Applelta ehkä tulossa uusi iPod, tv ja yhteisöllinen iTunes

1.9.2010 14:10 Apple pitää tänään San Franciscossa lehdistötilaisuuden, jossa yhtiön odotetaan julkistavan uusia tuotteita ja palveluita. Ennakkohuhuissa ovat uuden iPodin lisäksi toistuneet ainakin Applen tv-palvelu sekä uudet yhteisölliset ominaisuudet iTunes-ohjelmaan.
Applen odotetaan tänä iltana julkaisevan uuden Apple TV -laitteen ja palvelun, jonka kautta voisi vuokrata katsottavaksi elokuvia ja televisio-ohjelmien jaksoja.
Applen tiedotustilaisuus alkaa tänä iltana klo 20 Suomen aikaa. Apple lähettää pitkästä aikaa tiedotustilaisuudesta myös suoraa nettivideota, mutta sitä voi katsoa vain Applen Mac-tietokoneilla, iPhonella, iPod touchilla tai iPadilla.
Televisioon kytkettävän laitteen hinnaksi on ennakkohuhuissa veikkailtu 99 dollaria. Apple TV -laitteen käyttäjät maksaisivat lisäksi tilausmaksua yhdysvaltalaiselle Netflix-palvelulle, joka välittää elokuvia ja televisio-ohjelmia internetin kautta.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan Apple on neuvotellut myös useiden televisiokanavien kanssa ohjelmien vuokraamisesta Applen iTunes-verkkokaupasta. Todennäköisimmät kumppanit ovat News Corp.-yhtiön omistama Fox sekä Disneyn omistama ABC. Bloombergin mukaan Apple on neuvotellut myös NBC- ja CBS-tv-yhtiöiden sekä Showtime- ja HBO-kaapelikanavien kanssa.
Ohjelmien vuokra iTunesissa olisi Bloombergin tietojen mukaan 0,99 dollaria. Vuokra-aika olisi 48 tuntia.
Applella on myös nyt mallistossaan Apple TV -laite, jonka kallein malli maksaa 229 dollaria. Uusi Apple TV -malli olisi kuitenkin tarkoitettu pääasiassa ohjelmien katsomiseen internetistä, ja siinä olisi paljon aiempaa versiota pienempi kiintolevy.
Todennäköisesti Apple julkistaa myös uuden iPod touch -mallin, joka muistuttaa paljon kesäkuun lopussa julkaistua iPhone 4 -puhelinta. Uudessa iPhone touchissa on mahdollisesti aiempaa mallia tarkempi Retina-näyttö.
Sanomalehti Financial Timesin mukaan Apple esittelee myös uusia yhteisöllisiä ominaisuuksia iTunes-ohjelmistoonsa. ITunes-ohjelman käyttäjät voisivat jakaa tietoa ostamistaan ja kuuntelemistaan kappaleista esimerkiksi Facebook- ja Twitter-yhteisöpalveluiden kautta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:57 Android toi Instagramille hurjan kasvun
- 09:12 Kännykät Obaman puolella, lankapuhelimet Romneyn
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 08:19 Facebook ostaa Operan?
- 07:00 Google paljasti kuka pyytää hakutulosten poistamista
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nato: verkkohyökkäykset Viroon turvallisuusriski
28.05.2007 Valtavat verkkohyökkäykset Viroa vastaan ovat huolestuttava turvallisuusriski, Naton pääsihteeri sanoi perjantaina.
Taloussanomat
- Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella? 06:01
- Tässä on 2010-luvun mobiilietiketti 06:03
- Lehti: Espanjan pankeista löytyi uusi 30 miljardin lovi 10:48
- Kuluttajat ovat luottavaisempia, mutta työttömyys pelottaa 09:21
- Syriza kuittaa varoitukset euroerosta: "Pelottelua ja valheita" 09:40
- Yle: Asuntovelallinen, tarkista verosi – yllätyslasku vaanii 10:28
- Espanjalaispankkien luokituslaskut jatkuvat 08:31
- Suurpankki pakenee Ateenan pörssistä 08:15
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (13)
iTunes kaipaisi enemmänkin läskin siivoamista ja käytettävyyden parantamista, ei lisää turhia ominaisuuksia.
iPad:n suosiota seuratessa jo ennen julkaisua pysty päättelee ettei jakelukanavat tule kestämään kysyntää... Kuten iPhonen suhtee on käynny jo 3 vai jopa 4 kerta peräkkäin. Tietenki kaikki ongelmat mukaanlukien.
Sinänsä hauskaa et ainoat puhelinmallit jotka oikeesti vetää vertoja Iphonelle (Galaxy S ja Desire) ei ole ristitty iphone tappajiksi... Kaikki muut tappajat on ollu melkein itsemurhapommittajia :)
http://newteevee.com/2010/08/31/video-flash-on-android-is-startlingly-bad/