Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Pc-kauppa hyrähti käyntiin

Kuva: Marja Airio / Lehtikuva

12.4.2012 16:29 Pc-toimitukset kasvoivat, kiintolevyjä riitti sittenkin, ja HP vahvistui johtamissotkujen selvittyä. Aihetta huoleen antavat kuluttajat ja kehittyvät markkinat.

Ei tullut Gartnerin odottamaa 1,2 prosentin laskua. Sen sijaan maailman pc-toimitukset nykäisivät 1,9 prosentin kasvuun tammi–maaliskuussa vuodentakaiseen neljännekseen verrattuna.

Tutkimusyhtiön alustavat luvut antavat pc-myyjille aihetta paitsi toivoon, myös huoleen. Euroopassa kauppa kävi odotuksia pirteämmin, kun taas Intiassa ja Kiinassa kasvu oli laiskaa.

– Vaikka pc-ala odottaa paljon kehittyvien markkinoiden kasvulta, hidastuminen näillä markkinoilla toimii varoituksena valmistajille, että tulevaisuuden kasvu ei voi olla niistä voimakkaasti riippuvainen, vaikka pc:iden levinneisyys on näillä alueilla alhainen, Gartnerin analyytikko Mikako Kitagawa toteaa.

Yksi hidastava tekijä, jota Gartner ei maininnut, on se, että monet kehittyvien markkinoiden kuluttajat ostavat ensimmäiseksi tietokoneekseen älypuhelimen. He eivät välttämättä sen jälkeen koe tarvetta perinteisen pc:n hankintaan. Tilanne näkyy esimerkiksi siinä, että Facebookilla on runsaasti mobiileja käyttäjiä kehittyvissä maissa.

HP löysi
levynsä

Aikaisemmin pelättiin, että Thaimaan tulvien vuoksi rajoittunut kiintolevyjen saatavuus satuttaa pc-markkinoita. Niin ei ole kuitenkaan juuri tapahtunut muun muassa, koska pc:iden kysyntä oli maltillista.

Etenkin kuluttajakauppa on kärsinyt, kun kilpailu kuluttajien rahoista on koventunut. Gartnerin mukaan Applen tapaiset yritykset voivat olla selviä voittajia, koska ne tarjoavat kattavan tuote- ja palveluvalikoiman, joka vetää puoleensa kuluttajien rahoja. Gartner pääsi vasta ennustamasta, että Apple pysyy vuosia tablet-kaupan johtajana iPadillaan.

Hewlett-Packard vahvisti johtoaan maailman pc-markkinoilla. Yhtiö pystyi varmistamaan kiintolevyjen saatavuuden. Lisäksi kasvu viittaa siihen, että yhtiötä ravistelleet johtajasotkut ovat vihdoin ratkenneet. Sopan keskellä viime syksynä oletettiin, että HP aikoo luopua pc-kaupasta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
RottenApple rules... Ei ole levy ongelmia.
Anonyymi: Ipeukuttaja 12.4.2012 16:49

Anonyymi
Toivottavasti tosiaan Gartnerilta meni pieleen tuoki ennustus, että Apple pysyisi vielä vuosia tablet-kaupan johtajana iPadillaan. Eiköhän ihmiset pian kyllästy siihen, ettei mitään kunnollista kehitystä Applen laitteissa tapahdu.

Hohhoijaa.. sanoo henkilö joka tuskin omistaa ainoatakaan Applen laitetta. Kehitystä kyllä tapahtuu, jos vertaat ihan ensimmäistä iPadia tai iPhonea senaikaisilla ohjelmistoilla nykyisiin, huomaat että kehitys on aivan riittävä vaikka perusidea onkin pysynyt samana. Miten maailman parasta voi enää parantaa? Ei mitenkään. Nähtävästi taas joku median aivopesemä suomipoika "osta osta osta, lisää uutta". Juurihan iPadi sai hyviä päivityksiä, markkinoiden tarkin näyttö sekä 4G USAhan, Applen päämarkkina-alueelle. Varmasti tuleva iPhone 5 tulee sisältämään muutamia uudistuksia, mm. widgetit, mutta eipä ole sieltä kilpailijoiden leiristäkään (Android, Windows Phone) esitelty yhtään mitään uutta, joka olisi kuluttajan kannalta merkittävää.
Anonyymi: Jotain järkeä tähän 12.4.2012 17:35

Anonyymi
Toivottavasti Compaqkin vihdoin haudataan lopullisesti tämän päätöksen myötä. On suorastaan yliluonnollista miten kaikki mihin Compaqin nimi on liitetty on muuttunut muutamassa vuodessa pelkäksi kuraksi. Joka kerran kun on tullut viallinen kone, jonka kyljessä on komeillut nimi Compaq, ovat kaikki asiat menneet päin hel...iä. Tai sitten tilatut koneet tulevat milloin sattuu, tai sitten tulee mitä sattuu, ja ihastuttavaa kyllä niin käyttiksetkin ovat olleet mitä sattuu. RIP HP/Compaq. Never again.
Anonyymi: Epätoivoa aamuyöllä 12.4.2012 18:09

Anonyymi
Toivottavasti tosiaan Gartnerilta meni pieleen tuoki ennustus, että Apple pysyisi vielä vuosia tablet-kaupan johtajana iPadillaan. Eiköhän ihmiset pian kyllästy siihen, ettei mitään kunnollista kehitystä Applen laitteissa tapahdu.


Voi v.. Mitä monopoli kehittää tai miksi?
Anonyymi: häh 12.4.2012 18:12

Anonyymi
Yleensä miksi pitäisi olla huolissaan PC-myynnistä. Vähemmän pc:tä, vähemmän veroluoteisia maksuja MS:lle.
Anonyymi: eh 12.4.2012 18:15

Anonyymi
Gartnerin ennuste on aika paljon väärässä, vuonna 2013 tablettimarkkinoilla on 2 kovaa kilpailijaa, tässä järjestyksessä:

1) Android
2) W8

Apple ei mahdu lähellekään näitä kahta radikaalisti hidastuneen tuotekehityksensä johdosta. Kuluttajia ei myöskään miellytä toimia laitteiden beta-testaajina ja saada palautetta "et osaa käyttää oikein".

Nyt jo viimeisimmässä iPad-julkistuksessa on nähtävissä epätoivon merkkejä, mitään teknistä mullistavaa uutuutta ei tuotu, ja viimeisimmät huhut iPhone 5:stä kertovat, että "muotoilun vuoksi fanit ostavat tämän".

Näillä eväillä ei kauaa mene kun älypuhelinmarkkinoilla tilanne on samassa järjestyksessä.
Anonyymi: AAPL hiipuu hiljalle 12.4.2012 18:27

Anonyymi
Gartnerin ennuste on aika paljon väärässä, vuonna 2013 tablettimarkkinoilla on 2 kovaa kilpailijaa, tässä järjestyksessä:

1) Android
2) W8

Apple ei mahdu lähellekään näitä kahta radikaalisti hidastuneen tuotekehityksensä johdosta.


Syötkö hattusi jos olet väärässä?

Onko sinulla jotain todistetta esittää siitä, että Applen tuotekehitys olisi jotenkin hidstunut? Uusimmassa iPadissa on enemmän Applen omaa tekniikka kuin yhdessäkään aiemmassa Applen laitteessa. Äkkiseltään siitä voisi päätellä, että kehitys on jopa nopeutunut.

Kuluttajia ei myöskään miellytä toimia laitteiden beta-testaajina ja saada palautetta "et osaa käyttää oikein".


Tämä on se syy miksi kärjessä ei ole sen enempää Nokia kuin Windows8:kaan. Tuo "et osaa käyttää" on nimittäin vakiovastaus sekä Nokin markkinoinnilta, että nokia-fanaatikoilta kaikkiin ongelmiin Nokian kanssa. Microsoft sanoi samaa Vistan kohdalla.

Nyt jo viimeisimmässä iPad-julkistuksessa on nähtävissä epätoivon merkkejä, mitään teknistä mullistavaa uutuutta ei tuotu, ja viimeisimmät huhut iPhone 5:stä kertovat, että "muotoilun vuoksi fanit ostavat tämän".


Mitä teknistä mullistusta jäi kaipaamaan?

Tähän asti huhut uusista iPhoneista ovat menneet pääosin päin mäntyä. Samoin myyntiennusteet ovat jääneet aina reilusti alakanttiin. Miksi iPhone 5 olisi tästä jokin poikkeus?

Näillä eväillä ei kauaa mene kun älypuhelinmarkkinoilla tilanne on samassa järjestyksessä.


Paljonkos olet valmis tästä sitten lyömään vetoa?
Anonyymi: kohtuus 12.4.2012 22:33

Anonyymi
Ah, taas mäsäpoikien Next! tulee ja pelastaa.
Anonyymi: Applen kanssa ei tar 13.4.2012 9:26

Anonyymi
you are holding it wrong!
Anonyymi: steve the god 13.4.2012 9:48

Anonyymi
Apple ei mahdu lähellekään näitä kahta radikaalisti hidastuneen tuotekehityksensä johdosta.


Mitäs sinä täällä berseilet aivopieruinesi? Kuka ja missä on sanottu, että Applen tuotekehitys olisi millään tavalla hidastunut? Apple on aivan normaalissa vauhdissa. Uusi iOS 6 saadaan ulos kesällä WWDC:ssä kuten aina ennenkin. OS X 10.8 Lion tulee samoin. Uutta laitetta tulee ulos aivan normaalien aikataulujen mukaan. Ero muihin on se, että Apple määrittelee itse aikataulunsa ja sanelee sitten samalla muiden tahdin. Applen poimumoottorit toimivat siis täydellä teholla. Kiinaan, Intiaan, Brasiliaan, Yhdysvaltoihin, Israeliin jne nousee tehdas-, datakeskus-, aurinkoenergia- ja toimistokapasiteettia, kuin sieniä sateella.
Anonyymi: korjauksia TAAS 13.4.2012 12:59
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


2011

Kolme vuotta sitten

Korea saavuttaa jenkkejä roskapostissa

01.11.2011 Etelä-Korea saavuttaa uhkaavasti maailman pahimman roskapostittajan titteliä, Sophoksen tilasto kertoo.

.