Panasonic palaa Eurooppaan Android-puhelimella
11.12.2011 22:31 Japanilainen Panasonic tekee paluun Euroopan puhelinmarkkinoille. Luvassa on "ultraohut" Android-malli.
Panasonic yrittää myöhäistä iskua maailman älypuhelinmarkkinoille. Yhtiö aloittaa Euroopasta, missä se myi perustason älypuhelimia viimeksi kuusi vuotta sitten.
Panasonic tuo puhelimen Euroopan markkinoille ensi vuoden maaliskuussa. Puhelinmallia Panasonic kuvailee ultraohueksi ja D-muotoiseksi. Qhd-näyttö (quarter hd) on 4,3-tuumainen ja se käyttää oled-tekniikkaa (organic light emitting diode). Lisäksi puhelin on vesi- ja pölytiivis.
Uutistoimisto Reutersin mukaan älypuhelimessa on Googlen Android-käyttöjärjestelmä. Panasonicilla on siten vastassa etenkin Samsung ja HTC, jotka ovat panostaneet paljon Android-malleihin.
Panasonic aikoo laajentaa myöhemmin valikoimaa. Yhtiö odottaa myyvänsä 1,5 miljoonaa älypuhelinta Euroopassa ensi tilivuonna, joka päättyy maaliskuussa 2013. Koko maailmassa yhtiö tähtää 15 miljoonaan älypuhelimeen maaliskuussa 2016 päättyvänä tilivuonna.
Kommentit (8)
Anonyymi
Anonyymi
Panasonic uskoo enemmän Androidiin kuin Witsaukseen.
Jokainen valmistaja tajuaa Nokiaa lukuunottamatta, että on hyödyllisempää toimia ekosysteemissä jolla on kysyntää ja elinvoimaa kuin systeemissä, joka on prosenttimarginaalissa.
Mitä järkeä on profiloitua PC-maailman Delliksi kännykkäbusineksessa?
Anonyymi
Jokainen valmistaja tajuaa Nokiaa lukuunottamatta, että on hyödyllisempää toimia ekosysteemissä jolla on kysyntää ja elinvoimaa kuin systeemissä, joka on prosenttimarginaalissa.
Itseasiassa muut valmistajat toimivat useissa ekosysteemeissä. Sekä HTC ja Samsung ovat myös Windows Phone systeemissä.
Siitä voi taas olla monta mieltä, kuka kerää todelliset profiitit nuista ekosysteemeistä.
Anonyymi
Anonyymi
Jokainen valmistaja tajuaa Nokiaa lukuunottamatta, että on hyödyllisempää toimia ekosysteemissä jolla on kysyntää ja elinvoimaa kuin systeemissä, joka on prosenttimarginaalissa.
Itseasiassa muut valmistajat toimivat useissa ekosysteemeissä. Sekä HTC ja Samsung ovat myös Windows Phone systeemissä.
Siitä voi taas olla monta mieltä, kuka kerää todelliset profiitit nuista ekosysteemeistä.
Ja Nokiako ei toimi?
On WP, Symbian, Meego, S40...
Avoimissa työpaikoissa ilmoitus jossa Nokia etsii Ouluun Linux osaajia Meltemin kehittämiseen.
Meltemi on siis samaa Maemo kehitystyötä kuin Meegokin.
Anonyymi
Anonyymi
Ja Nokiako ei toimi?
On WP, Symbian, Meego, S40...
Symbian ja MeeGo on jo tuomittu tuhottaviksi Microsoftin edustajan (Elop) toimesta. Se on sääli, koska Qt on hieno teknologia. Toki Qt elää vielä työpöydillä ja toimii Androidissakin, mutta silti.
Jos Nokia nyt alkaisi tehdä Android 4.0 -luureja, niin voi hyvää päivää kuinka ne myisivät! Mutta ei..
Elop jatkaa WP7-fetissinsä kanssa ojan pohjalla kävelyä ja jää lopulta niittokoneen alle.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa 11:30
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:00
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Intian ja Kiinan vakoilukiista voi auttaa Nokia Siemensiä
25.05.2010 Kiinalaiset verkkolaitevalmistajat Huawei ja ZTE eivät saa edes lähettää tarjousta intialaisen BSNL-operaattorin verkkourakasta. Intia epäilee, että kiinalaiset yritykset liittävät vakoilulaitteita verkkolaitteisiin. Nokia Siemens Networks sen sijaan on hyväksytty tarjouskilpaan.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi













