Olympus: Meiltäkin tulee kyborgilasit
6.7.2012 15:42 Ei kahta ilman kolmatta. Olympus esitteli Applen ja Googlen vanavedessä kokeelliset päähän puettavat lasit. Kuka saa käyttäjän näyttämään viileimmältä, tai typerimmältä?
Japanilainen Olympus esittelee päähän puettavaa näyttöä. Härpäkkeen nimi on MEG4.0 ja se tarvitsee silmälasit tuekseen.
Laitteen 320 x 240 kuvapisteen qvga-näyttö saa yhteyden muihin laitteisiin kuten esimerkiksi älypuhelimeen bluetoothin kautta, muun muassa Engadget tulkitsee japaninkielistä ja Google-käännettyä tiedotetta. Yhteyttä tarvitaan esimerkiksi internet-yhteyttä varten.
Painoa päähän puettavalla laitteella on alle 30 grammaa. Olympuksen MEG4.0 tukee gps-paikannusta, ja mukana on kiihtyvyysanturi.
Koska kyseessä on vasta prototyyppi ilman mitään aikataulua tai hintatietoja, voi kyseessä olla pikainen vastaus Googlen Glass-projektin saamalle huomiolle. Ja ehkä yritys siirtää huomiota pois Olympuksen taannoisista kirjanpitosotkuista…
Google on esitellyt varhaisessa vaiheessa olevaa Glass-tietokonettaan, joka on itsenäinen päähän ripustettava yhden näytön vekotin esimerkiksi kuvaamista ja internet-yhteyttä varten.
Kolmas mahdollinen peluri on Apple, joka ei ole vielä esitellyt edes lasien prototyyppiä. Sen sijaan yhtiö sai juuri hyväksytyksi vanhan patenttihakemuksensa jonkinlaisesta päähän puettavasta näytöstä.
Ja monia muita yrittäjiä on ollut ja lienee luvassa. On ennustettu, että päälle puettavat tietokoneet ovat luonnollinen jatkumo nykyisille pöytätietokoneille, kannettaville ja mobiililaitteille.
Olympus itse on työskennellyt päähän puettavien näyttöjen parissa jo vuosikymmeniä.
- Lue lisääEngadgetin uutinen
Kommentit (12)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Olympus esitteli Applen ja Googlen vanavedessä...
Niinkuin itsekin sanotte, Apple ei ole esitellyt tai julkistanut vielä mitään.
Onhan Nokiakin näitä ideoinut. Ja ei kai siitä kauaa ole, kun Marko antoi vihjeitä vähän tähän suuntaan: http://www.youtube.com/watch?v=CGwvZWyLiBU
Anonyymi
Anonyymi
Kotikäyttäjille 8 ei ole mitään iloa, tabletit tietty oma lukunsa mutta niitähän ei windowsilla paljon tulla myymään.
8 on suunnattu yrityksille ja tulee olemaan microsoftin vähiten myyty käyttis.
8 ideahan kuin suoraan Xenapps (citrix) josta ei kotikäyttäjille mitään hyötyä. Ja pilvipalveluitahan voi ottaa käyttöön muutenkin.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Applella on tuossa pullat huomattavasti paremmin uunissa koska Guccit, Voguet, Porchet, D&G, Mersut, Bemarit ja muut maailman ykkösbrändit on sen kanssa naimisissa.
Markon olisi hyvä ymmärtää ulkoistaa koko design, ettei tule taas lisää flobbeja.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta 15:27
- Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden 07:00
- Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä? 13:38
- Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti 10:04
- Nokia "keksii zoomin uudelleen": Paljastus 4 viikon päästä 12:02
- Hyvä uutinen Nokialle! Microsoft-kauppoja avataan Best Buy -liikkeisiin 10:19
- Älypuhelimista tuli ryöstömagneetteja 09:01
- Haswell auttaa MacBook Airia jaksamaan pitkään 14:12
- Lisää
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Vale-Jobsista tuli vale-Yang
19.06.2008 Hakukoneyhtiö Googlen kovaotteinen perustaja Sergei Brin kyykyttää Yahoon toimitusjohtaja Jerry Yangia fiktiivisessä päiväkirjablogissa.
Taloussanomat
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- "Emme ole Suomen suhteen kovin optimistisia" 14:01
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- TCS "uusi organisaationsa" – 172:lle ei löytynyt töitä 16:38
- Ehdotus: Asumistukea työssä käyville köyhille 17:15
- Miksi Suomen Pankki ei laske suomalaispankkien piilotukea? 14:32
- Valtiokapitalismi voi tuhota Venäjän talouskasvun 16:02
- Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää 06:01
- » Taloussanomat.fi
-
-117 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-80 e
Acer Aspire Revo RL70 (AMD E-450, 4 GB, 500 GB, Win 8), keskusyksikkö
-
-40 e
Dell Inspiron 660 (Core i5-3330, 8 GB, 2 TB, Windows 8), keskusyksikkö
-
-20 e
Acer Aspire XC100 (AMD E1-1200, 4 GB, 500 GB, Win 8), keskusyksikkö
-
-7 e
Fujitsu Esprimo X913-T (Intel Core i5-3470T, 4GB, 500GB, 23", Win 8), keskusyksikkö















