Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia vastustaa Xboxin USA:n tuontikieltoa

Xbox 360 250GB rikkoo Motorola Mobilityn frand-patentteja. Isot teknologiayritykset vastustavat ITC:n lopullisessa harkinnassa olevan tuontikiellon määräämistä.
Kuva: Microsoft

13.6.2012 07:00 Joukko merkittäviä teknologiayrityksiä, Nokian niiden mukana, vastustaa Yhdysvaltain kansainvälisen kauppakomission aikeita laittaa Microsoftin pelikonsoli tuontikieltoon patenttirikkomusten vuoksi.

US International Trade Commission, ITC harkitsee parhaillaan tuontikiellon antamista Microsoftin Xbox 4GB ja 250GB-pelikonsoleille. Teknologiayhtiöt Nokia, Apple, Intel, Activision, HP ja Cisco ovat nousseet puolustamaan Microsoftia ja vastustamaan tuontikiellon määräämistä.

Myös joukko liittovaltion kongressin edustajainhuoneen republikaaniedustajia elämöi tuontikieltoa vastaan. Heidän mukaansa tuontikieltoa ei panna toimeen, koska se poistaisi ainoa Yhdysvalloissa luodun pelikonsolin markkinoilta.  Asiasta uutisoi muun muassa Ars Technica. Motorolan kotiosavaltion Illinoisin kongressiedustajat sen sijaan kannattivat varovaisin sanankääntein tuontikieltoa mainitsematta kuitenkaan Xboxia nimeltä.

ITC:n hallintotuomari on kannattanut Xboxin asettamista tuontikieltoon, koska se rikkoo Motorola Mobilityn neljää patenttia. Kaksi niistä koskee H.264 videokoodekkia.

Useimmat tuontikiellon vastustajat perustelevat kantaansa sillä, että Motorola on sitoutunut kyseisissä patenteissa noudattamaan tasapuolista ja kohtuullista lisensointia frand-standardin mukaisesti. Frand on lyhenne sanoista fair, reasonable, and non-discriminatory. Tässä on kyse perustavanlaatuisista eli essentiaalipatenteista, joiden käyttö auttaa yhteistoiminnallisen teknologian luomisessa.

Microsoft on myös voittanut tuontikiellon Motorola Mobilityn Android-laitteille ITC:ssä, mutta Microsoft sanoo, ettei se ole määritellyt patentteja alan standardeiksi eivät frand-rajoitukset sido sitä.

Nokia ja muut teknologiayhtiöt sanovat, että yleinen etu ohittaa Googlen tytäryhtiön Motorolan edun tässä tässä asiassa. Niiden mukaan tuontikielto romuttaisi frand-menettelyn. Nokian kanta Microsoftin liittolaisena on ymmärrettävä ja onhan Nokia ollut mukana perustamassa frand-menetelmää. Toisaalta Nokialla on paljon tietoliikennealan essentiaalipatentteja, joiden hyväksikäyttöä patenttisodissa frand-sopimus jarruttaa.

Myös liittovaltion kauppakomissio FTC otti kantaa kysymykseen. Sen kirjeen mukaan ITC:n ei pitäisi kieltää Xboxeja eikä iPhoneja.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (37)


Anonyymi
menikös peukkupetterillä pasmat sekasin, kun loppui peukutus :D
Ipeukuttaja 13.6.2012 9:23

Anonyymi
Siis tuohan on romurautaa vuodelta 2005. Nyt vasta ryhtyvät sitten keksimään tuontikieltoja?
Applekin puolustaa M 13.6.2012 9:32

Anonyymi
Google osti Motorolan pelkästään kiusan takia?
Googlen pitää heti l 13.6.2012 9:57

Anonyymi
menikös peukkupetterillä pasmat sekasin, kun loppui peukutus :D


kyllä peukuttaja on jo herännyt - varmaan jännittää, kun menee syksyllä jo yläasteelle!
Igor 13.6.2012 10:00

Anonyymi
xbox kokonaan myyntikieltoon,sillä pelilaitteet lisää väkivaltaa.


Voisitkos tuolle väitteellesi esittää jonkinlaista faktaa? Tietääkseni väkivaltaa on aina ollut kun on myös ollut elämää. Se on valitettava tosiasia että myös ihmiset ovat väkivaltaisia, jotkut enemmän kuin toiset. Itse olen pelannut paljon pelejä jo nuoruuden ajoistani saakka, enkä ole väkivaltainen.
Ihminen on eläin, jo 13.6.2012 10:03

Anonyymi
"Et sitten huomannut että äpplekin on tässä microsoftin puolella?"


Nyt meni kuppi nurin ja räkä poskelle liki kolmellesadalle ääple-vauvelille.


Mä niin rakastan näitä näpäytyksiä! Ja mä rakastan sitä, että fanaatikot painaa punasta peukkua otsasuoni sykkien!
Duff 13.6.2012 10:22

Anonyymi
Siis tuohan on romurautaa vuodelta 2005. Nyt vasta ryhtyvät sitten keksimään tuontikieltoja?


Juu sais joku laki olla, että vuosia myynnissä olevia laitteita enään aleta hakemaan myyntikieltoon. Menee patentinosteluhommiksi koko busines ja kukaan viitsi kehittää mitään, kun joku kuitenkin ostaa patentin ja vie rahat.
Ihme hommoo 13.6.2012 10:26

Anonyymi
menikös peukkupetterillä pasmat sekasin, kun loppui peukutus :D


Äiti toi mehua ja keksiä. Pakollinen tauko!
Peukku-Petteri 13.6.2012 10:35

Anonyymi
Nokia = Microsoft

nykyään.

Oli ovela veto Microsoftilta vallata Nokia tytäryhtiökseen vain ujuttamalla Elop johtoon. Ei tarvinnut ostaa Nokiaa kaikkine NSN:ineen ja muine osineen jotka Microsoftia kiinnosta.


onko patoutumia
keksi jotain uutta välillä tai mene vaikka töihin
Nimetön 13.6.2012 10:44

Anonyymi
Ämerikan älyköt: sony tervetuloa, amerkkalaiset tuotteet tuontikieltoon, heh
Nimetön 13.6.2012 10:47
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTomb muistaa YouTubesta kadonneita videoita

21.05.2008 YouTomb-sivusto toimii muistoseinänä, johon kirjataan YouTubesta poistettujen videoiden kohtalo.


Kolme vuotta sitten

Auton nettirekisteröinti tulee keskiviikkona

21.05.2010 Ajoneuvojen sähköinen rekisteröinti on mahdollista ensi viikon keskiviikosta alkaen 6,5 euron hintaan.

.