IPhonesta tuli savu ulos
22.3.2012 13:04 Applen iPhone 4-älypuhelin sihisi ja rätisi naisen hereille Yhdysvalloissa.
Coloradolainen nainen heräsi outoon hajuun hotellihuoneessa Yhdysvaltain itärannikolla viime viikolla. Hän huomasi, että yöpöydällä laturissa kiinni ollut iPhone 4 sihisi ja rätisi runsaan savun kera.
Nainen kertoo verkkojulkaisu Mashablelle, etttä hän heitti puhelimen lavuaariin kannettavan tietokoneen kantolaukun avulla.
Pistorasiasta ei löytynyt vikaa. Nainen toi asian julkisuuteen, koska Apple ei hänen mukaansa halunnut tunnustaa tapausta julkisesti muille iPhonen käyttäjille.
Mashablen mukaan kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun iPhonen väitetään kärventyneen itsekseen Yhdysvalloissa. Muualla on ollut yksittäisiä tapauksia. Tosin Yhdysvalloissa uutisoitiin vuonna 2010 iPhone 4:stä, jossa oli kärähtänyt usb-portti.
Norjassakin poksahti iPhone 4. Ei tosin kuumuudesta, vaan kylmyydestä.
- Lue lisääMashablen uutinen
Kommentit (111)
Anonyymi
Anonyymi
Jos siellä joukossa on muutama kärähtänyt akku tms. niin puhutaan niin pienestä määrästä, että ei mitään rajaa.
Yhtä todennäköistä on se, että koti syttyy tuleen, no okei se on paljon todennäköisempää.
Aika monella on varmaan suvussa yksi jolla on esim tv:stä alkanut tulla savua. Itse olin kerran synttäreillä jossa tv alko savuttaa ja se vietiin sitten nopeasti pihalle (oli talvi)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Veikkaampa että toimii silti edelleen paremmin kuin Samsungit tai Nokiat. Appleviha taas näkyy tässäkin uutisoinnissa, rima missä?
Yksikään Nokian puhelin jossa on nokian alkuperäinen akku ei ole syttynyt palamaan. Tämä on laatua.
Ei ole apple vihaa vain tosiasioiden toteamista. Aidot iphonet ovat syttyneet palamaan Nokian puhelimet eivät.
Anonyymi
Yksi asia vaan ihmetyttää => "Tosin Yhdysvalloissa uutisoitiin vuonna 2010 iPhone 4:stä, jossa oli kärähtänyt usb-portti."
Miten tämä on mahdollista, jos puhelimessa ei ole usb-porttia?
Anonyymi
Tosin Yhdysvalloissa uutisoitiin vuonna 2010 iPhone 4:stä, jossa oli kärähtänyt usb-portti.
Hehee :D Kas kun ei sarjaportti. =D
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Appleviha taas näkyy tässäkin uutisoinnissa, rima missä?Kyllä näitä yhden-kahden puhelimen ongelmia on hehkutettu kaikilta valmistajilta. Milloin Nokian Akku räjähti (siis tarvitse akku) jne.. Enää ei osata muuta journalismia kuin tällaistä nysväämistä yhden kahden laitteen ongelmista (siis yhden puhelinlaitteen ei merkin yms mukaan). Näistä saa raflaavia otsikoita ja klikkeja. Millään muulla ei ole enää välijä journalismissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon 15:46
- Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske 13:56
- Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen 12:12
- Blackberry menee sinne missä siitä pidetään 09:23
- Lumia 925: "Seuraavan lippulaivan odottajat joutuivat pettymään" 15:53
- Nokia esitteli alumiinisen Lumian Lontoossa 12:32
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Orange ryhtyy iPhone-trokariksi
18.05.2008 France Telecomin matkapuhelinoperaattori ryhtyy myymään iPhone-älypuhelimia Euroopan maissa.
Kolme vuotta sitten
Sony Ericsson julkisti Japanissa Bravia-puhelimen
18.05.2010 Sony Ericsson ratsastaa Japanissa Sonyn tv-malliston nimellä. Vesitiiviistä puhelimesta löytyy television lisäksi Qualcommin nopea Snapdragon-prosessori.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi
-
-164 e
Adobe Design & Web Premium CS6, Windows, päivitysversio (CS5), englanninkielinen
-
-24 e
-
-24 e
-
-13 e
-
-13 e














