse mitään puolivillaisia tekosyitä, vaan ohjelmisto suorastaan vaatii uutta kalustoa jotta siitä saa täydellisen nautinnon.