Jälkitarkennuskameran toimitukset alkoivat vihdoin

Lytro-kameran ulkoasu ja käyttö on äärimmäisen pelkistetty.
Kuva: Lytro
2.3.2012 10:43 Vallankumouksellisen Lytro-kameran toimitukset käynnistyivät keskiviikkona, neljä kuukautta sen jälkeen kun tilauksia ryhdyttiin ottamaan vastaan.
Lytro-kamera poikkeaa radikaalisti tavallisista kameroista, sillä se tallentaa koko valokentän. Tämä tekee mahdollisesti kuvan tarkentamisen jälkikäteen. Tarkennuksen kohteen voi valita vapaasti.
Light-field -kamera toimii nopeasti, koska kameran tarkennukseen ei mene aikaa. Se tallentaa valonsäteiden värin, intensiteetin ja vektorin.
Lytro-kamera on saanut valtavasti julkisuutta osakseen uuden teknologiansa takia, mutta sen saamat arviot eivät ole olleet erikoisen kehuvia, kirjoittaa VentureBeat.
Äärimmäisen yksinkertaisessa kamerassa on linssi toisessa päässä ja pieni näyttö toisessa. Siinä ei ole salamaa. Kuvat tallennetaan sen omassa tiedostoformaatissa, jonka voi ladata Facebookin tai ympätä web-sivun iframeen.
Kuvan käsittely tapahtuu kameran mukana tulevalla sovelluksella. Sen käsittely tavallisilla kuvankäsittelytyökaluilla edellyttää litistämistä kaksiulotteiseksi. Kamera maksaa halvimmillaan Yhdysvalloissa 400 dollaria.
Kuluttajamarkkinoille suunnattu kamera toimii parhaiten vallankumouksellisen tekniikan mainoksena, VentureBeat arvioi. 50 miljoonan dollarin kehityspääoman kerännyt Lytro uskoo, että tekniikka löytää tiensä myös järjestelmä- ja kännykkäkameroihin, turvakameroihin ja röntgenlaitteisiin.
Kommentit (24)
Anonyymi
Anonyymi
Voiko tuolla edes soittaa ?
Juuh, mitähän ne seuraavaksi keksii, puhelimen jolla ei voi ottaa valokuvia :)
Anonyymi
Anonyymi
Tässä on muuten tuote joka vaatii että omistajalla on Mac (OS/X) jotta voi käyttää tuotetta. Eli ei MS Windows tukea vielä..
Tästä on hyvä jatkaa. Toivottavasti vielä nähdään sekin päivä jolloin monopolin tuotteita ei enää tueta ja kaikki ohjelmat ilmestyy pelkästään Applen tuotteille.
Anonyymi
Anonyymi
Tässä on muuten tuote joka vaatii että omistajalla on Mac (OS/X) jotta voi käyttää tuotetta. Eli ei MS Windows tukea vielä..
Tästä on hyvä jatkaa. Toivottavasti vielä nähdään sekin päivä jolloin monopolin tuotteita ei enää tueta ja kaikki ohjelmat ilmestyy pelkästään Applen tuotteille.
Sarkasmi on taiteen laji netissä. Jos ei ollut sarkastinen niin. Appleko ei muka yrittäisi luoda itselleen markkina monopolia. Sanotaanko että kaikkein räikeimmin yrittää monopolisoida tuotevalmistuksen sekä platformin ja varmaan softauksen sekä softien oston. Ja varmaankin kohta kaikki it-teknologian tuotteet ovat vain applea ja siitäkös apple osakkaat riemastuvat :>. Kuluttajaia on hyvä rahastaa hyvällä markkinoinnilla
Anonyymi
Appleko ei muka yrittäisi luoda itselleen markkina monopolia. Sanotaanko että kaikkein räikeimmin yrittää monopolisoida tuotevalmistuksen sekä platformin ja varmaan softauksen sekä softien oston. Ja varmaankin kohta kaikki it-teknologian tuotteet ovat vain applea ja siitäkös apple osakkaat riemastuvat :>. Kuluttajaia on hyvä rahastaa hyvällä markkinoinnilla
Hevonhuttua... Volyymeissa Apple on paljon maltillisempi kuin esim. Microsoft. Ainoa tuote missä numeroissa laskettuna Apple on kiistaton ykkönen on tabletit. En usko että Apple ikinä tulee olemaan missään monopoliasemassa, koska heidän tuotteet yksinkertaisesti ovat premiumia ja hinnoiteltu sen mukaan.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Kyllä IPhonessa on varmasti parempi kamera.
Tuommonen tötterö varmaan tulee iLuuri vitoseen. Sitten kehutaan kun on kätevä, eikä haittaa vaikkei mahu taskuun. Sopii hyvin olalle hihnan kanssa, kun vaan samaa sävyä ku vyölaukku.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:54
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kiinalainen Linux kasvaa suomalaisjuurista
22.05.2008 Kiinalaisen avoimen lähdekoodin juuret ovat Suomessa. Linux matkasi Suomesta Kiinaan väitöskirjatutkijan matkalaukussa vuonna 1996.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Teinit väsyvät Facebookiin – Liikaa draamaa ja aikuisia 09:01
- Tuloerot kasvavat Suomessa – silti alle EU:n keskitason 10:11
- Mitä voimme oppia Nokiasta? 07:51
- Nuorten talousymmärryksen kahtiajako on hälyttävää 09:43
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Japanin talous alkanut elpyä 07:50
- » Taloussanomat.fi
-
171 e
-
150 e
-
100 e
Sony Vaio SVE1712E4EW (Core i3-3110M, 4 GB, 500 GB, 17,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
71 e
-
71 e













