Lumian myynti lähtee lentoon

Kuva: Nokia
20.3.2012 13:07 Sijoituspalvelukonserni FIM arvioi, että Nokian Lumia-puhelimen menekki tulee kasvamaan kevätkuukausina selvästi, vaikka kysyntään liittyy vielä paljon epävarmuutta.
Sijoituspalvelukonserni FIM odottaa Nokian uusien Lumia-älypuhelimien määrien kasvavan lähikuukausina voimakkaasti, kun Windows Phone -käyttöjärjestelmän puhelin tulee saataville uusilla maantieteellisillä alueilla.
Nokia Lumian myynti alkoi marraskuun puolivälissä viidessä Keski-Euroopan maassa. Ennen vuodenvaihdetta jakelu laajeni kuuteen Aasian maahan.
Viime vuoden viimeisen neljänneksen toimitusvolyymit jäivät FIM:n mukaan ennakoidusti melko alhaisiksi, mikä selittyy muun muassa Lumian rajoitetulla maantieteellisellä saatavuudella sekä vain muutaman viikon myyntiajalla.
– Lisäksi Nokialla on vastassaan erittäin haastava kilpailuympäristö, jota Apple ja Google hallitsevat tällä hetkellä käytännössä kokonaan, FIM toteaa aamukatsauksessaan.
Vaikka Nokian Windows Phone -laitteet ovat menestyneet testeissä yllättävänkin hyvin, kuluttajilla on FIM:n mukaan suuri kynnys siirtyä uuteen järjestelmään, jonka taustalla ovat älypuhelinmarkkinoiden viime vuosien suurimmat häviäjät, Nokia ja Microsoft.
Lumia ei kompensoi
Symbian-myyntiä
FIM odottaa kuitenkin Nokian markkinointirummutuksen ja nopeasti laajenevan maantieteellisen levityksen kasvattavan volyymeja voimakkaasti seuraavien kuukausien aikana, vaikka tätä on vielä liian aikaista arvioida.
FIM olettaakin, että Lumia -volyymi nelinkertaistuu ensimmäisellä neljänneksellä noin 4 miljoonaan laitteeseen ja kasvaa edelleen 6 miljoonaan toisella neljänneksellä, kun maailman suurimpiin lukeutuvat markkinat, Kiina ja Yhdysvallat avautuvat Lumialle.
Tästä huolimatta Lumia-volyymit eivät vielä riitä kompensoimaan jyrkässä laskussa olevaa Symbian-myyntiä. FIM odottaa Nokian älypuhelinmarkkinaosuuden luisun tasaantuvan syksyllä.
– Pidemmän aikavälin tuloksenteon kannalta on myös oleellista, että kuluttajat aidosti hyväksyvät Windows Phone -laitteet vaihtoehtona, ja että nykyisenkaltainen ylisuureen markkinointibudjettiin perustuva ”väkisinmyynti” voidaan lopettaa, FIM toteaa.
FIM:n suositus Nokialle on ”lisää”. Tavoitehinta on 5,20 euroa. Tänään vähän jälkeen keskipäivän kurssi oli 4,09 eurossa Helsingin pörssissä.
Kommentit (61)
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa 11:30
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:00
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
Nokia N900 saa päivityksen, mutta ei koskaan MeeGoa
25.05.2010 Nokia julkaisee huomenna keskiviikkona odotetun päivityksen N900 -puhelimelleen. Parannuksia on luvassa muun muassa sähköpostiin, nettiselaimeen ja käyttöliittymään. MeeGo-käyttöjärjestelmää ei kuitenkaan ole luvassa N900 -laitteelle.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi














