Jolla suunnittelee useita puhelinmalleja

Kuva: Lehtikuva
10.7.2012 14:30 (päivitetty 16:43) Nokian Meego-raunioille perustettu Jolla ei kerro, kuinka yhtiö saa tarpeeksi sovelluksia puhelinmalliensa käyttöjärjestelmään.
Matkapuhelinvalmistaja Jollan toimitusjohtaja Jussi Hurmola vaikenee Jollan Meego-pohjaisen käyttöjärjestelmän keinoista kilpailla sovellusten määrällä Googlen Androidin ja Applen iOS:n kanssa.
– On aivan selvää, että meillä on oltava vastaus tähän kysymykseen. Se vastaus on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että kerromme sen julkistuksen yhteydessä, Hurmola myhäilee.
Hurmola ei halua kommentoida, toimivatko Nokian N9:lle rakennetut sovellukset Jollan puhelimessa vai yrittääkö Jolla rakentaa kokonaan oman ekosysteeminsä.
Kolmansien osapuolten tuottamien sovellusten määrä ja laatu määrittävät pitkälti älypuhelinten suosiota. Esimerkiksi Nokia ja Microsoft ovat vauhdittaneet Windows Phonen sovelluskehitystä miljoonilla euroilla.
Jolla kertoi viikonloppuna, että se julkistaa kuluvan vuoden aikana uuden Meego-pohjaisen älypuhelimen. Yhtiön taustalla on entisiä nokialaisia, jotka työskentelivät Nokian todennäköisesti ainoaksi jäävän Meego-puhelimen, N9:n parissa.
Hurmolan mukaan neuvottelut sopimusvalmistajien kanssa ovat jo pitkällä. Jolla aikoo kertoa pian, kuka puhelimet valmistaa.
”Haluan kiittää
Nokiaa”
Jolla on yksi yrityksistä, jotka on perustettu Nokian Bridge-ohjelman piirissä. Bridge-ohjelma on suunnattu nokialaisille, jotka ovat saaneet tai ovat vaarassa saada potkut.
– Haluan ehdottomasti kiittää Nokiaa. Nokialla ja Jollalla on hyvä ja avoin suhde, Hurmola sanoo.
– Jolla on perustettu Nokian oman Bridge-projektin hautomon piirissä. Me olemme silloin esittäneet strategiamme ja saaneet sille hyväksynnän Nokialta, hän jatkaa.
Jollalla on tällä hetkellä noin 50 työntekijää Tampereella ja Helsingissä. Hurmola uskoo, että vuoden lopussa yksityisten sijoittajien omistama Jolla työllistää yli sata ihmistä.
”Harkitsemme
irtiottoa”
Loppuvuonna tulevan puhelimen lisäksi Jollassa suunnitellaan jo seuraavia puhelinmalleja. Hurmolan mukaan Jolla ”kuuntelee hyvin vahvasti markkinoilta tulevia signaaleja”.
– Mietimme vakavasti irtiottoa niin sanotuista älypuhelimista. Ensin teemme kuitenkin loppuvuodesta ilmestyvän puhelimemme, hän sanoo.
– Oma mielipide on se, että päätelaitteiden kategoriat muuttuvat joka vuosi. Myös älypuhelimien käyttäjämäärä kasvaa koko ajan. Se on mielenkiintoista, mitä uusia laitekategorioita markkinoille tulee.
(Oikaisu: Nokia ei ole jakanut patenttejaan yhtiöstä lähteneille, toisin kuin jutun kymmenennessä kappaleessa aiemmin väitettiin. Pahoittelemme virhettä.)
Kommentit (56)
Anonyymi
Jotta meego pystyisi ajamaan android sovelluksia täytyisi siihen lisensoida Googlen dalvik virtuaalikone. Tiedä sitten, kuinka helposti Google lisensoi sen ilman androidia.
Ja tämä väite/tieto perustuu?
Anonyymi
Anonyymi
Jotta meego pystyisi ajamaan android sovelluksia täytyisi siihen lisensoida Googlen dalvik virtuaalikone. Tiedä sitten, kuinka helposti Google lisensoi sen ilman androidia.
Dalvik on Apache-lisenssin alainen joten lisensointiin riittää että mainitsee kuka alkuperäisen koodin on kirjoittanut. Maksaa ei tarvitse.
Anonyymi
Anonyymi
Mielenkiintoista. Hatunnosto elämää helpottavalle innovaatiolle. Ainakin minulle riittää oikein hyvin luotettavasti toimiva, isohkoilla näppäimillä käytettävä laite, jolla voi soittaa ja vastaanottaa puheluja sekä lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä. Onkohan meitä fossiileja kuitenkaan tarpeeksi?
Anonyymi
Jotta meego pystyisi ajamaan android sovelluksia täytyisi siihen lisensoida Googlen dalvik virtuaalikone. Tiedä sitten, kuinka helposti Google lisensoi sen ilman androidia.
Ja tämä väite/tieto perustuu?
Eihän tuo ole mikään väite vaan korjattu tulos Tomi Ahosen laskelmista. Ei osannut laskea koulussa ja ei näköjään osaa vieläkään.
Anonyymi
N9 on kohta mennyt kaupaksi jo 92.000 kpl ilman yhtään kunnollista sovellusta joten ei kaikki edes tiedä niiden olemassa olosta.
Ja tämä tieto perustuu mihin? Laitatko linkin jakoon!
Itse olen nähnyt vähän toisenlaisia tilastoja...
Eihän tuo ole mikään väite vaan korjattu tulos Tomi Ahosen laskelmista. Ei osannut laskea koulussa ja ei näköjään osaa vieläkään.
Anonyymi
Jessus minkä kokoinen virhe toimitukselta! Tämä tieto levisi jo pitkälle maailmaa twitterin kautta!
Huh huh
Anonyymi
"Oikaisu: Nokia ei ole jakanut patenttejaan yhtiöstä lähteneille, toisin kuin jutun kymmenennessä kappaleessa aiemmin väitettiin. Pahoittelemme virhettä"
Jessus minkä kokoinen virhe toimitukselta! Tämä tieto levisi jo pitkälle maailmaa twitterin kautta!
Huh huh
No ei kai Nokia patenttien omistuksesta sentään luovu, mutta voi hyvinkin antaa käyttöoikeuden.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta 15:27
- Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden 07:00
- Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä? 13:38
- Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti 10:04
- Nokia "keksii zoomin uudelleen": Paljastus 4 viikon päästä 12:02
- Hyvä uutinen Nokialle! Microsoft-kauppoja avataan Best Buy -liikkeisiin 10:19
- Älypuhelimista tuli ryöstömagneetteja 09:01
- Haswell auttaa MacBook Airia jaksamaan pitkään 14:12
- Lisää
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Sähköinen äänestys pelottaa auditoinnista huolimatta
19.06.2008 Sähköisen äänestyksen kriitikot pelkäävät, että äänten laskemisesta vastaava järjestelmä avaa perinteistä paperiäänestystä enemmän mahdollisuuksia vaalituloksen peukaloimiseen.
Taloussanomat
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- "Emme ole Suomen suhteen kovin optimistisia" 14:01
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- TCS "uusi organisaationsa" – 172:lle ei löytynyt töitä 16:38
- Ehdotus: Asumistukea työssä käyville köyhille 17:15
- Miksi Suomen Pankki ei laske suomalaispankkien piilotukea? 14:32
- Valtiokapitalismi voi tuhota Venäjän talouskasvun 16:02
- Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää 06:01
- » Taloussanomat.fi













