Nokian Elop julkisti Lumian kiinalaisversion

Kuva: Ruutukaappaus
28.3.2012 10:55 Matkapuhelinyhtiö Nokia tuo uuden Lumia-puhelimensa Kiinan markkinoille huhtikuussa, Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop kertoi tänään Pekingissä.
Ensimmäisenä China Telecomille myyntiin tulee Lumia 800C. Älypuhelimen hinta on 3599 juania eli 426 euroa. Nokian mukaan älypuhelin on ensimmäinen Kiinassa myyntiin tuleva cdma-verkkoon räätälöity Windows Phone -älypuhelin.
Nokian toimitusjohtaja Stephen Elopin mukaan Kiinan markkinoille pääsee myös "hyvin edullinen" Lumia 610C. Älypuhelin tulee Kiinassa myyntiin toisen vuosineljänneksen aikana.
– Windows Phone -laitteita on tarkoitus myydä usean operaattorin verkkoon, Elop sanoo.
Nokia 800C-älypuhelin tulee myyntiin China Telecomin uuteen Tianyi FlyYoung-ketjuun, joka on suunnattu nuorisolle. Älypuhelinta saa myös Nokian myymälöistä ja Kiinan suurimmista kodinelektroniikkaketjuista.
Stephen Elop kertoo, että viime vuonna Nokia "edistyi valtavasti". Elopin mukaan yhtiö on julkistanut neljä Windows Phone -käyttöjärjestelmälle pohjautuvaa puhelinta aikataulustaan edellä.
Windows Phone -sovellusten määrä on hänen mukaansa kymmenkertaistunut 70000 sovellukseen.
Kommentit (35)
Anonyymi
Anonyymi
Voiko tuolla monitoimihirviöllä edes soittaa?!
Kiinalaiset käyttää tuota kidutusvälineenä, kun antavat sen vangitulle sitä "yhden puhelun" soittamista varten... lol!
ITSE EN PIDÄ nykykapuloist, jotka maksaa liikaa!!!!
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
HYVÄ Elop!
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Apple on iPhonellaan jämähtänyt vuoteen 2007.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa 11:30
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:00
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
IPhonen saa nyt pilkkahintaan
25.05.2010 Amerikkalainen halpaketju Walmart tarjoaa iPhoneja 97 dollarilla. Puhelin pitää ostaa kahden vuoden kytkysopimuksella.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- » Taloussanomat.fi
-
608 e
-
606 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
605 e
-
486 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
366 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone














