Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta

7.2.2012 15:13 Google kehitti kokeelliset silmälasit, jotka esittävät todellisuutta täydentävää tietoa Terminator-tyylisesti.
Googlen mystisestä X-laboratoriosta kantautuu uusia huhuja. 9to5Mac kertoo nimettömän lähteen nähneen prototyypin uudenlaisista silmälaseista.
Nämä lisätyn todellisuuden lasit näyttävät esimerkiksi sijaintiin kytkettyä tietoa kenties Terminator-elokuvien tapaisesti. Kuitenkin vain toisen ruudun sivussa, eikä läpinäkyvästi.
Laseja ohjataan hienovaraisin pään kallistuksin, jotka eivät ilmeisesti riitä ympäristön huomion varastamiseen. Lasitkin itsessään näyttävät melko normaaleilta.
Prototyypissä on pieni kamera ja salama. Silmälasit, joiden tekniikka on ilmeisesti verrattavissa yhden sukupolven takaisiin Android-puhelimiin, sallivat puhelinsoitot ja ymmärtävät puhetta.
9to5Macin mukaan Google saattaa piankin käynnistää lasien testiohjelman, johon yhtiön ulkopuoliset voivat osallistua.
Google X on nettiyhtiön erittäin salainen tutkimuslaboratorio, jossa työskennellään tiettävästi hyvin erilaisten teknologioiden parissa aina avaruushisseihin asti. Laboratorion uskotaan liittyvän myös Googlen uuteen Solve for X -hankkeeseen.
- Lue lisää9to5Macin uutinen
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen 17:28
- Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista 16:57
- Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja” 15:27
- Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen 11:11
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista
26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (10)
Apple tekee version, mikä latailee appseja, kun nyökyttelee päätä. Kirjakaupassa pää heiluu, niin appstoresta tulee kirjahyllyllinen kirjoja. Siri huutelee fäntästik kun kauppa käy.
Ja hinta kohtuulliseksi
"ei testattu eläimillä" lukee käyttöohjeen sivuilla.
Melkein yhtä hullua kuin Lumia!