Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Samsungin tablet-julkistus sai nolon käänteen

Kuva: EPA/WOLFGANG KUMM

5.9.2011 12:40 Samsung joutui piilottamaan uuden Tab 7.7 -tabletinsa Berliinin IFA-messuilla Applen hankkiman oikeuden määräyksen takia.

Eteläkorealainen Samsung koki nöyryytyksen, kun yhtiö joutui lopettamaan uuden Tab 7.7 -esittelyn Berliinissä järjestettävillä IFA-kulutuselektroniikkamessuilla.

Samsung julkaisi uuden tabletin torstaina ja esitteli laitetta messuosastollaan. Jo lauantaina yhtiön työntekijät veivät Samsung Tab 7.7 -laitteet ja kaiken sitä koskevan esittelymateriaalin piiloon yleisöltä.

Syynä oli Düsseldofin oikeuden päätös, joka määräsi Samsungin lopettamaan uutuustabletin markkinoinnin Saksassa. 

Tabletin markkinoinnista oli oikeudelle valittanut Apple. Apple katsoo, että Samsungin ja sen tablet-laitteet loukkaavat Applen patentteja. Applen mukaan Samsung on kopioinut Applen laitteiden ulkoasua ja tyyliä puhelimiinsa ja tablet-laitteisiinsa.

Applen vaatimuksesta Düsseldofin oikeus on jo aiemmin kieltänyt Samsungia markkinoimasta Saksassa Tab 10.1 -tabletiaan.

Apple ja Samsung käyvät patenttikiistaansa Euroopan lisäksi Yhdysvalloissa, Etelä-Koreassa ja Australiassa.

Jutun kirjoitti: Reuters

Reuters

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (70)

Huono 0
buahahahahahaa

ja sitten vielä tämä "Samsung Galaxy Tab sold just 20,000 out of 1m shipped"

Samsung tableteilla menee tosi hyvin :)
varastot pullollaan galaxy tabeja
Apple pelkää kilpailijaa, no Jobs poissa niin se vanha "kuoleva" yhtiö taas pian tulee esiin.
bambu
Muistakaa nyt, että mustat neliöt on applen keksintö
laallallaa
Kuka kärsii aina patentti kiistoista?
Kuluttaja, jonka vaihtoehdot vähenee.
Kuluttaja
Ja niin himmenee Applen tähdenlento... Hetken aikaa se yrittää vielä pyristellä mutta kohta himmenee näiden keltanäyttöisten, puheluita katkovien tamagotchien valo lopullisesti.
AAPL $0
Ja niin himmenee Applen tähdenlento... Hetken aikaa se yrittää vielä pyristellä mutta kohta himmenee näiden keltanäyttöisten, puheluita katkovien tamagotchien valo lopullisesti.

Näillä applevihaajilla on yleensä täysin eri käsitys todellisuudesta kun siitä vihamaailmasta minkä ovat päässään kehittäneet :)

Otappa välillä kiinni todellisuudesta ja katso mikä tablet myy ja MITKÄ EI :)
´

"...on kopioinut Applen laitteiden ulkoasua ja tyyliä..."

Se siitä seuraa, kun yrittää säästää muoilujohtajaneron palkasta.

Nokialla ei tällaisia murheita ole.
vänrikki S.
Luulisi että Applen ja Samsungin kannattaisi mielummin liittoutua ja vaikka ristiinlisensoida kuin jatkaa patenttikiistojaan.
9,5
On se vaan niin coolia, että pyöreäkulmaisen nelikulmionkin joku saamarin puoliksi syöty omena voi patentoida. Varmaan valkoinen värikin kohta on Applen patentoima?
Pinocchio
Ja niin himmenee Applen tähdenlento... Hetken aikaa se yrittää vielä pyristellä mutta kohta himmenee näiden keltanäyttöisten, puheluita katkovien tamagotchien valo lopullisesti.

Näillä applevihaajilla on yleensä täysin eri käsitys todellisuudesta kun siitä vihamaailmasta minkä ovat päässään kehittäneet :)

Otappa välillä kiinni todellisuudesta ja katso mikä tablet myy ja MITKÄ EI :)

Hankkiudu hoitoon.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Riso sylkäisee kasviöljyväriä 120 sivulle minuutissa

28.05.2007 Paperin käyttö kasvaa jatkuvasti. Sitä edistää myös uusi kasvisöljypohjainen tulostustekniikka, joka pystyy tulostamaan 120 täysväriarkkia minuutissa.


Kolme vuotta sitten

Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa

28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.

.