FT: Nokia myy luksuspuhelimensa

30.4.2012 12:32 Nokia käy pääomasijoittaja Permiran kanssa neuvotteluja luksuspuhelimalli Vertusta, kertoo talouslehti Financial Times.
Matkapuhelinvalmistaja Nokia aikoo myydä luksuspuhelimallinsa Vertun tuotannon pääomasijoittaja Permiralle, kertoo talouslehti Financial Times. Huhuja myynnnistä liikkui markkinoilla jo viime vuoden puolella.
Nokia ei kommentoi tietoja.
Lehden mukaan neuvottelut ovat käynnissä. Hintalapuksi on sovittu alustavasti noin 200 miljoonaa euroa. Permiran tallissa on ennestään luksustuotemerkkejä, kuten Hugo Boss ja Valentino.
Nokian Vertun taival itsenäisenä tuotemerkkinä alkoi vuonna 1998. Nokian tarkoitus oli Vertun avulla saada itselleen siivu maailman luksusmarkkinoista.
Puhelimet tehdään edelleen käsin, minä on näkynyt niiden hinnassa. Vertujen hinnat saattavat nousta reippaasti yli 200 000 euroon. Niissä käytetään usein arvokkaita materiaaleja.
Nokia on perinteisesti ollut hiljaa salaperäisen Vertunsa menestyksestä. Vertu on ollut vahva etenkin Venäjän, Aasian ja Lähi-idän markkinoilla. Mainontakin poikkeaa selvästi Nokian peruspuhelimista.
FT:n tietojen mukaan myös pääomasijoittaja EQT on ollut kiinnostunut Vertusta, mutta neuvottelut eivät ole ainakaan vielä edenneet. Nokiaa neuvoo Vertun myynnissä amerikkalainen Goldman Sachs.
Kommentit (12)
Anonyymi
Automaailman vertaus: BMW myisi Rolls Roycen - mutta miksi?
Anonyymi
Tämä uutinen tuntuu pomppivan koko ajan esille. Edelleenkään en henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi jatkuvasti voittoa ja PR-arvoa tuottavasta firmasta edes haluttaisiin päästä eroon.
Siksi että Nokian kassa vuotaa rahaa tällä hetkellä todella kovaa vauhtia. Nokian lainaluokitus tippui roskalainaluokkaan mikä alkaa jo tarkoittaa vaikeuksia toiminnan pyörittämiseen. Elop myy nyt osia yhtiöstä saadakseen käteeistä rahaa. Kaikki ne osat jotka eivät ole hänen totaaliseen Windows Phonen keskittymistä tukeviä ovat myynnissä.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tottahan luksuksesta ollaa kiinnostuneita. Mutta Nokiaa kiinnostaa enemmän normikuluttajien askareet kuin ökyrikkaiden huvitukset, siksi tämäkin loistokkuus kaupiteltaneen.
Eikösd tuo vertu ole käytännössä tekniikaltaan sama puhelin kuin C7?
Mulla on C7 ja sen käyttäminen ei todellakaan ole luksusta..
Anonyymi
Tottahan luksuksesta ollaa kiinnostuneita. Mutta Nokiaa kiinnostaa enemmän normikuluttajien askareet kuin ökyrikkaiden huvitukset, siksi tämäkin loistokkuus kaupiteltaneen.
Eikösd tuo vertu ole käytännössä tekniikaltaan sama puhelin kuin C7?
Mulla on C7 ja sen käyttäminen ei todellakaan ole luksusta..
Ei ole C7:ka.
Anonyymi
Tämä uutinen tuntuu pomppivan koko ajan esille. Edelleenkään en henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi jatkuvasti voittoa ja PR-arvoa tuottavasta firmasta edes haluttaisiin päästä eroon.
Automaailman vertaus: BMW myisi Rolls Roycen - mutta miksi?
Kun BMW osti Rolls-Roycen. BMW joutui tekemään paljon, paljon töitä saadakseen Rolls-Roycen taas jaloilleen. Nyt se on taas hyvin tuottava merkki.
Vertulla on yksi ongelma ja sen nimi on iPhone. iPhonea modifioi monta "pajaa", jotka lisäävät iPhoneen kultaa ja kimallusta. Maailman kallein puhelin on modifioitu iPhone. Se on BMW sisältä ja Rolls-Royce ulkopuolelta. Teknisesti ylivoimainen sisältä ja ulkoa kaunis.
Anonyymi
Tämä uutinen tuntuu pomppivan koko ajan esille. Edelleenkään en henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi jatkuvasti voittoa ja PR-arvoa tuottavasta firmasta edes haluttaisiin päästä eroon.väännä nyt puukkoa haavassa..byaaaa,byaaaa..t:nokialoverboy
Automaailman vertaus: BMW myisi Rolls Roycen - mutta miksi?
Kun BMW osti Rolls-Roycen. BMW joutui tekemään paljon, paljon töitä saadakseen Rolls-Roycen taas jaloilleen. Nyt se on taas hyvin tuottava merkki.
Vertulla on yksi ongelma ja sen nimi on iPhone. iPhonea modifioi monta "pajaa", jotka lisäävät iPhoneen kultaa ja kimallusta. Maailman kallein puhelin on modifioitu iPhone. Se on BMW sisältä ja Rolls-Royce ulkopuolelta. Teknisesti ylivoimainen sisältä ja ulkoa kaunis.
Anonyymi
Anonyymi
Ei nokialla enää ole mitä myydä, symbian puhelimia ei porukka osta koska ne eivät ole ikinä toimineet ja nyt kun softa porukka heitettiin pellolle niin ei ne tulekkaan toimimaan.
Eeloppi myy ja myy ja myy niinkauan kunnes Microsoft Ostaa nokian pois 0.3euroo / osake.
Microsoft han edelleen omistaa suuren osan Applea joten ei nokian tappaminen/fuusioituminen ole ongelma. ja siksi pitää saada se pois johtavasta markkina-asemasta koska eu:n tuomioistuimista on opittu, ettei monopoli aseman firmoja voi fuusioida. Pitää ensin heikentää, ettei se näytä enää niin isolta, että eu:n kauppa/monopoli/mikälie porukka hyväksyy kaupan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 16:19 Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 14:00 IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 13:56 OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 13:25 Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 12:34 Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 11:30 HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 10:18 Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 10:04 Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 09:47 Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 09:45 Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 09:09 Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa 11:30
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:00
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Digikuvaaminen painoi Eirikuvan tulosta
24.05.2008 Eirikuvan tulos painui viime vuonna tappiolle. Listautumisen aiheuttamat kulut yllättivät yhtiön suuruudellaan. Analogisen kuvaamisen vähentyminen aiheuttaa myös Eirikuvan toiminalle haasteita.
Kolme vuotta sitten
Nokia ja Yahoo! yhteistyöhön
24.05.2010 Yahoo lisää palveluihinsa Nokian kartat, navigoinnin ja Ovi Mail -sähköpostin.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Hätälasku Lontoossa – lentoliikenteeseen häiriöitä 15:46
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Osakkeet heiluivat edelleen Tokiossa 10:25
- STTK tyrmää nuorten koeaikojen pidentämisen 14:47
- Turkki kieltää alkoholin mainonnan 12:26
- » Taloussanomat.fi













