Nokia vastustaa Xboxin USA:n tuontikieltoa

Xbox 360 250GB rikkoo Motorola Mobilityn frand-patentteja. Isot teknologiayritykset vastustavat ITC:n lopullisessa harkinnassa olevan tuontikiellon määräämistä.
Kuva: Microsoft
13.6.2012 07:00 Joukko merkittäviä teknologiayrityksiä, Nokian niiden mukana, vastustaa Yhdysvaltain kansainvälisen kauppakomission aikeita laittaa Microsoftin pelikonsoli tuontikieltoon patenttirikkomusten vuoksi.
US International Trade Commission, ITC harkitsee parhaillaan tuontikiellon antamista Microsoftin Xbox 4GB ja 250GB-pelikonsoleille. Teknologiayhtiöt Nokia, Apple, Intel, Activision, HP ja Cisco ovat nousseet puolustamaan Microsoftia ja vastustamaan tuontikiellon määräämistä.
Myös joukko liittovaltion kongressin edustajainhuoneen republikaaniedustajia elämöi tuontikieltoa vastaan. Heidän mukaansa tuontikieltoa ei panna toimeen, koska se poistaisi ainoa Yhdysvalloissa luodun pelikonsolin markkinoilta. Asiasta uutisoi muun muassa Ars Technica. Motorolan kotiosavaltion Illinoisin kongressiedustajat sen sijaan kannattivat varovaisin sanankääntein tuontikieltoa mainitsematta kuitenkaan Xboxia nimeltä.
ITC:n hallintotuomari on kannattanut Xboxin asettamista tuontikieltoon, koska se rikkoo Motorola Mobilityn neljää patenttia. Kaksi niistä koskee H.264 videokoodekkia.
Useimmat tuontikiellon vastustajat perustelevat kantaansa sillä, että Motorola on sitoutunut kyseisissä patenteissa noudattamaan tasapuolista ja kohtuullista lisensointia frand-standardin mukaisesti. Frand on lyhenne sanoista fair, reasonable, and non-discriminatory. Tässä on kyse perustavanlaatuisista eli essentiaalipatenteista, joiden käyttö auttaa yhteistoiminnallisen teknologian luomisessa.
Microsoft on myös voittanut tuontikiellon Motorola Mobilityn Android-laitteille ITC:ssä, mutta Microsoft sanoo, ettei se ole määritellyt patentteja alan standardeiksi eivät frand-rajoitukset sido sitä.
Nokia ja muut teknologiayhtiöt sanovat, että yleinen etu ohittaa Googlen tytäryhtiön Motorolan edun tässä tässä asiassa. Niiden mukaan tuontikielto romuttaisi frand-menettelyn. Nokian kanta Microsoftin liittolaisena on ymmärrettävä ja onhan Nokia ollut mukana perustamassa frand-menetelmää. Toisaalta Nokialla on paljon tietoliikennealan essentiaalipatentteja, joiden hyväksikäyttöä patenttisodissa frand-sopimus jarruttaa.
Myös liittovaltion kauppakomissio FTC otti kantaa kysymykseen. Sen kirjeen mukaan ITC:n ei pitäisi kieltää Xboxeja eikä iPhoneja.
Kommentit (37)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
xbox kokonaan myyntikieltoon,sillä pelilaitteet lisää väkivaltaa.
Voisitkos tuolle väitteellesi esittää jonkinlaista faktaa? Tietääkseni väkivaltaa on aina ollut kun on myös ollut elämää. Se on valitettava tosiasia että myös ihmiset ovat väkivaltaisia, jotkut enemmän kuin toiset. Itse olen pelannut paljon pelejä jo nuoruuden ajoistani saakka, enkä ole väkivaltainen.
Joo, taitaa ryssät ja polskit olla kovia poikia pelaamaan xboxia! Siihen vaan pari tuntia FIFA:a ja CoD:ia ja sitten rautaputkien kanssa kadulle..!
Anonyymi
Historia toistaa itseään. Microsoft voi käytännössä tehdä mitä tahansa, koska Microsoftin etu voittaa aina muiden edun.
Ootko sä sekaisin??? Millä ilveellä saat käännettyä tämän MS:n syyksi??? Kyllä se Moto/Kuukkeli, jotka tässä omille lahkeilleen oikein urakalla pissivät.
Anonyymi
Et sitten huomannut että äpplekin on tässä microsoftin puolella?
Eiköhän ainut syy siihen ole se, että Apple on jenkkiläinenm firma.
Anonyymi
Myös joukko liittovaltion kongressin edustajainhuoneen republikaaniedustajia elämöi tuontikieltoa vastaan. Heidän mukaansa tuontikieltoa ei panna toimeen, koska se poistaisi ainoa Yhdysvalloissa luodun pelikonsolin markkinoilta.
Eikö tuo ole jo melkosen tökeröä kilpailun vääristämistä? Amerikkalaiset yritykset saavat siis vapaasti rikkoa toisten patentteja. Ilmeisesti ITC onkin siis vain USA:n omien yritysten suojelemiseksi perustettu organisaatio. Mitä arvoa koko ITC:llä enää on, jos kopngressia myöten ollaan tuota mieltä?
Anonyymi
Teknologiayhtiöt Nokia, Apple, Intel, Activision, HP ja Cisco ovat nousseet puolustamaan Microsoftia ja vastustamaan tuontikiellon määräämistä
Huomatkaa, että kaikki nuo ovat jenkkifirmoja, Nokiakin joka on enää vain MicroSoftin osasto.
Anonyymi
Patentteja loukataan minkä vuoksi täytyisi konsolin myynti estää.
FRAND ei mitenkään määrää hintaa, sen täytyy vain olla kohtuullinen ja tasapuolisesti saatavilla.
Kyllä 4 dollaria per laite tärkeästä patentista kuulostaa järkevältä. Maksaahan jokin piirikin vaikka 50 dollaria joten pakkausalgoritmi ym on kohtuullisesti katsoen 4 dollarin arvoinen.
Anonyymi
Historia toistaa itseään. Microsoft voi käytännössä tehdä mitä tahansa, koska Microsoftin etu voittaa aina muiden edun.
Ootko sä sekaisin??? Millä ilveellä saat käännettyä tämän MS:n syyksi??? Kyllä se Moto/Kuukkeli, jotka tässä omille lahkeilleen oikein urakalla pissivät.
Ja sun mielestä joku pakkausalgoritmin lisenssin arvo on 0.07 senttiä vaikka sen avulla voidaan välttää valmistamasta ja lisäämästä kolmea erillistä piiriä joiden yhteissumma olisi jokin 20 dollaria?
Älä viitsi naurattaa!
Anonyymi
Jännä.
Patentteja loukataan minkä vuoksi täytyisi konsolin myynti estää.
FRAND ei mitenkään määrää hintaa, sen täytyy vain olla kohtuullinen ja tasapuolisesti saatavilla.
Kyllä 4 dollaria per laite tärkeästä patentista kuulostaa järkevältä. Maksaahan jokin piirikin vaikka 50 dollaria joten pakkausalgoritmi ym on kohtuullisesti katsoen 4 dollarin arvoinen.
Kyse on teräväpiirtokodekista ei mistään fyysisestä osasta.
"A codec is a device or computer program capable of encoding or decoding a digital data stream or signal."
Käytännössä lisäosa videon toisto ohjelmalle jotta itse ohjelma osaakäsitellä kyseiseen formaattiin laitettua videota.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:54
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kiinalainen Linux kasvaa suomalaisjuurista
22.05.2008 Kiinalaisen avoimen lähdekoodin juuret ovat Suomessa. Linux matkasi Suomesta Kiinaan väitöskirjatutkijan matkalaukussa vuonna 1996.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Japanin talous alkanut elpyä 07:50
- Applen Cook: Maksamme kaikki verot, jokaisen dollarin 20:50
- Mitä voimme oppia Nokiasta? 07:51
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Nuorisotyöttömyys liki 25 prosenttia – näinkö nuorisotakuu toimii? 21:09
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- » Taloussanomat.fi
-
-413 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-287 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-236 e
-
-236 e
-
-236 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone













