Uusi iPad: Nyt purnataan 3G:stä

Kuva: Apple
9.4.2012 13:27 Wlan-ongelmien ja arveluttavan 4G-mainonnan jälkeen puhutaan pätkivästä 3G-yhteydestä, Apple Insider kertoo.
Applen uudesta iPadista ilmenee jatkuvalla syötöllä uusia valituksen aiheita. Niissä kaikissa ei ole ollut perää, mutta yksi vakuuttavimmista ongelmista on koskenut wlan-yhteyttä. Nyt etenkin Euroopasta kantautuu valituksia 3G-yhteyden toimimattomuudesta.
Uudesta iPadista on kaksi eri versiota. Toisessa on vain wlan-yhteys, toisessa myös parhaimmillaan 4G-yhteys Pohjois-Amerikassa ja 3G-yhteys muualla.
Apple Insiderin mukaan jälkimmäisen mallin eri käyttäjät ovat ilmoittaneet, että 3G-yhteys katkeaa yhtäkkiä eikä palaa ilman iPadin uudelleenkäynnistämistä. Sama toistuu useamman kerran päivässä, vaikka omistajilla ei ollut ongelmia aikaisemman iPad 2:n kanssa.
Apple ei ole vahvistanut ongelmaa, eikä ole tiedossa, liittyykö se laitteen komponentteihin vai ohjelmistoon. Valituksia on tullut etenkin useista Euroopan maista, mutta ongelman levinneisyyttä on vaikea arvioida.
3G-pulmia ennen nousi esiin Applen sisäiseksi dokumentiksi oletettu tiedote tukihenkilöstölle. Siinä pyydettiin ottamaan talteen kaikki uudet wlan-iPadit, joissa langaton yhteys takkuaa.
Erikseen on puitu uuden iPadin markkinointia. Syytösten mukaan Apple ei ole tehnyt ostajille tarpeeksi selväksi, että laite ei tue 4G-yhteyksiä Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Suomessa Kuluttajavirasto on saanut asiasta valituksia.
Kommentit (66)
Anonyymi
Anonyymi
P.s. En ole Apple-käyttäjä, vaan koneessani on Ubuntu.
Anonyymi
Molemmat uudet iPadini pysyvät kaikissa verkoissa eivätkä lämpene normaalia enemmän.
Anonyymi
Tietenkään Apple eikä iFanit näe mitään vikaa, sillä: "wlanin pätkiminen ei haittaa mua, en käytä sitä" ja "4G toimimattomuus ei haittaa mua, en käytä sitä" ja "lämpeneminen ei haittaa mua, mulla on Apple-logolla olevat patakintaat" ja nyt "3G pätkii muutoinkin niin paljon, ei sitä huomaa kun katsoo tätä näyttöä"
AMAZING laite!
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Miten tämä toimittaja onnistuu löytämään jutunaihetta kaikista pienistä asioista, jotka koskettavat muutamaa yksittäistä käyttäjää?
Siis luithan uutisen kokonaan vaiko pelkästään otsikon?
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:00 IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 13:56 OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 13:25 Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 12:34 Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 11:30 HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 10:18 Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 10:04 Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 09:47 Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 09:45 Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 09:09 Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa 11:30
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:00
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Amerikkalaisviranomaiset ovat petranneet open sourcen turvallisuutta
24.05.2008 Homeland security -viraston rahoitus on vähentänyt tietoturvareikiä 250 vapaassa ohjelmistohankkeessa.
Kolme vuotta sitten
Maltillinen mato rellesti Facebookissa
24.05.2010 Nopeasti levinnyt haittaohjelma muistutti Facebookin tietosuojaongelmien toisesta puolesta: rikollisten kiinnostuksesta maailman suosituinta yhteisöpalvelua kohtaan.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa aina 14:02
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Osakkeet heiluivat edelleen Tokiossa 10:25
- Turkki kieltää alkoholin mainonnan 12:26
- Saksa vältti niukasti taantuman 13:15
- Hasan & Partners mainostaa Jollaa 09:32
- » Taloussanomat.fi












