LG:n Google TV ilmestyy tuota pikaa

Kuva: EPA
7.5.2012 13:17 (päivitetty 13:39) Korealaisvalmistaja alkaa myydä Googlen palveluilla varustettua televisiota toukokuussa Yhdysvalloissa.
Maailman toiseksi suurin televisiovalmistaja LG vahvistaa aikataulun Google TV -mallilleen. Se tulee myyntiin Yhdysvalloissa 21. toukokuuta alkavalla viikolla, LG:n televisioliiketoiminnan johtaja Ro Seogho kertoi Reutersin mukaan.
LG ilmoitti liittyvänsä Google TV -palvelun tukijoihin alun perin tammikuussa CES-messujen alla. Palvelulla varustetut televisiot päästävät internetiin ja käyttämään esimerkiksi Googlen hakukonetta tai YouTube-videopalvelua.
Google TV:llä on vaikea historia. Ensimmäiset yritykset epäonnistuivat markkinoilla, mutta Google on sittemmin uudistanut palvelun ja saanut mukaan uusia laitekumppaneita, kuten Samsungin LG:n ohella.
LG:n johtaja ei sanonut, millaisia näyttökokoja sen Google TV tarjoaa tai millaisilla hinnoilla televisiota myydään.
LG ei ole vielä päättänyt, tuoko se televisionsa Euroopan markkinoille. Se riippuu Yhdysvaltain myynnistä.
Google yrittää saada televisiohankettaan vauhtiin samaan aikaan, kun Applelta odotellaan sen ensimmäistä televisiota markkinoille ehkä jo tänä vuonna.
Päivitys: LG:ltä on itse asiassa tullut Yhdysvalloissa myyntiin jo yksi Google TV -malli.
- Lue lisääReutersin uutinen
Kommentit (9)
Anonyymi
Anonyymi
Nokia oli joskus Euroopan suurin televisiovalmistaja.
kolmanneksi suurin, vrt Nokian historiikki
Anonyymi
Anonyymi
Ensi vuonna Apple vie 80% TV-alan katteista ja Samsung vie loput.
Hyvin repii katteet satkun diipadaapaaa tv boxilla, mitä myyty varmaan joku sata.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
"Logitech tuotteista vain hyvää kerrottavaa, todella laatutavaraa."
LOL! Oletko Pera koskaan avannut ainuttakaan Logitech-tuotetta? Aika pintakiiltoa tuo Logitech-laatu...
Ja Logitech tuskin valmistaa noita boxeja itse. Käsittääkseni Logitechilla on ainoastaan yksi tehdas Suzhoussa? Mahtaakohan sielläkään olla kokoonpanolinjan lisäksi juuri muuta? Ehkä maahantuojana tiedät paremmin?
Samsung sen sijaan valmistaa mm. valtaosan näyttöjen ja töllöjen paneeleista kännyköistä puhumattakaan...
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kohti yhdistettyä suurteholaskentaa supertietokoneilla
23.05.2008 Euroopan unionin rahoittamalle DEISA-tutkimusinfrastruktuurille myönnettiin kolmen vuoden lisäsopimus EU:n tutkimuksen seitsemännessä puiteohjelmassa, kertoo Tieteen tietotekniikan keskus CSC.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Hulluruohovaara leviää: Siemeniä ehkä myös Valion tuotteessa 16:10
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- Japanissa pörssiromahdus 10:26
- Suomen Pankki harkitsisi lisävaatimuksia pankeille 11:35
- Näin tienataan valtion ammateissa: 1 155–10 525 e/kk 11:07
- Stora Enson Ranskan-tehtailla kolme ostajaehdokasta? 15:35
- Professori: Laiska asenne auttaa töissä 15:46
- » Taloussanomat.fi












