Nokia Lumia 800 hurmasi suomalaiset

Kuva: Lehtikuva
1.3.2012 11:26 Matkapuhelinvalmistaja Nokian ensimmäinen Windows-puhelin Lumia 800 nousi helmikuussa sekä Elisan että DNA:n myydyimpien puhelinten listan ykköseksi.
Teleoperaattorit julkaisivat helmikuun myyntilistansa tänään. Nokia Lumia 800 -älypuhelin oli myydyin malli.
Nokia toi Microsoftin Windows Phone -alustaa hyödyntävän mallin myyntiin Suomessa kuun alussa. Euroopan suurilla markkinoilla sen myynti alkoi viime vuoden lopulla.
DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko sanoo tiedotteessa, että Lumia-puhelinta kysytään laajasti kaikissa asiakasryhmissä. Elisan mukaan Lumia-myynti on jatkunut tasaisen hyvänä jo kuukauden ajan. Lumia 800 oli helmikuun suosituin malli niin kuluttajien kuin Elisan yritysasiakkaiden keskuudessa.
Kummankin teleoperaattorin toiseksi myydyin puhelin oli Applen iPhone 4S.
Nokian edullisempi Windows-malli, Lumia 710, oli DNA:n myyntilistalla yhdeksäntenä. Elisalla se oli 12. myydyin malli. Puhelin tuli myyntiin helmikuun lopussa.
Kommentit (75)
Anonyymi
Anonyymi
Ei mikään ihme, hyvä luuri ja sillä mainostusmäärällä mitä nokia on käyttäny markkinointiin ei voi muuta odottaakaan.
Enpä muista että olsin lumian jälkeen nähnyt yhtäkään muuta kännykkamainosta tv:ssä? Onko nokia maksanut niin, että ei saa näyttää?
Jännä myös huomata, että muita WP7 luureja ei näy missään, vaikka na oli jo paljo aikasemmin myynnissäkin. Eipä toi lumia niistä muista oikeen mitenkään eroa niin jännä, että ne on flopannut täysin. Kertoo vaan sen, että lumiaa ostetaan nokia nimen takia.
Nokia todellakin tuntuu maksaneen operaattoreille siitä, että tulisi vaikutelma siitä, ettei muuta olisi tarjollakaan. Jotenkin ajattelisi, että täytyy olla kyseessä tosi suuret summat, koska operaattorit joutuisivat ottamaan tosi suuren riskin tuotteen kanssa joka voisi helposti flopatakin.
iPhone näyttää menevän hyvin kaupaksi vaikkei mainostetakkaan. Saas nähdä mikä on tilanne kuukauden tai kahden päästä, vieläkö Lumiat menee kaupaksi kun lumet on sulanut pois. Nyt on eletty vasta innokkaimpien nokiafriikkien ajanjaksoa, mitä sitten kun friikeillä on uusi nokia, meneekö vielä kaupaksi.
Anonyymi
iPhone maksaa kaikkialla Euroopassa saman verran.
Fanit maksaa lisähintaa?
Anonyymi
Anonyymi
Jännä myös huomata, että muita WP7 luureja ei näy missään, vaikka na oli jo paljo aikasemmin myynnissäkin. Eipä toi lumia niistä muista oikeen mitenkään eroa niin jännä, että ne on flopannut täysin. Kertoo vaan sen, että lumiaa ostetaan nokia nimen takia.
On totta että ennen Lumiaa Windows Phonen hankinta oli erittäin vaikeaa. Niitä ei ollut missään näkyvillä, jostain Peran Puhelinkioskista saattoi tilata sokkona maksamalla etukäteen, mutta ei ollut operaattorien kioskeilla, ei kikateissa, anttiloissa eikä mustissa pörssissä.
Löysin oman htc:ni lopulta verkkokauppa.comista ja siellä se oli jopa näkyvillä. Kelpo puhelin, Windows Phone on erinomainen, htc ei niinkään, eli lumian hankinta lienee edessä.
Anonyymi
Anonyymi
Mutta meilläkin lumia myy vain nokia nimen takia, maailmalla ei ole sama tilanne. WP7 on ollut täysfloppi vaikka siihen on upotettu monia kymmeniä miljoonia mainostamiseen.
Anonyymi
Taitaa odotus mennä Apolloon asti :(
Anonyymi
Ihme hehkutusta luurista, jossa nokialaista on ainoastaan nimi ja logo puhelimen kyljessä.
Miksi iPonyä ei myydä foxxconn nimellä!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:40 Tiesitkö mitä PayPal tallentaa koneellesi?
- 10:39 Nokian hirviökamerahan se siinä: "41 miljoonaa syytä"
- 10:22 Pitäisikö huolestua? Facebook-Zuckerberg maanittelee Samsungin pomoja
- 10:01 Täyskäännös: Uutuuskonsolin pelejä saakin kaupata ja pelata ilman nettiyhteyttä
- 09:28 Paljastuksille ei loppua näy: FBI vakoilee ihmisiä lennokeilla
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokian hirviökamerahan se siinä: "41 miljoonaa syytä" 10:39
- Täyskäännös: Uutuuskonsolin pelejä saakin kaupata ja pelata ilman nettiyhteyttä 10:01
- Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia 06:04
- Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä 15:49
- Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen 14:02
- Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos 13:56
- Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita 12:34
- Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille 09:29
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Facebook-ohjelmilla tahkotaan rahaa
20.06.2008 Facebook-ohjelmakehittäjille on maksettu 8 miljoonaa dollaria jo yksistään SocialMedia-mainostusohjelman läpi.
Taloussanomat
- Kartta kertoo: Täältä löytyy Suomessa töitä 06:01
- Arvopaperi: Antti Herlin rikastui 900 miljoonaa euroa vuodessa 12:11
- DNA:n pörssiaikeet tarkentuvat kesän aikana 09:32
- Vain nämä kuskit hyötyvät hybridistä 11:20
- Juhannuksesta huolimatta - euroministerit taas koolle 07:57
- Dolce & Gabbanan perustajat saivat vankilaa veronkierrosta 09:12
- Bernanke: Fed voi vähentää elvytystä jo tänä vuonna 08:41
- Tätä ei voi huijata - poliisin uusi älykamera paljastaa kaaharit 07:35
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- » Taloussanomat.fi













