Googlen tablet: Tämäkö se on?
25.6.2012 16:18 – Kaikki tämä voi tietenkin osoittautua taidokkaaksi huijaukseksi, verkkojulkaisu Gizmodo varoittaa.
Gizmodo Australia julkaisi Googlen odotetun tabletin tekniset yksityiskohdat kuvien kera. Uutispalvelu sanoo saaneensa tiedot näkemästään "koulutuspaperista", mutta ei mainitse, miten se sai paperin käsiinsä.
Näyttää siltä, että Nexus 7 -nimisessä laitteessa on seitsemän tuuman ja 1280 x 800 -kuvapisteen näyttö, 1,3 gigahertsin Nvidia Tegra 3 -neliydinsuoritin ja yksi gigatavu muistia.
Asuksen valmistaa laitetta saa joko kahdeksan tai 16 gigatavun tallennustilalla. Mukana on nfc-lähiluku ja sitä käyttävä Googlen lompakkosovellus Wallet. Edessä on 1,2 megapikselin kamera.
Laitteen verkkoyhteyksistä Gizmodo ei kerro mitään. On arvioitu, että laite toimii vain wlan-verkossa. Uutispalvelun mukaan Nexus 7 on ensimmäinen laite, joka käyttää Androidin seuraavaa versiota Jelly Beania.
Gizmodo huomauttaa huijauksen mahdollisuudesta, mutta tekniset tiedot noudattelevat aiempia epäilyjä. Laitteen hinnat Yhdysvaltain valuutassa ovat paperin mukaan 199 ja 249 dollaria.
Google aloittaa vuotuisen I/O-kehittäjätapahtumansa keskiviikkona. Siellä yhtiön odotetaan julkistavan tabletinsa, joka tulee heinäkuussa myyntiin.
Kommentit (52)
Anonyymi
Kuulostaa kyllä liian hyvältä ollakseen totta nuo ominaisuudet tuolla hinnalla.
Anonyymi
Anonyymi
Mielenkiintoista jos on totta, tulee W8-tablettien kanssa syömään todella merkittävän määrän iPhonen markkinoita.jätähän winukkafani toi uhoaminen =)
Nyt jo voi näkeä iTorveloiden kosteat silmät ja väpättävät alahuulet, kun iPadista muotoutuu perheen pienimpien pelikone.
Anonyymi
Mielenkiintoista jos on totta, tulee W8-tablettien kanssa syömään todella merkittävän määrän iPhonen markkinoita.PuuCeeTorvelolla taitaa alahuuli väpättää
Nyt jo voi näkeä iTorveloiden kosteat silmät ja väpättävät alahuulet, kun iPadista muotoutuu perheen pienimpien pelikone.
Anonyymi
Mielenkiintoista jos on totta, tulee W8-tablettien kanssa syömään todella merkittävän määrän iPhonen markkinoita.Puuceefani on niin kiihdyksissä että sekoittaa jo puhelimet ja tabletit =)
Nyt jo voi näkeä iTorveloiden kosteat silmät ja väpättävät alahuulet, kun iPadista muotoutuu perheen pienimpien pelikone.
Vähän liian suuria on puhelimiksi noi tabletit, tuskin nyt iPhonen myyntiin vaikuttaa :D
Anonyymi
Mielenkiintoista jos on totta, tulee W8-tablettien kanssa syömään todella merkittävän määrän iPhonen markkinoita.
Nyt jo voi näkeä iTorveloiden kosteat silmät ja väpättävät alahuulet, kun iPadista muotoutuu perheen pienimpien pelikone.
En erityisemmin applen vehkeistä välitä, mutta melkosta paskaa kyllä jauhat. WP8-tabletit nyt ensinnäkään tuskin syövät iPHONEJEN markkinoita millään tavalla.
Toisekseen, miksi iPadista muotoutuisi se perheen pienimpien pelikone? WP8-tablettien speksit nähneenä ja MS Marketplace tarjonnan tuntevana voin sanoa että pitkä matka siellä on vielä kuljettavana ennen kuin aletaan olla iPad + App Store tasolla.
Näistä halvoista Android-tabuista sen sijaan voisi hyvinkin muodostua suosittu perheen pienimpien lelu. :)
Anonyymi
Mielenkiintoista jos on totta, tulee W8-tablettien kanssa syömään todella merkittävän määrän iPhonen markkinoita.
Nyt jo voi näkeä iTorveloiden kosteat silmät ja väpättävät alahuulet, kun iPadista muotoutuu perheen pienimpien pelikone.
Vähän liian suuria on puhelimiksi noi tabletit, tuskin nyt iPhonen myyntiin vaikuttaa :D
Anonyymi
Mielenkiintoista jos on totta, tulee W8-tablettien kanssa syömään todella merkittävän määrän iPhonen markkinoita.
Nyt jo voi näkeä iTorveloiden kosteat silmät ja väpättävät alahuulet, kun iPadista muotoutuu perheen pienimpien pelikone.
Haha, hyvä trolli. Kuulostaa hieman siltä kuin viikkorahasi eivät olisi riittäneet edes Kindlen tilaamiseen ja nyt odottelet jonkun halpatabletin julkaisua.
Tällä hetkellä ei näytä siltä, että mistään suunnasta tulisi mitään niin kovin uutta ja innovatiivista, että ne kilpailisi mitenkään Applen käytettävyyden ja sovellusympäristöjen kanssa samassa sarjassa.
Windows tabletteja ei paljon tulla myymään eikä niitä kannata ostaa koska myynnin vähyyden vuoksi niiden tuki loppuu hyvin lyhyeen.
Työpöytäpuolella taas Windowsin ainoa valtti on ikinä ollut tehokas markkinointikoneisto ja että sille on alussa alettu tekemään eniten sovelluksia. Jos mikkisoftastakin joskus päästään eroon kokonaan niin harvapa sitä tulee kaipaamaan.
Aina kun tulee uusi riittävän innovatiivinen kilpaileva tuote niin vaihdan merkkiä mielellään tai käytän nykyisten rinnalla. Nyt mitään muutosta ei ole näköpiirissä.
Tuotteet joissa lukee Windows, Nokia tai Android ei tällä hetkellä houkuttele lainkaan. Siitäkään huolimatta, että uudet Galaxyt on varmasti raudaltaan laadukkaita tuotteita. Ne missä lukee Apple tai Linux houkuttelee.
Anonyymi
Jos tuohon hintaan saa tuollaisen vehkeen, niin varmasti alkaa iPadien markkinaosuus laskemaan. 7" näyttö on ihan riittävä tabikäyttöön, tosin tallennustilaa voisi noissa olla enemmän, tai ainakin SD-korttipaikka.
Kuulostaa kyllä liian hyvältä ollakseen totta nuo ominaisuudet tuolla hinnalla.
Taas esimerkki missä ei tajuta mikä juju koko tablet kategoriassa on normaaleille ihmisille.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:54
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP saa kerskua palvelinmyynnillään
23.05.2008 Tutkimusyhtiö Gartnerin lukujen perusteella Hewlett-Packardilla on oikeus kehuskella tammi-maaliskuun palvelinmyynnillään riippumatta siitä, katsotaanko liikevaihtoa vai kappalemääriä.
Taloussanomat
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Vika ratissa – Nissan kutsuu korjattavaksi yli 800 000 autoa 09:17
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Etelä-Koreassa pelätään jenin halpenemista – turhaan 09:01
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- AL: Vauvariski pitää nuoret naiset pätkätöissä 07:49
- Applen myymälät panevat ennätykset uusiksi 07:50
- SS: Reseptien väärennökset työllistävät poliisia – e-reseptistä helpotusta 07:27
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- » Taloussanomat.fi
-
-150 e
Lenovo IdeaPad Yoga13 (Intel Core i3-3217U, 4GB, 13,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-114 e
-
-104 e
HP ProBook 4540s H5J67EA (Core i5-3230M, 4 GB, 500GB, 15.6", Windows 8 Pro), kannettava tietokone
-
-100 e
-
-85 e
Lenovo Thinkpad X230T N2C2AMS (Core i5-3320M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone














