Nintendo paljasti Wii U:n ohjaimen ja peliyhteisön
4.6.2012 12:35 Nintendo paljasti yksityiskohtia Wii U -konsolin peliohjaimesta ja julkisti Miiverse-yhteisöpalvelun.
Japanilainen pelijätti Nintendo piti Facebookissa sunnuntaina esittelytilaisuuden, missä näytillä oli tulevan Wii U -pelikonsolin ohjain, kosketusnäytöllinen Wii U GamePad.
Johtaja Satoru Iwatan puolituntista videoesitystä kertoi muun muassa verkkolehti PC Magazine. Iwata kertoi esityksessään ennen E3-messuja, että GamePadissa on tuki nfc-lähiluvulle ja että ohjainta voi myös käyttää tv:n kaukosäätimenä.
Nintendo esitteli Wii U:n ohjaimineen ensi kerran edellisillä E3-messuilla vuosi sitten. Tuolloin paljastettu ohjain oli vasta prototyyppi. Nyt yhtiö kertoi, miltä lopullinen myyntiversio näyttää.
Mukana on kaksi ohjaintikkua, sormia ja kynää tukeva kosketusnäyttö sekä liikkeen ja asennon tunnistus. Ohjaimessa on myös oma nettiselain.
Samalla Iwata kertoi Nintendon online-suunnitelmista. Konsolia tukee Twitterin tapainen yhteisö, jonka lisäksi Nintendo tuo markkinoille suuremman kokonaisuuden, joka on nimeltään MiiVerse.
Tarkoitus on auttaa pelaajia viestimään keskenään esimerkiksi silloin, kun apua tarvitaan pelin vaikean loppupomon voittamiseen. MiiVersessä jäsenet esiintyvät virtuaalisina Mii-hahmoina, jotka ovat tuttuja vanhasta Wii-konsolista.
Nintendon uusi hyökkäys konsolimarkkinoille herättää epäilyksiä. Jotkut uskovat, että Wii U ei pärjää kilpailussa, johon älypuhelimet ovat Applen ja Googlen johdolla tulleet voimakkaasti mukaan.
Myös Nintendon verkkoyhteisöhanke saattaa olla liian vähän liian myöhään, skeptikot sanovat.
Satoru Iwata ei vielä sanonut, milloin Wii U tulee myyntiin ja mitä se maksaa.
- VideoVideoesitys YouTubessa
- Lue lisääPC Magazinen uutinen
Kommentit (7)
Anonyymi
Ennustan että Wii-Ü tulee olemaan floppi.
Anonyymi
Anonyymi
Nytkin wiin ohjaimet parempia kuin joku pallukka ohjaimen päässä tai ms:n kökkö kamera härveli.
Uutiset sää ja mää= wii u mii!
Anonyymi
Nytkin wiin ohjaimet parempia kuin joku pallukka ohjaimen päässä tai ms:n kökkö kamera härveli.
MS:n kamerahärveli on todella kökkö, mutta PlayStationin Move on huomattavasti parempi ja tarkempi liikeohjain kuin Nintendon antiikkinen viritelmä.
Näyttää valitettavasti siltä, että Nintendo on jäämässä kilpailijoiden jalkoihin - liian vähän, liian myöhään...
Anonyymi
Anonyymi
Nintendo: RIP.
Anonyymi
MS:n kamerahärveli on todella kökkö, mutta PlayStationin Move on huomattavasti parempi ja tarkempi liikeohjain kuin Nintendon antiikkinen viritelmä.
Wii:n plussat on riittävän tarkkoja, valitettavasti vain minimaalinen määrä kunnolla tuettuja pelejä. Sport resortsin miekkailu ja lentely parhaasta päästä, red steel 2 Ok ja zeldan skyward sword.
Playstation tuli tähänkin suoralla nintendon kopiolla, kinect on kökkö koska se vain käytti samaa ideaa kuin nintendo, muttei kopioinut toimintaa suoraan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta 15:27
- Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden 07:00
- Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä? 13:38
- Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti 10:04
- Nokia "keksii zoomin uudelleen": Paljastus 4 viikon päästä 12:02
- Hyvä uutinen Nokialle! Microsoft-kauppoja avataan Best Buy -liikkeisiin 10:19
- Älypuhelimista tuli ryöstömagneetteja 09:01
- Haswell auttaa MacBook Airia jaksamaan pitkään 14:12
- Lisää
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Löydä puheenaiheita mikroblogeista
19.06.2008 Twitt(url)y kahlaa läpi twitter-mikroblogeissa linkatut sivut.
Taloussanomat
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- "Emme ole Suomen suhteen kovin optimistisia" 14:01
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- TCS "uusi organisaationsa" – 172:lle ei löytynyt töitä 16:38
- Ehdotus: Asumistukea työssä käyville köyhille 17:15
- Miksi Suomen Pankki ei laske suomalaispankkien piilotukea? 14:32
- Valtiokapitalismi voi tuhota Venäjän talouskasvun 16:02
- Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää 06:01
- » Taloussanomat.fi















