Rovion Amazing Alex ponnisti latauslistan kärkeen

Kuva: Rovio
13.7.2012 14:25 Rovion eilen julkaisema Amazing Alex –peli nousi ennätysvauhtia latauslistojen kärkeen.
Amazing Alex nousi Yhdysvaltojen ladatuimmaksi iOS-sovellukseksi vain kahdeksan tuntia pelin julkaisun jälkeen.
– Yhdysvalloissa tämä on nopein nousu latausykköseksi pelille, joka ei ole saanut apua elokuvakytköksistä tai jo olemassa olevilta brändeiltä, Alekstran analyytikko Tero Kuittinen sanoo.
Googlen Play -kaupassa peli ei ole noussut ladatuimpien sovellusten joukkoon. Epäsuosion lisäksi sovelluksen puuttuminen top-listalta voi johtua listan hitaammasta päivittymisestä.
Rovio julkaisi Amazing Alexin Android- ja iOS-versiot torstaina. Androidille Rovio julkaisi ilmaisen ja maksullisen version, mutta Applen iOS-laitteille Rovio tarjoaa vain maksullisia versioita.
Rovio perustettiin vuonna 2003. Yhtiö tuli laajempaan tietoisuuteen vuonna 2009 julkaistuaan Angry Birds –pelinsä. Myöhemmin Rovio on tehnyt Angry Birdsistä useita eri versioita.
Kommentit (29)
Anonyymi
Anonyymi
Peli oli positiivinen yllätys. Helposti 79 sentin arvoinen ja hauskaa pitkäksi aikaa :)
Entä jos kuuluu lumiakäyttäjien eliittiin? Saako tuolla eurolla pelikoneen kaupanpäälle?
Anonyymi
Eikö Angry Birds ole brändi? Miksi Kuittinen olettaa ettei se edistä saman yhtiön toisen pelin myyntiä?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Roviolla on myös oikea tuo prioriteettijärjestys, ensin applelle, sitten puolen vuoden päästä myydään sama köyhemmille mutta kaksinkertaisella hinnalla (wintoosa + druidin nörtit).
Anonyymi
Anonyymi
Hyvä, hyvä - menee iPadit kuin kuumille kiville ja iTunes rocks dollars !Ensin Applelle, koska maksavat siitä ja jopa peleistä! Helppoa, kun kaikki tottuneet iMaksuihin.
Roviolla on myös oikea tuo prioriteettijärjestys, ensin applelle, sitten puolen vuoden päästä myydään sama köyhemmille mutta kaksinkertaisella hinnalla (wintoosa + druidin nörtit).
Me muut sitten pelataan ilmatteeksi tai oikeita pelejä konsoleilla.
Anonyymi
Roviolla on myös oikea tuo prioriteettijärjestys, ensin applelle, sitten puolen vuoden päästä myydään sama köyhemmille mutta kaksinkertaisella hinnalla (wintoosa + druidin nörtit).
En tiedä noiden pelien hinnoista, mutta hyötyohjelmissa esim. Navigonin Navigaattori-ohjelma on 20 ? kalliimpi iDioteille kuin Androidille.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio 15:36
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni 14:03
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:54
- Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille 09:30
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTube perusti kansalaisjournalismikanavan
22.05.2008 YouTube seuloo kansalaisjournalismin valioita valtavasta valikoimastaan.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Applen Cook: Maksamme kaikki verot, jokaisen dollarin 20:50
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Nuorisotyöttömyys liki 25 prosenttia – näinkö nuorisotakuu toimii? 21:09
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Lakiuudistus panee S- ja K-ryhmät tarkempaan syyniin 22:08
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Yhdeksälle vaaditaan elinkautista Bangladeshin turmasta 19:55
- » Taloussanomat.fi
-
171 e
-
150 e
-
100 e
Sony Vaio SVE1712E4EW (Core i3-3110M, 4 GB, 500 GB, 17,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
71 e
-
71 e
-
-413 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-287 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-236 e
-
-236 e
-
-236 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone














