Huhu: Uusi iPhone vasta syksyllä

10.4.2012 16:26 Applen seuraavaa älypuhelinta odotellaan Foxconnilla nähtävästi sekä kesäksi että syksyksi, Maeil Business Newspaper kertoo.
Applen sopimusvalmistaja Foxconnin työntekijöitä lainaavat uutiset antavat ristiriitaisia tietoja uuden iPhonen julkaisuajankohdasta.
Yhtiöön uusia työntekijöitä palkkaava henkilö pääsi vasta sanomasta, että puhelin ilmestyy kesäkuussa, kun korealainen Maeil Business Newspaper sai jo toisenlaista tietoa.
Lehti soitti Foxconnin Taiyuanin tehtaalle, jonka oletetaan valmistavan uudet iPhonet. Tehtaan henkilöstöjohtaja vahvisti, että yhtiö palkkaa runsaasti lisää työvoimaa. Hän kuitenkin totesi lehden mukaan, että laite julkaistaan "lokakuun tienoilla".
Apple on julkaissut iPhoneja sekä kesällä että syksyllä, joten molemmat ajankohdat kuulostavat uskottavilta. Voidaan myös leikitellä teorialla, että kumpikin lähde on oikeassa ja että Apple julkaisee tänä vuonna kaksi uutta iPhonea. Aikaisemmat huhut eivät kuitenkaan tue tällaista oletusta.
Korealaislehden uutisesta kertoi englanniksi Kotaku.
Kommentit (65)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Ostin Lumia 800 ja olen tyytyväinen
Anonyymi
Iphone 5 piti tulla jo viime vuonna, mutta Apple joutui peruumaan lanseerauksen teknisten ongelminen vuoksi.
Anonyymi
Anonyymi
En tiedä minkälaista uutuutta tai roskaa Applelta tulee mutta ainakin Nokian tärkeä lanseeraus floppasi ennen kuin se pääsi alkamaankaan... lanseerauspäiväksi valittiin amerikkalainen pyhäpäivä jolloin kaikki oli perheen ja tuttavien luona ja puhelimetkin lakkasivat toimimasta.

Nokian puhelimia saa varmaankin ostettua tänäänkin? Mutta eipä taida se Applen uutuus olla tänään tai edes huomennakaan kaupassa...
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:05 Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 09:40 Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 09:19 Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon 15:46
- Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske 13:56
- Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen 12:12
- Blackberry menee sinne missä siitä pidetään 09:23
- Lumia 925: "Seuraavan lippulaivan odottajat joutuivat pettymään" 15:53
- Nokia esitteli alumiinisen Lumian Lontoossa 12:32
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kela jätti tutkintapyynnön poliisille
20.05.2008 Kela ilmoittaa, että sen asiointipalvelusta ei toistaiseksi ole löytynyt tietoturvaongelmaa, vaan syyn epäillään olevan muualla. Siksi Kela on tehnyt tutkintapyynnön viranomaisille. Kelan mukaan verkkopalveluja voi käyttää turvallisesti.
Kolme vuotta sitten
FT: Google empii kasvontunnistuksen kanssa
20.05.2010 Googlen johto pohtii, voiko yhtiö lisätä hakupalveluihinsa kasvotunnistuksen. Yksityisyyden suoja ja yhtiön maine huolestuttaa johtajia, mutta kilpailijat tarjoavat jo vastaavaa tekniikkaa, kertoo sanomalehti Financial Times.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Brittien keskuspankkipomo: Nyt pitäisi tukea talouskasvua 09:19
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Varo, uusi tallennuslevy voi kadottaa tietosi 07:35
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- HS: Suunta vaihtumassa – sähköä pian Suomesta Venäjälle 07:47
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- » Taloussanomat.fi